Alipalkkaukset liian yleisiä palvelualoilla 

27.1.2012 15:35 

Maksamattomia palkkoja vuosittain: Miljoonia euroja. Laittomia irtisanomisia vuosittain: Satoja. Työntekijöitä, jotka eivät tiedä oikeuksiaan: Liikaa. Nämä tekstit löytyvät Palvelualojen ammattiliitto PAMin kampanjaviikolla, eli Viikko 5:llä jaettavasta esitteestä. Kampanjaviikko toteutetaan jo kymmenettä kertaa.
 
Viikon aikana sadat pamilaiset aktiivit ja liiton työntekijät kiertävät palvelualojen työpaikoilla keskustelemassa muun muassa palkoista, maksettavista palkankorotuksista ja kertaeristä, työsuhteen ehdoista, työpaikan yhteishengestä ja muista työntekijöiden arkeen liittyvistä asioista. PAMin 2. varapuheenjohtaja Kaarlo Julkunen näkee viikon aikana käytävien keskustelujen hyödyttävän kaikkia.
 
– Saamme ensiarvoisen tärkeää tietoa työpaikoilta esimerkiksi siitä, maksetaanko työpaikalla oikeaa palkkaa ja ovatko muut työehdot kunnossa. Samalla voimme välittömästi antaa apua työntekijälle, jos epäkohtia esiintyy. Tapaamme myös työnantajia, joiden kanssa voimme miettiä, miten entisestään voimme parantaa yrityksen yhteistoimintaa, kertoo Julkunen.
 
– Kampanjan tavoitteena ei ole etsiä työpaikoilta epäkohtia vaan käydä avointa keskustelua työntekijöiden ja heidän työpaikkojensa asioista.  Viikko 5 -kampanjan kymmenen vuoden historian aikana olemme erittäin usein törmänneet törkeisiin epäkohtiin, kuten alipalkkauksiin. Todennäköisesti tilanne ei ole aiemmista vuosista mitenkään muuttunut, toteaa Julkunen
 
Vuonna 2011 PAMissa oli hoidettavana yli tuhat palkkaepäselvyyteen liittyvää riita-asiaa. Julkunen uskoo näiden olevan vain jäävuoren huippu.
 
– Todennäköisesti läheskään kaikki alipalkkaukset eivät tule meidän tietoisuuteen. Valitettavan moni ei tiedä sitä, mitä palkkaa hänen kuuluisi saada. Vielä valitettavampaa on se, ettei uskalleta lähteä korjaamaan virheellistä palkkaa, vaikka sen tietäisikin, sanoo Julkunen.
 
Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita mukaan Viikko 5:n työpaikkakierroksille
 
PAMin kampanjaviikon, eli Viikko 5:n aikana (30.1.–5.2.) tehdään palvelualan työpaikoille vierailuja ja toteutetaan erilaisia toimintoja. Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita mukaan näille työpaikkakierroksille. Esimerkiksi 1.–2.2. on Helsingin Itäkeskuksen työpaikkakierroksilla ja -tilaisuuksissa mukana liiton puheenjohtajisto.

Jäsen, kirjaudu sisään

Liity jäseneksi

PAM on sinun ammattiliittosi, jos työskentelet yksityisellä palvelualalla. Jo yli 225 000 ammattilaista kuuluu PAMiin.

Liity nyt

 

PAM

Jäsenyys ja liittyminen

030 100 600

Jäsenten työsuhdeasiat

030 100 620

Työttömyysturva

020 690 211

Ruotsinkielinen jäsenyys- ja työsuhdelinja 

030 100 640

Vaihde

020 774 002

Katso puheluiden hinnat