Työtuomioistuin: irtisanottu ei ollut luottamusmies 

14.2.2012 16:25 

Työtuomioistuin antoi tiistaina päätöksen PAMin ja Palvelualojen työnantajat PALTAn riidassa, joka koski helmikuussa 2010 irtisanotun ISS Palveluiden vartijan asemaa. PAM ajoi asiaa luottamusmiehen irtisanomisena, mutta osa tuomioistuimen kuulemista todistajista oli asiasta eri mieltä.

Epäselvyys syntyi, kun ISS Security ja ISS Palvelut yhdistyivät eikä alueluottamusmiehistä ollut uudessa organisaatiossa sopimusta. Työntekijät valitsivat alueille luottamusmiehet, jotka työnantaja vahvisti jälkikäteen. Työntekijöiden valitsema Oulu-Kainuu-alueen luottamusmies oli kuitenkin ennen työnantajan vahvistusta irtisanottu, ja hänen asemansa jäi epäselväksi. Työtuomioistuimen mukaan ei ollut riittävää näyttöä siitä, että hänellä olisi ollut sopimusten mukainen luottamusmiesasema irtisanomishetkellä.

PAMin oikeuspalveluiden päällikön Markku Kuoppamäen mukaan tuomio osoittaa, ettei työntekijöiden toimilla ole ratkaisevaa merkitystä, kun työnantaja ei ole niitä tunnustanut.

Työtuomioistuin velvoitti työnantajan kuitenkin korvaamaan työntekijälle irtisanomissuojasopimuksen vastaisesta irtisanomisesta kuuden kuukauden palkkaa vastaavan summan.

Jäsen, kirjaudu sisään

Liity jäseneksi

PAM on sinun ammattiliittosi, jos työskentelet yksityisellä palvelualalla. Jo yli 225 000 ammattilaista kuuluu PAMiin.

Liity nyt

 

PAM

Jäsenyys ja liittyminen

030 100 600

Jäsenten työsuhdeasiat

030 100 620

Työttömyysturva

020 690 211

Ruotsinkielinen jäsenyys- ja työsuhdelinja 

030 100 640

Vaihde

020 774 002

Katso puheluiden hinnat