Milloin työnantaja voi vaatia työntekijää huumausainetestiin? Vaatimus voi olla hyväksyttävä, mutta testejä sitoo tarkat kriteerit.
Työnantajalla on oikeus vaatia uuteen työtehtävään valittua henkilöä huumausainetestiin tiettyjen kriteerien puitteissa. Kaikki työtehtävät eivät edellytä huumausainetestiä.
- Uuteen työtehtävään valitulta henkilöltä voidaan vaatia huumausainetestiä koskeva todistus, jos työt edellyttävät tarkkuutta, luotettavuutta, itsenäistä harkintakykyä tai hyvää reagointikykyä, sanoo PAMin työympäristöasiantuntija Seija Virta.
Lisäksi testiä saatetaan edellyttää, jos huumausaineiden alaisena työskentely voi aiheuttaa vaaratilanteita, kuten liikenneturvallisuuden rikkomista tai ihmishenkien vaarantamista.
Entä jos tällaisessa tilanteessa kieltäytyy testistä?
- Huumausainetestiä koskevaa todistusta ei pakko toimittaa, mutta työnantajalla on oikeus jättää huomiotta työnhakija, joka ei toimita todistusta, Virta sanoo.
Testiä voidaan vaatia myös silloin, jos vanhan työsuhteen aikana työntekijän työnkuva muuttuu niin, että testin kriteerit täyttyvät. Silloin työntekijään pätevät samat säännöt kuin kokonaan uuteen työsuhteeseen palkatun henkilön kohdalla.
Työntekijän oikeusturvan kannalta oleellista on, että työpaikalla on yhteistoiminnassa laadittu päihdeohjelma ja että huumetestaus on tehtäväperusteista. Ilman päihdeohjelmaa ei testejä voi tehdä, paitsi työterveyshuoltolain perusteella, jolloin työnantaja ei saa käsiinsä testien tarkkoja tuloksia. Jos testien työntekijäkohtaiset tulokset tulevat työnantajan tietoon, on päihdeohjelma aina pakollinen. Näin työntekijät saavat äänensä kuuluviin ja työnantaja ei voi teettää testejä holhoustarkoituksessa.
- Huumetestit eivät saa olla työnantajan keino kontrolloida työntekijöidensä yleistä luotettavuutta, Virta sanoo.
Työpaikkojen huumausainetestauksen pelisäännöistä voit lukea tarkemmin PAMin verkkosivujen työsuojelu-osiosta.