• RSS

Haloo Helsinki! on sekä kaveri- että työyhteisö 

17.2.2012 8:30 

Suuressa PAMfest-jäsentapahtumassa kesäkuussa esiintyvän Haloo Helsingin! kitaristi Leo on unelma-ammatissaan. Pam-lehden haastattelussa hän kertoo myös yhtyeen sanoituksista ja musiikillisista vaikutteista.

Mitä muuta olette tehneet/teette kuin muusikon työtä?

Meidän keski-ikä on 20-vuotta, joten bändihommien lisäksi ollaan opiskeltu. Nyt keskitytään bändihommiin täysipainoisesti. Keikkoja tehtiin viime vuonna 70 ja tänä vuonna vielä enemmän. Uutta levyä aletaan purkittamaan tämän vuoden aikana. Jokainen tietysti pitää kropastaan huolta omalla tavallaan, sillä keikat vastaavat täyttä urheilusuoritusta.

Kumpi olette enemmän: työyhteisö vai kaveriporukka?

Mä olen ollut Jeren kanssa samalla luokalla ala- ja yläasteella kolmannesta luokasta eteenpäin. Jukka oli myös samassa koulussa meidän kanssa, vuotta alemmalla luokalla. Ollaan siis tunnettu pitkään. Soittohommat mulla ja Jerellä alkoi kolmannen luokan musaluokan aikoihin. Ekat bändit perustettiin yläasteella. Elli tuli sitten mukaan kuvioon yläasteen viimeisellä luokalla samaan aikaan Jukan kanssa. Kyllä tätä meidän bändiä voi hyvällä syyllä luonnehtia kaveripohjaan perustuvaksi ryhmäksi. Nykyään meillä ei jää aikaa juuri mihinkään muuhun, joten onhan tämä myös työyhteisö. Ei bändihommia voi tehdä niin, että sitä ajattelee pelkästään työnä. Niin paljon tässä hommassa on tunnetta ja intohimoa mukana. Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Tämä on unelma-ammatti.  

Jos et olisi muusikko, mihin ammattiin haluaisit?

En osaa ajatella tällä hetkellä mitään muuta ammattia. Olen soittanut pienestä pitäen, treenannut paljon ja käynyt kitaratunneilla yhdeksänvuotiaasta saakka. Jos olisi pakko valita jokin toinen ammatti niin se liittyisi varmasti musiikkiin. Eri musiikinteko-ohjelmat, kuten mm. ProTools ja Logic ovat tulleet tutuiksi vuosien varrella. Voisin kuviellta tuottavani levyjä tulevaisuudessa. 

Perustuuko suurimman hittinne Maailman toisella puolen sanoitus jonkun teistä omiin matkakokemuksiin?

Tämä biisi lähti syntymään mun demosta ja kertosäkeen tekstistä. Se on kahden sukupolven tarina, aikuisista ja lapsista. Ajattelin tekstin alkuperäistä fiilistä siltä pohjalta, että vanhemmat ovat huolissaan lapsistaan ja taas nuoret haluavat itsenäistyä ja elää omilla ehdoillaan. Olemme saaneet myös paljon sellaista palautetta, jossa teksti on kuulijalle kertonut läheisten menettämisestä ja siitä tunteesta jossa pohjimmiltaan on ikävä läsnä. Elli on tehnyt yhdessä mun ja J. Mykkäsen kanssa sitten säkeistöt. Biisin suurin teema on toivo ja hyvä fiilis.  

Haloo Helsinki! vaikuttaa olevan hyvin aktiivinen verkossa. Onko vuorovaikutus fanien kanssa siis teille erityisen tärkeää? Oletteko kenties saaneet inspiraatiota musiikkiinne tai muuten vinkkejä työhönne palautteesta?

Me olemme olleet erittäin aktiivisia sosiaalisessa mediassa. Meillä on oma Youtube -kanava, johon tulee vuosittain 4-5 Haloo-TV jaksoa, jossa käydään aina läpi meidän tekemisiä. Näytetään faneille juttuja kulissien takaa jne. Samoin meidän Facebook-sivumme on erittäin vilkas. Mitä sitten tulee inspiraatiosta musiikin tekemisen suhteen, niin ainakaan mä en kelaa juttuja suoranaisesti niin. Jokaisen biisin säveltäminen ja sanoittaminen on omakohtaista hommaa. Se miten melodia kulkee ja soi, vaikuttaa siihen millaisia sanoja säveliin kirjoittaa. Ei siinä tosiaankaan paljon Facebook -statuksilla ole silloin merkitystä. 

Mikä on seuraava tavoite Haloo Helsingin taipaleella? Entä mistä juuri nyt haette vaikutteita?

Nyt keikkailemme todella aktiivisesti ja se on upeaa. Tavoitteena on antaa jokaiselle keikalla kaikkemme. Keikkailu on meidän suurin valttimme, koska meistä lähtevä energisyys ja asenne tekee keikoistamme ainutlaatuisia. Pitemmän tähtäimen tavoite on uusi levy. Sen eteen paiskitaan sävellyshommaa juuri nyt. Vaikutteita itse kukin hakee eri puolilta. Kun olemme käyneet tuottajien kanssa demot läpi, niin siinä vaiheessa oikeastaan vasta kaikille muodostuu kokonaiskäsitys siitä, miltä seuraava albumi tulee kuulostamaan. Haloo Helsinki! -yhtyeen soundi on ihan oma ja se perustuu pitkälti Ellin valloittavaan ääneen ja kykyyn tulkita tekstejä. Tietysti tiukka soittomme on pohjana koko hommalle, ja tykkäämme myös paljon kone-elementeistä, kuten konerummuista ja konebassosta. Mutta jos nyt jotain musiikillisia vaikuttajia pitää hakea, niin mulle viime aikoina on kolahtanut paljon 80- ja 90- luvun "konebändit". Niiden musiikillinen jännite on kiinnostavaa ja ennen kaikkea se miten hienoja melodioita siihen aikaan tehtiin. Esim. Eurythmics, David Bowie ja Duran Duran ovat todella valloittavia. Princestä tai Michael Jacksonista puhumattakaan. 

PAMfestillä esiinnytte tapahtumassa, jossa on tarjolla myös työelämään ja yhteiskuntaan liittyvää tietoa. Oletteko yhteiskunnallisesti aktiivisia ja onko teillä yhteistä ”ideologiaa”?

Meillä on ollut bändin alusta saakka periaatteena, että emme ota julkisuudessa kantaa näihin asioihin. Ne on niin henkilökohtaisia juttuja, että bändi yhteisönä ei voi edustaa täysin yhtenevää näkemystä yhteiskunnallisista aatteistamme. Siksi on siis parempi jättää nämä jutut niille, joille se on työ ja elämäntehtävä. Haloo Helsinki! -yhtyeen elämäntehtävä on soittaa hyviä biisejä, jolla on merkitystä faneillemme ja kuulijoillemme. Lauluissamme sen sijaan on jonkin verran mukana myös yhteiskunnallisia teemoja, koviakin kohtaloita, mutta ne voi jokainen tulkita omalla tavallaan.

Lue myös PAMfestillä esiintyvän Siiri Nordinin haastattelu 17.2. ilmestyvän Pam-lehden 3/2012 paperiversiosta.

Haloo Helsinki! -yhtyeestä lisää heidän verkkosivuillaan, Facebook-sivuillaan ja Youtube-kanavallaan.

Jäsen, kirjaudu sisään

Liity jäseneksi

PAM on sinun ammattiliittosi, jos työskentelet yksityisellä palvelualalla. Jo yli 225 000 ammattilaista kuuluu PAMiin.

Liity nyt

 

PAM

Jäsenyys ja liittyminen

030 100 600

Jäsenten työsuhdeasiat

030 100 620

Työttömyysturva

020 690 211

Ruotsinkielinen jäsenyys- ja työsuhdelinja 

030 100 640

Vaihde

020 774 002

Katso puheluiden hinnat