Artikkeli - 27.06.2014 klo 09.46

Pitkä matka Tampereelle

Pitkä matka Tampereelle

Idrissa Mbengue on monille tuttu näky kotikulmillaan, Tampereen Tesomassa. Kuva: Miisa Kaartinen

Miten lukutaidottomasta senegalilaisesta tulee tamperelainen saunahullu siivooja? Tarvitaan hengenvaarallinen merimatka, putkareissuja, lupahakemuksia, sinnikäs puoliso ja suomen kielen kursseja.

Hän ei olisi halunnut lähteä Senegalista. Idrissa Mbenguen tytär Amy oli vielä aivan pieni, vasta saanut nimensä. Oma myyntikoju Ziguinchorin satamakaupungissa tuotti elannon, se oli paljon parempi kuin monet aiemmista töistä. Mutta vanhin veli ja yksi velipuolista halusivat Eurooppaan ja painostivat. Veljekset puhuivat paremmasta tulevaisuudesta. Espanjassa kuulemma olisi kysyntää työvoimalle maatiloilla, esimerkiksi appelsiiniviljelmillä.

"Ajattelimme, että menemme kaikki maaseudulle ja siellä on paljon töitä, teemme mitä tulee eteen", Mbengue muistelee nyt toukokuun 2006 tapahtumia tamperelaisessa kahvilassa.

"Tapasin kaverin, joka kertoi veneestä. Matka ei olisi kallis, vaan aika halpa: 1 300 euroa."

Länsi-Afrikan Senegalissa se on suuri summa, mutta yleensä salakuljettajat laskuttavat vastaavista matkoista moninkertaisesti, esimerkiksi 4 000 euroa.
Suunnitelmasta ei voinut kertoa kenellekään, sillä muuten matka saattaisi peruuntua. Ei omalle äidille, ei lapsen äidille, ei sisaruksille. No, yksi veljistä tiesi lähtijöiden suunnitelmista, mutta hän oli ainoa. Vasta aivan viimeisinä päivinä ennen lähtöä Mbengue päätti, että hän todella lähtee.

1700 kilometrin matka Atlantilla kiikkerässä ja ahtaassa aluksessa kesti yhdeksän päivää.

"Meitä oli yli kuusikymmentä ihmistä, ja kaikki nukuimme veneessä istualtamme", Mbengue kertoo.

Päivisin istuttiin ja odotettiin, puhuttiin tulevaisuudensuunnitelmista.

Seitsemäntenä päivänä vesivarat loppuivat. Matkalaiset luulivat kuolevansa, monet itkivät. Mbengue yritti nostaa henkeä laulamalla. Lopulta toisena päivänä veden loppumisen jälkeen hän näki jotain, mikä kertoi pelastuksesta: lokin. Maata täytyi olla lähellä. Muut eivät ensin uskoneet, mutta sitten lintuja näkyi lisää. Ja pian ranta. Se oli Teneriffan turistisaari Espanjalle kuuluvalla Kanarialla. Matkaajien puutuneet jalat eivät kantaneet, mutta he olivat pelastuneet.

Selvisivätkö kaikki? Mbengue ei halua puhua siitä. Hänet ja muut matkalaiset suljettiin joka tapauksessa vastaanottokeskukseen, jota Mbengue kutsuu ”vankileiriksi”. Hän vietti siellä 40 päivää.

Seitsemänvuotiaana töihin

Miksi Idrissa Mbengue sitten lähti matkaan? Selityksiä löytääkseen pitää palata ajassa taaksepäin. Hän syntyi Länsi-Senegalissa, Kao-lackin joenrantakaupungissa, jossa asuu vajaat 200 000 ihmistä. Hänellä oli kaksi siskoa ja kolme veljeä, mutta koska isällä oli kolme muutakin vaimoa Mbenguen äidin lisäksi, lapsia oli perheessä yhteensä yli kaksikymmentä.

Isä kuoli kun Mbengue oli vielä pieni, joten äidin piti elättää lapset. Seitsemänvuotiaana alkoi työura kaupungin markkinoilla, sillä silloin se kiinnosti poikaa enemmän kuin koulussa istuminen. Markkinoilla Mbengue myi monenlaista tavaraa isoäitinsä apuna.

"En käynyt koulua, oli vain koraanikoulu", Mbengue kertoo. Hän ei oppinut lukemaan.

Myöhemmin, teinivuosista eteenpäin töitä piti etsiä läheltä ja kaukaa, myös naapurimaista Gambiasta ja Guinea-Bissausta. Mbengue teki muun muassa puutöitä ja metallitöitä ja ajoi mopotaksia. Töitä löytyi ehkä kahdeksi vuodeksi, kunnes oli taas etsittävä uusi. Ennen matkaa Kanarialle hän oli sitten perustanut oman myyntikojunsa Ziguinchoriin.

Hän uskoi, että meren toiselta puolelta löytyisi parempia työmahdollisuuksia – perheen elättäminen senegalilaisilla tuloilla oli vaikeaa. Eurooppalaisilla tuloilla voisi ehkä auttaa koko laajennettua perhettä.

Poliisit perässä

Todellisuus Espanjassa ei vastannut suunnitelmia. Paikallinen Punainen Risti ottaa tulijat vastaan, mutta sitten he joutuvat ”vankileirille” kuulusteltavaksi. Hämmentävää kyllä maahan saa sen jälkeen jäädä, mutta työ- tai oleskelulupaa ei myönnetä. Pitää siis pärjätä ilman.

Viljelmiltäkään ei lopulta paikkaa löytynyt.

"Työn löytäminen Espanjassa oli vaikeaa. Aloin myydä kelloja ja aurinkolaseja esimerkiksi uimarannoilla", Mbengue kertoo.

Katukaupustelu on laittomasti Espanjaan saapuneiden afrikkalaisten keskuudessa yleinen ammatti, ja oli helppoa löytää aiemmin saapuneita, joiden avulla pääsi alkuun. Työt aloitettiin yleensä aamulla ja lopetettiin vasta puolenyön jälkeen, välissä vain käytiin laittamassa ruokaa.

Myöhemmin Mbengue muutti mantereelle Malagaan ja sieltä Torreviejaan, Valencian lähelle, jatkamaan samoja töitä. Työn lomassa Torreviejassa hän tutustui siellä asuneeseen, tamperelaislähtöiseen Elina Tuomiseen – he juttelivat, mutta Mbengue ei pariskunnan kertomuksen mukaan koskaan myynyt Tuomiselle mitään. Vasta seuraavana vuonna, 2008, he alkoivat seurustella ja muuttivat yhteen.

Laittomasti maassa olevat kaupustelijat joutuvat Espanjassa usein tekemisiin poliisin kanssa, ja kun taantuma alkoi samaisena vuonna 2008, tilanne paheni entisestään. Viranomaiset olivat Mbenguenkin perässä joka päivä. Joskus paperiton heitetään putkaan.

"En muista kuinka monta kertaa, ehkä seitsemän tai kahdeksan", hän pohtii.

Yleensä putkassa piti istua kolme päivää. Joskus joku poliiseista saattoi viedä rahat – toisilla kerroilla myytävänä olleet tavaratkin.

Lautalla Valintataloon

Kun Tuominen palasi Suomeen töihin, hän meni kysymään poliisilta, olisiko laittomasti Espanjassa asuvan avopuolison jotenkin mahdollista saada oleskelulupa tänne. Hänelle kerrottiin, että lupaa voi hakea, kun on asunut yhdessä kaksi vuotta. Näin pariskunta sitten toimi: heillä oli koti Espanjassa ja Tuominen matkusti kahden maan väliä, kunnes lupaa sai hakea.

Maahanmuuttovirastossa asia ei tuntunut kuitenkaan etenevän, ja Tuominen päätti saamansa tylyn palvelun jälkeen ottaa yhteyttä suoraan viraston johtoon. Sinnikkyys kannatti, sillä jo viikkoa myöhemmin heidät kutsuttiin oleskelulupaan liittyvään haastatteluun Madridiin. Molempia haastateltiin yhdessä ja erikseen, kuten tapana on ns. lumeliittojen paljastamiseksi. Mbengue sai oleskelulupansa pian. Perheenjäsenenä saapuva saa samalla myös työluvan.

Joulukuussa 2010 Mbengue pääsi muuttamaan Suomeen. Pariskunta matkusti Tukholman kautta. Tuominen jekutti Mbenguea väittämällä, että Tukholmasta he matkustavat eteenpäin samanlaisella veneellä kuin salakuljetusalus aikanaan oli. No, Viking Linen lautta oli kuitenkin hieman suurempi.

Seuraavassa kuussa Tampereella oli juuri alkamassa suosittu suomen kielen kurssi lukutaidottomille maahanmuuttajille. Taas vaadittiin hieman sinnikkyyttä ja kyselyjä, mutta lopulta Mbengue pääsi mukaan. Hän kävi tunnollisesti läpi kolme viiden kuukauden kurssia ja oppi myös hieman lukemaan ja kirjoittamaan suomeksi – äidinkieltään wolofia hän ei edelleenkään pysty lukemaan.

"Sitä kautta pääsin myös työharjoitteluun", Mbengue kertoo.

Hän hyllytti Valintatalossa. Työhön toi lisähaastetta se, ettei hän silloin osannut lukea. Koodien ja pakkausten ulkonäön perusteella homma kuitenkin onnistui, ja lopulta Mbengue hyllytti alkuperäisen yhden sijasta neljällä osastolla.

200 työhakemusta

Kurssien jälkeen Mbengue oli välillä työtön, sitten hetken siivoustyössä yrityksessä, joka meni nurin ja jätti palkat maksamatta.

"Työn löytäminen oli vaikeaa, varsinkin kun en osaa lukea hyvin", Mbengue toteaa.

Tuomisen avustuksella Mbengue on hakenut vuosien varrella arviolta kahtasataa työtä. Moniin hakemuksiin ei edes vastata.

"Meinasimme luovuttaa monta kertaa", Tuominen huokaa.

Pariskunnan on täytynyt myös itse ottaa kaikesta selvää, mitä byrokratiaan ja suomalaiseen työelämään sopeutumiseen tulee, sillä tietoa ei muuten missään tarjota. Ilman jonkun paikallisen apua monet asiat olisivat lähes mahdottomia. Mbenguen maahanmuuttajaystävistä moni onkin työttömänä pitkällisistä työnhakuyrityksistä huolimatta.

Hänelle vakituinen – tosin osa-aikainen – elintarvikesiivoojan paikka löytyi lopulta viime kesänä tamperelaisesta siivousyrityksestä. Työkohteena on liha-alan yritys.

"Työ on raskasta, mutta paljon parempi kuin olla kotona", Mbengue sanoo.

Työhön liittyy nostamista sekä raskaan painepesurin käyttöä, ja siellä on kuuma.

"Ja paljon verta", Mbengue lisää.

Työaika on kuitenkin mukava, yhdeksästä kolmeen, eikä tarvitse siirtyä kohteesta toiseen.

Koulutus kiinnostaisi

Tänä kesänä Mbengue on ollut Suomessa niin kauan, että voi hakea pysyvää oleskelulupaa.

"Täällä on rauhallista. Espanjassa ja Senegalissa ihmiset liikkuvat enemmän ulkona", hän kuvailee.

Se on toisaalta hyvä, toisaalta huono asia: putkareissuja ei tarvitse pelätä, mutta välillä hän kaipaa vilkkaampaa kaupunkielämää. Kuitenkin hän pitää joistakin perisuomalaisista asioista, kuten järvenrannoista ja valoisista kesäöistä – ja saunasta, vaikka ensikokemus oli kaikkea muuta kuin miellyttävä.

"Tuntui, että oli todella kuuma enkä saanut kunnolla henkeä."

Samalla tuli kokeiltua lumihanki 27 asteen pakkasessa. Näistä kärsimyksistä huolimatta hän saunoo nykyään melkein joka päivä.

Mbengue voisi mielellään jatkaa siivoustöissä, etenkin jos saisi kokoaikatyön. Kotimaassa kokeiltuihin metalli- ja puutöihin palaaminen voisi kiinnostaa, jos pääsisi alan koulutukseen. Hän haluaisi myös oppia lukemaan paremmin, jotta voisi hankkia ajokortin.

Tytär Amy on nyt kahdeksanvuotias ja aloittanut koulunkäynnin Senegalissa, ja Mbengue ja Tuominen lähettävät hänelle ja hänen äidilleen rahaa kuukausittain. Amyyn liittyen Idrissa Mbenguella olisi vielä yksi painokas tulevaisuudentoive. Se vaatisi ainakin passien ja syntymätodistusten järjestämistä, asiointia Ranskan suurlähetystössä Senegalin pääkaupungissa Dakarissa ja luultavasti pitkän odotuksen, eikä onnistuminen siltikään ole varmaa. Toive on kuitenkin selvä:

"Haluaisin, että lapseni voisi muuttaa tänne."

Jokaiselle kuuluu paketillinen tietoa

Pam-lehti on vuosien varrella käsitellyt lukuisia surullisia maahanmuuttajien tarinoita suomalaisessa työelämässä – alipalkkausta, pitkiä työviikkoja ilman lomia tai välittäjille maksettuja jättisummia maahan pääsemisestä. Usein ainakin yksi tarinan osapuolista sanoo, ettei hänellä ollut tietoa suomalaisen työelämän säännöistä.

Kotoutumislain mukaan viranomaisten tulee antaa maahanmuuttajalle tietoa hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan työelämässä ja yhteiskunnassa. Koordinaatiovastuu siitä, että tietoa annetaan, on työ-ja elinkeinoministeriöllä (TEM).

"Viranomaisilla on velvollisuus antaa opastusta ja neuvontaa sellaisella tavalla, joka soveltuu maahanmuuttajille, eli tarvittaessa omankielistä tai tulkin välityksellä. Lain mukaan jokainen maahanmuuttaja myös saa informaatiopaketin Suomesta, eli Perustietoa Suomesta -oppaan", kertoo maahanmuuttojohtaja Kristina Stenman TEM:stä.

Opas on tiivis: siinä on työelämästä neljä sivua. Stenman myös myöntää, että aivan kaikkia maahanmuuttajia se ei ole tavoittanut, sillä etenkin EU:n sisällä muuttava ei välttämättä juuri asioi viranomaisten kanssa.

Tietoa löytyy myös esimerkiksi TE-keskusten ja maahanmuuttoviraston verkkosivuilta, mutta ne tuskin tavoittavat lukutaidottomia, jollainen Idrissa Mbengue muuttaessaan oli. He voivat kuitenkin saada yhteiskunta- ja työelämätietoutta esimerkiksi, jos asioivat työvoimaviranomaisten kanssa tai käyvät kotoutumiskoulutuksissa, Stenman sanoo.

"Jos sen prosessin käy, siinä yhteydessä tietoa pitäisi saada, vaikkei ehkä kovin perusteellista."

Kun EU/ETA-alueen ulkopuolelta tuleva maahanmuuttaja hakee työntekijän oleskelulupaa, viranomaiset varmistavat, että työtä on todella tarjottu, useimmiten siis että on olemassa työsopimus. Työnantajalta pyydettävässä lomakkeessa kysytään palkasta, vuosilomista ja sovellettavasta työehtosopimuksesta. Yritykseltä voidaan kysyä myös lisätietoja, esimerkiksi verovelkatodistus ja todistus hoidetuista lakisääteisistä vakuutusmaksuista.

Kirjoittanut: Tuomas Lehto

Uusimmat

Suosituimmat