Uutinen - 08.09.2014 klo 14.55

"Väkivallan uhka kesätöissä pitäisi huomioida paremmin"

Toimintaohjeet uhkaavien asiakastilanteiden varalle puuttuvat monelta työpaikalta, selvisi kesätyöpaikkoja tarkastaneille työsuojeluviranomaisille tänä kesänä.

Toimintaohjeet uhkaavien asiakastilanteiden varalle puuttuvat monelta työpaikalta. Tämä selvisi kesätyöpaikkoja tarkastaneille työsuojeluviranomaisille tänä kesänä, ja heidän mukaansa väkivallan uhka pitäisikin huomioida paremmin muun muassa palvelualojen työpaikoilla.

"Kesätyöpaikat ovat usein palvelualoilla, joilla saattaa esiintyä väkivallan uhkaa", ylitarkastaja Ulla Reina-Knuutila Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston (AVI) työsuojelun vastuualueelta totesi tiedotteessa. Alueella osa työntekijöistä ei myöskään ollut saanut kirjallista työsopimusta, tai siitä puuttui olennaisia tietoja kuten palkkaus. Pienillä työpaikoilla työterveyshuolto saattoi olla järjestämättä.

Tarkastukset toivat kuitenkin myös hyviä uutisia.

"Työsuojeluviranomaisen näkökulmasta työnantajat ovat hoitaneet kesätyöntekijöiden perehdyttämisen ja muut velvoitteensa yllättävänkin hyvin", sanoi ylitarkastaja Taina Aaltonen Lounais-Suomen AVI:n työsuojelun vastuualueelta.

 

 

 

 

Uusimmat

Suosituimmat