Uutinen - 27.06.2014 klo 10.00

Pam-lehti 8/2014: Vääntöjä kielilisästä

Seppälässä väännettiin pitkään kielilisästä, ja nyt sen maksaminen on laajenemassa. Muista kaupan yrityksistä löytyy yhä kirjavia käytäntöjä, Pam-lehti selvitti. Kevätkauden viimeinen lehti on nyt ilmestynyt myös näköislehtenä.

Seppälän myymälöissä kartoitettiin keväällä vieraiden kielten käyttöä. Parhaillaan on käynnissä kielitestaukset, ja heti kun työntekijä läpäisee testin, kielilisä tulee maksuun. Taustalla on työtuomioistuimen lokakuinen tuomio, jonka mukaan Lappeenrannan Seppälän myyjillä oli oikeus kielilisään. Nyt Seppälässä on kirjallinen sopimus kielilisän maksamisesta ja kielitestistä.

Asia ei ole kaikkialla läheskään näin hyvällä mallilla, vaikka kielilisä on kaupan työehtosopimuksen määräys.

"Aivan kuin työnantajat luulisivat, että he voivat itse päättää maksavatko lisää vai ei", PAMin kaupan alan neuvottelupäällikkö Juha Ojala kommentoi Pam-lehden tekemää kielilisäselvitystä vaateliikkeissä. Selvityksen mukaan monissa ketjuissa lisiä ei makseta tai niiden maksamiseen on rajoitteita, jotka eivät perustu työehtosopimukseen.

Tessin kielilisäpykälä on peräisin vuodelta 1975. Ojalan mielestä se on ollut vaarassa jäädä "kuolleeksi kirjaimeksi". Nyt pykälä on kuitenkin heräämässä henkiin, muun muassa työtuomioistuimen päätösten ansiosta. Palvelun tarve ja samalla myyjien kielitaito on turismin myötä muuttunut.

"Kielilisän kriteerit ovat mitattavissa olevia asioita", Ojala sanoo.

Lue lisää Pam-lehdestä 8/2014, joka ilmestyi 27.6.

Jonna Söderqvist

Näköislehdessä myös:

Idrissa Mbenguen pitkä ja vaarallinen matka Tampereelle

Raahelainen osa-aikainen myyjä nousi kansanedustajaksi

Lapset ja aikuiset hioivat neuvottelutaitojaan PAMin kurssilla

 

 

 

 

 

Uusimmat

Suosituimmat