Työpaikkakyvyttömiä homeesta 

17.2.2012 7:00 

Kosteusvauriot, ilmastoinnin puutteet ja muut sisäilmaongelmat ovat myös yksityisten palvelualojen työpaikkojen ongelma.

Keskusjärjestö SAK:n arvion mukaan kolmasosa homesienien takia ammattitautiluokituksen saaneista on yksityiseltä sektorilta.

Vuosittain työterveys- ja muut lääkärit tutkivat ison määrän sisäilmaoireista kärsiviä työntekijöitä. Usein tapauksia ei lähdetä edes epäilemään ammattitaudiksi. Vuonna 2009 Suomessa ohjattiin ammattitautitutkimuksiin 627 sellaista henkilöä, joilla epäiltiin olevan homesieniin liittyvä ammattitauti.  Näistä ammattitauti todettiin 132 tapauksessa ja 495 tapausta jäi Työperäisten sairauksien rekisteriin  ”ammattitaudin epäilyiksi.”

Ammattitautiepäilty jää helposti tyhjän päälle taloudellisesti. Hän ei pääse vakuutusyhtiön kautta kuntoutukseen tai ammatinvaihtoon tähtäävään koulutukseen. Hän on työkykyinen työhön, mutta työkyvytön tekemään sitä omassa työpaikassaan. Pam-lehti kertoo tällä viikolla Seinäjokisesta vaatemyyjästä, joka on esimerkki tällaisesta ns. työpaikkakyvyttömästä.

Seinäjoella sijaitsevassa kauppakeskuksessa työskennellyt  myyjä kärsi hengityselinteiden oireista ja silmien ärsytyksestä. Oireet pahenivat dramaattisesti vuonna 2010 ja hänellä todettiin astma. Työkaverit oireilivat myös, ja tiloista löytyi sädesientä. Nainen jäi kuukausiksi ilman mitään tuloja, sillä hänen sairauslomansa lopetettiin kesken ammattitautitutkimuksen, mutta työpaikalle hän ei uskaltanut palata oirehtimaan.  

Työpaikkakyvyttömiä on pieneltä osaltaan pohdittu meneillään olevassa tapaturma- ja ammattitautilain uudistamisessa. 

Arviolta 15­­­­­-20 prosentissa Suomen rakennuksista on kosteusvaurioisia tiloja.

Lisää aiheesta Pam-lehdessä 3/2012, joka ilmestyi 17.2.

 

Jäsen, kirjaudu sisään

Liity jäseneksi

PAM on sinun ammattiliittosi, jos työskentelet yksityisellä palvelualalla. Jo yli 225 000 ammattilaista kuuluu PAMiin.

Liity nyt

 

PAM

Jäsenyys ja liittyminen

030 100 600

Jäsenten työsuhdeasiat

030 100 620

Työttömyysturva

020 690 211

Ruotsinkielinen jäsenyys- ja työsuhdelinja 

030 100 640

Vaihde

020 774 002

Katso puheluiden hinnat