Uutinen - 20.12.2013 klo 10.00

Pam-lehti 20/2013: Kauppoja avataan etuajassa sunnuntaisin

Isot kaupat eivät malta olla tarkkoja sunnuntain aukioloajoista, kertoo uusin Pam-lehti. Ovia avataan kutsutuille, mutta myös muuten vain ennen lainmukaista aukioloaikaa. Voit lukea lisää Pam-lehden näköislehdestä.

Citymarketit ottivat varaslähdön jouluun sunnuntaina 17. marraskuuta. Ovet avautuivat tunti ennen puoltapäivää, siis lain sallimaa aukioloajan alkukohtaa. Hajahuomioita on Pam-lehden toimitukseen tullut muualtakin. Esimerkiksi Raision Ikeassa pääsi kärryttelemään jo reilusti ennen puoltapäivää 1. joulukuuta, kertoo Turussa viikonloppua viettänyt lukija.

Helena Frilander vastaa viestinnästä ja vastuullisuudesta K-citymarket Oy:ssä ja Anttila Oy:ssä. Hän kertoo Citymarketien järjestäneen sunnuntaina 17. marraskuuta jouluparaatin
asiakkailleen. Tilaisuuteen oli kutsuttu kussakin tavaratalossa eniten asioineet K-Plussa-asiakkaat. Laki ei kiellä kutsutilaisuuksia rajatulle asiakasjoukolle.

"Ovet avautuivat kutsutuille kello 11 ja muille asiakkaille kello 12", Frilander kertoo. Kassat avautuivat vasta lain sallimissa rajoissa eli kello 12.

Raision Ikean tavaratalojohtaja Kimmo Ylönen sanoo tavaratalon avaavan ovet joka päivä 15 minuuttia ennen kaupankäynnin aloittamista. Pidemmältä tulevat asiakkaat halutaan päästää sisätiloihin ja tarjota "mahdollisuus katsella huonekalunäyttelyämme". Kassalinjat aukeavat kello 12.

PAMin kaupan yksikön neuvottelupäällikkö Juha Ojala ei pidä hyvänä, jos aukioloajat lähtevät lipsuilemaan. Hänestä nämä käytännöt vaikuttavat aukiololainsäädännön kiertämiseltä.

"Kun ovet ovat auki, eikö kauppa ole silloin auki?" hän kysyy.

Lue lisää aiheesta Pam-lehdestä 20/2013, joka ilmestyi 20.12.

Näköislehdessä myös:

Kolme lasta ja heidän vanhempaansa kertovat, mikä joulussa on oikeasti tärkeää

Ravintola-alan historian riemut koottiin kirjaksi

Luottamusmieheksi aikonut sai potkut - ja nyt korvaukset

 

 

 

Teksti: Tuomas Lehto

 

Uusimmat

Suosituimmat