- Mitä? Kova pää auttaa luottamusmiestä.
- Miksi? Mikään ei ole Santtu Korelinin työmaalla itsestäänselvää.
Kun Aleksanteri ”Santtu” Korelin, 28, valittiin Was-Sten luottamusmieheksi toissa keväänä, hän oli tehtävässä ensimmäinen. Kiinteistöpalvelualan erikoispuhdistusta tekevässä firmassa oli paljon parannettavaa, ja Korelin sanoi olevansa valmis urakkaan kun sopivaa ihmistä etsittiin. Yritys on osa kasvavaa Delete Groupia.
– Vajaassa kahdessa vuodessa olen oppinut paljon, ja paljon on opittavaa, hän sanoo kahvikupin ääressä kalliolaisessa kapakassa Helsingissä. Hän poikkesi sinne haastatteluun maan alta, pölyisestä ja meluisasta väestösuojasta, jossa oli meneillään suuremman luokan putkiston puhdistus. Työmat vaihtelevat aina öljysäiliön tai tehtaan puhdistuksesta graffitien poistoon. Tehtävät vaativat melkoista osaamista ja uusiin tilanteisiin paneutumista.
Korelin kertoo wastelaisten olevan kiinteistöpalvelualan työehtosopimuksessa, eikä palkkaus riitä korvaamaan vaativaa ja vaarallistakin työtä. On tärkeää, että edes työehtosopimuksen lupaukset toteutuvat tarkalleen. Siinä tuntuu kiinteistöpalvelualan yrityksissä, ainakin pienemmissä, olevan tekemistä.
Santtu Korelin ei väitä pääsevänsä helpolla, mutta homma on pakko hoitaa. Itse asiassa luottamusmiesten valinnasta pitäisi hänestä säätää lailla, niin tärkeästä asiasta on kyse. Vaikeuskerrointa lisää työnantajan tottumattomuus siihen, että henkilöstöllä on joku nokkamies, jonka kanssa pitäisi muistaa neuvotella. Asia on vielä osittain totutteluasteella myös työyhteisössä.
– Kyllä, paineita on. Mutta minulla on kova pää, Korelin naurahtaa. Loppujen lopuksi on työnantajan valinnasta kiinni, miten asiat sujuvat: hän päättää, onko luottamusmies neuvottelukumppani vai pahin vihollinen.
Korelin tietää, että hänen alallaan on ihmisiä, jotka haluaisivat hoitaa luottamusmiehen tehtäviä. Ongelma on se, että korvaus tehtävän hoidosta ei riitä, jos siihen joutuu käyttämään paljon omaa aikaa. Ja niin joutuu tekemään, jos työnantaja on asioita pimittävää sorttia. Sellaisia alalla riittää – se tulee usein esiin, kun eri yrityksistä työntekijät soittavat Korelinille ja pyytävät apua kun omaa luottamusmiestä ei ole.
Korelin on valintansa jälkeen lukenut työelämän lakeja, sillä hän haluaa olla hyvin selvillä asioista, ennen kuin menee puhumaan työnantajalle. Hyvä paikka saada tietoa ovat myös liiton koulutukset. Hänellä on tehtävänsä hoitamiseen vapautusaikaa kaksi tuntia viikossa, minkä hän on sopinut käyttävänsä kokonaisena päivänä kuukaudessa. Tosin asioita pystyy tarvittaessa hoitamaan myös muina aikoina. Korelinin toimisto on työauto, sillä siellä saa puhua ihmisten kanssa rauhassa, ja sillä pääsee sinne, missä työntekijätkin liikkuvat.
Korelinin työnantaja on fuusioitumassa kahdenkymmenen muun yrityksen kanssa. Luottamusmiehiä ei näissä firmoissa juuri ole. Santtu Korelin saattaa pian olla satojen työntekijöiden luottamusmies, ja siihen hän sanoo olevansa valmis ja halukas.
Laiha kahvi on haalennut mukeissa. Vielä yksi kysymys: mikä sinut saa jatkamaan, vaikka helpommallakin pääsisit?
– Moraali. Haluan tehdä asiat oikein.
Tiina Ritala
Ilmoita valinnoista
- Luottamusmies: Kun työpaikalla on valittu luottamusmies, valinnasta on ilmoitettava PAMiin. Vasta sitten hänellä on oikeus mm. luottamusmiehen suojaan.
- Työsuojeluvaltuutettu: Valinnasta ilmoitetaan paitsi Työturvallisuuskeskukseen, myös PAMiin.
- Mistä löytyy? Ilmoituslomake ja muu luottamusmiesvalintoihin liittyvä tieto löytyy pam.fi - osallistu - luottamusmiehet.