Ohjeita lomautetulle
Lomautuksen ajalta työttömyyskassa maksaa ansiopäivärahaa, jos siihen on oikeus. Päivärahaa haetaan lomakkeella, joita saa esim. työvoimatoimistoista. Sähköisen hakemuksen voi lähettää työttömyyskassan verkkopalvelussa.
Päivärahaa voidaan maksaa vain työvoimatoimiston lausunnon perusteella. Tästä syystä lomautetun on ilmoittauduttava viimeistään ensimmäisenä lomautuspäivänä työvoimatoimistossa.
Päivärahaa haetaan aina jälkikäteen. Ensimmäisen hakemuksen voi lähettää kahdelta viikolta ja sen jälkeen aina neljän viikon tai kuukauden välein. Hakemuksen liitteenä tulee olla kopio lomautustodistuksesta ja palkkatodistus riittävän pitkältä ajalta.
Jos päivärahaa haetaan ensimmäistä kertaa (ja ainakin yksi työviikko on tehty 1.1.2010 jälkeen), palkkatodistuksen tulee olla vähintään 34 viikon ajalta ennen lomautusta. Jos päivärahaa on aiemmin maksettu, kassalle tulee toimittaa palkkatodistus edellisen työttömyysjakson jälkeiseltä ajalta, vaikka työtä olisi ollut vähemmän kuin 34 viikkoa.
Jos hakijan työssäoloehto täyttyy, ennen maksamista otetaan 7 arkipäivän pituinen omavastuuaika. Jos päivärahaa on maksettu aiemmin, mutta työssäoloehto ei vielä täyty, maksaminen aloitetaan heti ensimmäisestä lomautuspäivästä.
Mikäli lomautus ei ole kokoaikainen vaan on tehty viikoittaista tai päivittäistä työaikaa lyhentämällä, päivärahahakemukseen on merkittävä tehdyt työtunnit. Hakemuksen liitteenä tulee olla palkkalaskelma – tai todistus, josta käy ilmi hakujaksolla ansaittu palkka.
|