Uutinen - 16.04.2014 klo 15.45

EU-parlamentti siunasi direktiivin lähetetyistä työntekijöistä

Yhdestä EU-maasta toiseen lähetettyjä työntekijöitä koskeva direktiivi hyväksyttiin Euroopan parlamentissa. Työntekijäjärjestöt ovat kuitenkin aiemmin moittineet säädöstä vesitetyksi.

Yhdestä EU-maasta toiseen lähetettyjä työntekijöitä koskeva direktiivi hyväksyttiin keskiviikkona Euroopan parlamentissa. Se pyrkii hillitsemään työntekijöiden oikeuksien polkemista muun muassa rajoittamalla lakien ja sopimusten kiertämistä ns. pöytälaatikkoyrityksillä tai määrittelemällä heitä keinotekoisesti itsensä työllistäjiksi.

Direktiivissä määritellään myös valvontakeinoja, tiedonjakoa ja alihankintaketjujen vastuullisuutta.

"Lopullinen teksti tasapainottaa palveluiden tarjoamisen vapauden ja lähetettyjen työntekijöiden turvallisuuden. Lain suoja on vahvempi, ja se parantaa yli miljoonan lähetetyn työntekijän asemaa EU:ssa", direktiivin esittelijänä toiminut europarlamentaarikko Danuta Jazlowiecka Puolasta kommentoi.

Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö EAY ehti aiemmin moittia direktiiviä vesitetyksi kompromissiksi, joka ei juurikaan paranna työntekijöiden asemaa. Suomalaisille direktiiviehdotuksen keskeisiä asioita ovat olleet se, saadaanko veronumerojärjestelmän käyttöä jatkaa ja se, sovelletaanko lähetettyihin työntekijöihin työskentelymaan työehtosopimuksia. Kumpikaan pykälä ei tullut direktiiviin aivan toivotussa muodossa. Jos jäsenmaa haluaa ottaa käyttöön sellaisen valvontakeinon, jota ei nimenomaan mainita direktiivissä, siitä pitää ilmoittaa EU-komissiolle.

Lähetetty työntekijä on työntekijä, jonka yhdessä EU-maassa oleva työnantaja lähettää tilapäisesti työhön toiseen EU-maahan.

 

 

Teksti: Tuomas Lehto

 

Uusimmat

Suosituimmat