• RSS

Siiri Nordinin yllätys 

17.2.2012 15:15 

Ei varmaankaan olisi kannattanut haastaa Siiri Nordinia biljardiotteluun. Hän on työskennellyt vuosikausia biljardiravintolassa, ja olemme hänen kantapaikassaan, jonka biljardipöydät ovat myös hyvin tuttuja. Nordin tyhjentää kenttää kokeneella otteella ja toimittaja yrittää räpistellä mukana.

"Olen tehnyt musiikkiuran lisäksi paljon kaikkea aivan muuta, mutta en tahdo pystyä pysymään yhdessä paikassa. Olen tarvinnut jotakin konkreettista luovan työn oheen", Nordin kertoo. Hän listaa olleensa ravintola-alan lisäksi rakennustöissä, puuseppänä, lavastusassistenttina ja lapsuudessaan näyttelijänä.

"Kaikkein kreiseintä oli, kun ajoin taksia kaksi kuukautta. Sitä ei saanut sovitettua yhteen muusikon ammatin kanssa aikataulullisestikaan. 99 prosenttia asiakkaista tunnisti minut ja halusi nimikirjoituksen tai kaverikuvaan, ja joskus minulle tarjottiin rahaa siitä, että laulaisin yhden säkeistön. Se ei oikein toiminut, kun pitäisi saada mahdollisimman nopeasti uusi asiakas, että pääsisi jonkinlaisille tuloille. Lehdistö kyseli, meneekö musiikkiurallani huonosti kun ajan taksia, mutta ei Suomesta pysty nimeämään montaa muusikkoa, jotka eläisivät pelkästään musiikilla."

Nordinin mielestä ravintola-alassa on jotain samaa kuin esiintyvän taiteilijan työssä: palveluammatteja molemmat. Asiakkaana hän pitää henkilökohtaisesta palvelusta, mutta ei nöyristelystä.

Rauhallinen aktivisti


Pitkäaikaisemmat lukijat saattavat muistaa, että Siirin veli, näyttelijä-muusikko Reino Nordin kirjoitti Pam-lehteen vahvasti kantaaottavia kolumneja vuonna 2009. Jäsentapahtuma PAMfestilläkin on tarjolla viihteen lisäksi myös asiaa, esimerkiksi työelämätietoutta.

"Olen kyllä yhteiskunnallisesti aktiivinen, mutta olemme Reinon kanssa aivan erilaisia siinä, että minä olen diplomaattisempi ja etenen kaikessa aktivismissani hyvin rauhallisesti. Minussa ei ole samanlaista barrikadeille lähtijää."

PAMfestillä Siiri Nordinin on tarkoitus esiintyä Idols-tuomarina ja Tanssii tähtien kanssa -kilpailun orkesterin johtajana tunnetun Sami Pitkämön kanssa. Kaksikko on musisoinut yhdessä aiemminkin, mutta PAMfestin keikan sisältö suunnitellaan tarkemmin vasta lähempänä kesää.

"Jo jonkin vuoden olen ollut onnekas ja saanut tehdä töitä useiden huippumuusikoiden kanssa. Se on ollut vähän kuin makoilisi samettityynyillä ja joku toisi rypäleitä ja löyhyttelisi palmunlehvillä", Nordin kuvailee.

Tanssii tähtien kanssa yhdistää kaksikkoa myös, sillä Nordin oli viime syksynä mukana kilpailijana.

"Se oli intensiivinen kokemus, kun oli kaikki se median pyörityskin ympärillä. Silti on vaikea analysoida, miten se olisi vaikuttanut musiikkiuraani, kun en ole vielä tehnyt uutta levyä sen jälkeen. Mutta se toi elämääni tanssin, jota olen harrastanut intohimoisesti siitä lähtien. Tanssi on parantanut paitsi kuntoa, myös itsetuntoani. Hyvältä ololta ei voi välttyä kun liikkuu", Nordin kertoo.

Lopputulos yllättää

Nordinin soolouraa Killer-bändin lopettamisen jälkeen on leimannut se, että kukin levy on poikennut selvästi edellisestä. Ensimmäisen ja toisen levyn välillä soundimaailman lisäksi muuttui myös kieli englannista suomeen.

"Ensimmäisen soololevyn jälkeen tuli olo, että minulla on pieni mutta uskollinen yleisö, joka on samalla tavalla kiinnostunut musiikista kuin minäkin. Jos jäisi vain samalle linjalle, se olisi yleisön aliarvioimista."

Hän arvelee, että seuraava levy tulee myös poikkeamaan edellisestä, mutta suunta ei ole vielä tiedossa.

"Levyntekoprosessi on sellainen, että lopputulos ei yleensä ole se mistä aloitettiin."

Yhtä arvoituksellista näyttää olevan myös biljardi. Nordinilla on enää ratkaiseva keltainen ysipallo edessään, mutta lyönti on hieman epätarkka. Pallo pomppaa takaisin kentälle ja toimittaja pääsee nappaamaan onnekkaan voiton seuraavalla lyönnillä. Siis jälleen yllätys. Entä PAMfestillä?

Tuomas Lehto

Jäsen, kirjaudu sisään

Liity jäseneksi

PAM on sinun ammattiliittosi, jos työskentelet yksityisellä palvelualalla. Jo yli 225 000 ammattilaista kuuluu PAMiin.

Liity nyt

 

PAM

Jäsenyys ja liittyminen

030 100 600

Jäsenten työsuhdeasiat

030 100 620

Työttömyysturva

020 690 211

Ruotsinkielinen jäsenyys- ja työsuhdelinja 

030 100 640

Vaihde

020 774 002

Katso puheluiden hinnat