Teksti På svenska In English Po russki Eesti keeles Sivukartta Media Työnantajat Oppilaitokset Työyhteisökoulutus Aineistotilaukset Nettikauppa
Etusivu Ajankohtaista Jäseneksi Työelämä Nuoret ja opiskelijat Opi ja osallistu PAM-lehti Työttömyyskassa Yhteystiedot

18.2.2010

Bookmark and Share

Kerroshoitaja kärsii rasitusoireista

Kerroshoitajien työterveyttä selvitettiin kansainvälisellä kyselyllä. Suomessa kerroshoitajilla on rasitusoireita keskimääräistä enemmän.

Suomalainen kerroshoitaja käyttää vähemmän kipulääkkeitä, mutta kärsii enemmän rasitusoireista kuin työtoverinsa muissa maissa. Matkailu- ja ravitsemisalan kansainvälinen kattojärjestö IUF on selvittänyt kerrossiivoojien työterveyttä.

Suomessa PAMin lähettämään kyselyyn vastasi noin 250 ammattilaista. Vastaajista yli 73 prosenttia sanoi tunteneensa työstä johtuvaa kipua vuoden aikana. Sopimussihteeri Markku Björniä tieto ei yllätä.

"Joissakin hotelleissa esimerkiksi suuret vuoteet ja painavat vuodevaatteet vaikeuttavat työtä. Isojen ketjujen suunnittelussa osataan jo ottaa huomioon ergonomiset asiat."

Liitteet


PAM
Keskustoimisto
Paasivuorenkatu 4-6 A
00530 Helsinki
Puhelin 020 774 002 (vaihde)
Jäsenyysneuvonta 020 774 2000
Työttömyysturvaneuvonta 020 690 211
Työsuhdeneuvonta 020 774 2020
pam@pam.fi
Aluetoimistot
Liiton hallinto
Henkilökunnan haku
Kaikki yhteystiedot
Palaute
Aineistojen tilaukset
Avoimet työpaikat
Videot
Sähköiset postikortit