• RSS

Luottamusmiehen valintaohjeet 



Työpaikan pamilaiset työntekijät valitsevat keskuudestaan luottamusmiehen.

Valinnoissa on tärkeää, että kaikki pamilaiset saavat tiedon siitä, että työpaikalle valitaan luottamusmies. Heillä tulee olla mahdollisuus osallistua ehdokasasetteluun ja luottamusmiehen valintaan.

Valinta-aika

Pamilaisilla aloilla luottamusmiesvalinta järjestetään pääsääntöisesti kunkin parittoman vuoden loka-marraskuussa.

Toimikausi

Luottamusmiehen toimikausi alkaa parillisen vuoden alusta ja kestää kaksi vuotta, ellei muuta ole sovittu. Kesken kauden valitun luottamusmiehen toimikaudesta sovitaan erikseen.

Luottamusmiehen toimikausi voi päättyä kesken kauden, jos luottamusmies eroaa tehtävästään tai kun hänen edustamiensa jäsenten enemmistö tekee päätöksen toimikauden lakkaamisesta.

Luottamusmiehen nimike

Pamilaisista luottamusmiehistä käytetään monia erilaisia nimikkeitä. Nimikkeistä on sovittu kunkin alan luottamusmiessopimuksessa.

Luottamusmiehen toimialue ja hänen edustamansa työntekijät

Jos yrityksessä on yksi luottamusmies, edustaa hän kaikkia PAMiin kuuluvia työntekijöitä.

Yrityksissä, joissa on useampia luottamusmiehiä, on yleensä sovittu siitä, ketä kukin luottamusmies edustaa ja millä alueella.

Kuka voidaan asettaa ehdokkaaksi

Ehdokkaiksi voidaan esittää kaikkia niitä PAMin jäseniä, jotka ovat työsuhteessa yritykseen ja joihin noudatetaan alan työehtosopimusta.

On hyvä, jos luottamusmieheksi valitaan henkilö, jolla on käytännön kokemusta työskentelystä työpaikalla ja joka haluaa edustaa muita pamilaisisa työntekijöitä ja tukea heitä.

 

Valinnan valmistelut, ehdokasasettelu

ja vaalit

Luottamusmies tai muut järjestäytyneet työntekijät hoitavat luottamusmiesvalintojen valmistelut. Valmisteluryhmää kutsutaan vaalitoimikunnaksi. PAMin ammattiosastoista ja aluetoimistoista saa apua ja tukea valmisteluissa.

Vaalitoimikunta tiedottaa työntekijöille mihin mennessä, minne ja kuinka ehdokkaat ilmoitetaan. Pääsääntö on, että itse ei voi itseään ehdottaa.

Ehdokasasettelun päätyttyä pidetään valintakokous. Mikäli ehdokkaita on tehtävään vain yksi, ei vaaleja tarvitse järjestää vaan ehdotettu henkilö valitaan tehtävään. Mikäli ehdokkaita on useampi, järjestetään vaalit.

Mikäli ehdokkaita on johonkin tehtävään kaksi tai enemmän, järjestetään vaalit. Vaalit voidaan järjestää vaalikokouksessa, postiäänestyksellä tai järjestämällä äänestystilaisuus/tilaisuuksia.

Luottamusmiesvalinnoissa on tärkeää, että jäsenen tiedot ovat ajan tasalla PAMin jäsenrekisterissä. Esimerkiksi itse jäsenmaksunsa maksavilta työntekijöiltä puuttuu usein tiedot työpaikasta.

 

Työnantajalle ilmoitettavat asiat

Luottamusmievalintoihin liittyvät kokoukset voidaan järjestää työpaikan tiloissa. Työnantajalle on ilmoitettava kokouksesta hyvissä ajoin. Mikäli valintaa koskevat kokoukset pidetään työpaikan ulkopuolella, ei työnantajalle tarvitse ilmoittaa tilaisuuksista etukäteen. Yhteistyön kannalta on kuitenkin hyvä keskustella työnantajan kanssa etukäteen valinnoista.

Ehdokassuojan takia pääluottamusvaaleista on aina syytä tehdä ilmoitus työnantajalle.

Kun yrityksen työntekijät edustavat montaa eri työehtosopimusalaa ja/tai kun yrityksellä on monta toimipaikkaa, sovitaan työnantajan kanssa luottamusmiesjärjestelmästä eli siitä, keitä työntekijöitä ja/tai mitä aluetta valitut luottamusmiehet edustavat. Ensimmäistä kertaa järjestelmästä sovittaessa kannattaa olla yhteydessä PAMin aluetoimistoon.

Ilmoituslomakkeet

Jotta valinnoista tulee virallisia, täytetään valinnasta ilmoituslomake, joka on saatavana sähköisenä- ja paperiversiona. Ilmoituslomake löytyy kirjautumisen jälkeen vasemmalta linkkinä "Valinnasta ilmoittaminen".

Lomake toimitetaan PAMin aluetoimistoon, jossa tiedot rekisteröidään PAMin rekisteriin. Aluetoimisto toimittaa ilmoituksen edelleen työnantajalle ja ammattiosastolle.

Valitut luottamushenkilöt huolehtivat siitä, että heidän nimensä ja yhteystietonsa ovat näkyvillä esim. työpaikan ilmoitustaululla.

Erimielisyydet

Valintoja koskevat erimielisyydet tai valitukset on osoitettava ammattiosastolle kirjallisesti viimeistään 30 päivän kuluessa valintojen vahvistamisesta. Neuvoja saa PAMin aluetoimistosta.

Vaaliasiakirjojen säilyttäminen

Mahdollisia vaaleja koskeva aineisto on säilytettävä vähintään kaksi vuotta, jotta ammattiosasto ja/tai liitto voi tarkistaa valintojen kulun, mikäli valinnoista on todettu epäselvyyksiä.

Ohjeita, materiaalia ja lomakkeita

Jotta luottamusmiesten valinta sujuisi mahdollisimman vaivattomasti, on PAM valmistanut ohjeita, materiaalia ja lomakkeita eri tilanteisiin. Niitä on saatavana PAMin aluetoimistoista ja näiltä nettisivuilta. Materiaalia voi muokata vapaasti oman yrityksen tarpeisiin.

Jäsen, kirjaudu sisään

Liity jäseneksi

PAM on sinun ammattiliittosi, jos työskentelet yksityisellä palvelualalla. Jo yli 225 000 ammattilaista kuuluu PAMiin.

Liity nyt

 

PAM

Jäsenyys ja liittyminen

030 100 600

Jäsenten työsuhdeasiat

030 100 620

Työttömyysturva

020 690 211

Ruotsinkielinen jäsenyys- ja työsuhdelinja 

030 100 640

Vaihde

020 774 002

Katso puheluiden hinnat