Minulla oli tiistaina ilo kuunnella yhtä EU-ikonia, komission entistä pitkäaikaista puheenjohtajaa Jacques Delorsia, Euroopan talous- ja sosiaalikomitean työntekijäryhmän järjestämässä Euroopan tulevaisuutta pohtivassa seminaarissa.
Delorsin puheesta ja keskustelussa antamista vastauksista ilmeni selvästi, että huolimatta 84 vuoden iästä virtaa riittää ja näkemykset EU:n nykykäänteistä sekä unionin kehittämisestä ovat selkeitä. Ei ihme, että Delorsin jälkeen valtionpäämiesten sanotaan varta vasten etsineen heikkoja puheenjohtajia komissiolle, jotteivät enää itse jää kisassa hopealle.
Delorsin perussanoma oli, että unionin päätehtävä on tuottaa hyvinvointia, mutta tämä tavoite on nyt hautautumassa eurokriisin vaatimien toimien alle. Hänen mukaansa olisi kuitenkin taattava kansalaisille apu esimerkiksi työttömyyden kohdatessa. Samalla työmarkkinoilla olisi kehitettävä työnantajien ja työntekijöiden vuorovaikutusta niin, että ne voivat tuoda oman lisänsä demokraattisen kehitykseen. Delorsin analyysin mukaan todellinen vuoropuhelu puuttuu tällä hetkellä, mikä on asettanut hyvinvoinnin uhanalaiseksi.
Kuulemamme mukaan eurokriisi on jättänyt alleen myös muun EU-kehitystyön. Venäjä-suhde ja Turkki-politiikka sekä Välimeri-strategia ovat esimerkkejä tästä. Sen sijaan, että unioni olisi rakentanut yhteistä - Delorsin aikanaan esittämää - energiayhteisöä, keskittyvät jotkut jäsenmaat saamaan Venäjältä suosituimmuusaseman. Ja sitä kautta tietysti kaasua. Toisaalta sulkemalla Turkin todellisten jäsenneuvotteluiden ulkopuolelle EU-maat sulkevat silmänsä maan nopeasti kasvavalta vaikutusvallalta Lähi-idässä ja sen seurauksilta.
Jacques Delors näki myös arveluttavana piirteen vähentää koheesiota köyhien ja rikkaiden alueiden välillä EU:n budjettisäästöjen nimissä. Hän korosti vahvasti panostuksia tulevaisuuteen akuutista kriisistä huolimatta. Se tarkoittaa kasvun aikaansaamista tutkimuksen, innovaatioiden ja tietysti koulutuksen avulla. Tämän hetken linja, joka vaikkapa työttömyyden kautta tuottaa inhimillistä kärsimystä, on myös taloudellisessa mielessä typeryyttä. Talouskuri - varsinkin yhteisellä valuutta-alueella - vaatii tarvittaessa sanktioita. Ne eivät kuitenkaan saa olla pääasia, vaan järjestelmää täytyy rakentaa uudelleen.
Ja kuinka sitä rakennetaan uudelleen? Sattumalta (?) Delors esitti samaa kuin Saksa ja Ranska parhaillaan suunnittelevat, eli 17 euromaan tiiviimpää yhteistyötä. Hänen mukaansa on hölmöä edetä 27 jäsenmaan päätöksenteossa, kun esimerkiksi Iso-Britannian kanta eurovaluutan käyttöönottoon on "ei koskaan". Eikä se suinkaan ole ainut maa, jossa käytännössä moista ajatellaan. Delors kertoi esittäneensä jo vuonna 1997 taloudellisen pilarin eli muun muassa melko lailla nyt käyttöönotettavien valvontakeinojen mukaan tuomista euroon. Näillä olisi hänen mielestään voitu nähdä ajoissa velan kertyminen eräisiin maihin ja ehditty korjata tilanne ennen sen riistäytymistä käsistä. Ei ole yllätys, että komission ex-puheenjohtaja painotti kuitenkin komission johtavaa roolia näiden(kin) esitysten tekemisissä. Jos komissio ei ole mukana, ei hallitusten välisistä kaupoista ole yleensä seurannut tasapuolista lopputulosta. Hallitusten välisessä keskustelussa tuppaavat muun muassa työelämän kehittämiseen liittyvät asiat unohtumaan. Ne kun sinällään kuuluvat kansalliseen päätöksentekoon.
Vahvana johtajana Delors painotti vielä poliitikkojen roolia. Jos poliitikot ovat voimattomia, eivätkä ota vastuuta ajoissa tehtävistä ja riittävistä toimista, avataan "ovi tuntemattomaan". Tällä hän tarkensi tarkoittavansa populistisia voimia, jotka ovat valmiina hyökkäämään ilman omia ratkaisuesityksiä.Pitkän historian tuoman näkökyvyn pohjalta tehty analyysi muistutti meitä kuulijoita siitä, että emme saisi sortua vain tämän hetken ongelmien ratkaisemiseen, vaan kokonaisuuden pitää olla selkeänä mielissä. Näin emme tee liikaa vahinkoa haluamallemme tavoitteelle, kun korjaamme tekemiämme virheitä.
Reijo Paananen
PS. Valitettavasti kuulimme samassa tilaisuudessa Viron hallituksen tuoreesta tempauksesta, eli kolmikantaisen työttömyysturvarahaston nappaamisesta valtion budjetin tilkkeeksi. Koska valtio näin rikkoi rahaston sääntöjä, vetäytyi työnantajapuoli siitä kokonaan pois. Viron kasvuprosentti on tällä hetkellä huima seitsemän (!), mutta käytännössä hyvinvointi siellä osuu vain yksille, ja harmit toisille.
