- Asia selvä Kiinteistöpalveluala on yhä houkuttelevuuskyselyn häntäpäässä.
- Mutta? Nuorten kiinnostus alaan on hieman kasvanut, vaikka palkkataso arveluttaa.
Kiinteistöpalvelualan houkuttelevuus työnantajana on yhä suurista palvelualoista alhaisin, selviää joulun alla julkaistusta kyselystä. Valona tunnelin päässä tosin näkyy se muutos, että nuorten (15–17-vuotiaat) keskuudessa alaa erittäin tai melko houkuttelevana pitävien osuus on sitten edellisvuoden noussut 8:sta 12 prosenttiin. Tosin kiinteistöpalvelualan tunnettuus on laskenut nuorten joukossa viime vuosien kampanjoista huolimatta.
Kun nuorista 53 prosenttia katsoi, että majoitus- ja ravitsemisalalla on tarjolla mielenkiintoisia töitä, kiinteistöpalvelualasta näin vastasi vain 14 prosenttia. Yhteishenki ja työntekijöiden tyytyväisyys saivat tylyn arvion sekä nuorilta että aikuisilta.
Kun kysyttiin, aiheuttaako palkkataso työvoiman saatavuusongelmia kiinteistöpalvelualalla, 76 prosenttia aikuisista ja 71 prosenttia nuorista vastasi kyllä. Silti lievä enemmistö vastaajista hyväksyi ajatuksen, että alalle saisi nykyistä helpommin tuoda työvoimaa ulkomailta, jos sitä ei kotimaasta löydy.
Tämän lehden sivulla 14 kerrotaan, että alan työnantajat haluaisivat vapauttaa työvoiman maahantuloa, vaikka täällä jo olevista moni näyttää kituuttavan vähillä työtunneilla.
Kyselystä selviää myös, että nuorten mielikuva kaupan alasta sekä majoitus- ja ravitsemisalasta on positiivisempi kuin aikuisten. Nuorten keskuudessa palvelualojen arvostus yleensä ja kiinnostus hakea palvelualojen töihin on noussut hieman viime vuodesta, aikuisten joukossa taas suunta on päinvastainen.
PAMin TNS Gallupilla teettämä kysely tehtiin marraskuussa 2011 Gallup Forumissa verkkoa hyödyntäen. Siihen haastateltiin 1 179 aikuista ja 533 nuorta.
Tuomas Lehto