Artikkeli - 17.10.2014 klo 09.00

Puh.Joht.: Kaarlo Julkunen

Ukkini opetti, että on otettava #vastuuta muistakin kuin itsestä. Sitä on #päättäjänä oleminen.

Olin silloin vajaan kymmenen vuoden ikäinen ja istuin ukkini mopon tarakalla. Päämääränä oli työväenyhdistyksen tupailta, jossa oli kansanedustajaehdokkaita tentissä.

Elämäni on kulkenut 15 vuoden jaksoissa. Jakso lapsuutta ja koulut, toinen kaupan alalla juoksupojasta lihakauppamestariksi, sitten liiton töissä alueilla ja aluetoimistoissa. Vuonna 2000 perustettiin PAM. Sain varapuheenjohtajan tehtävän, jonka alkamisesta tulee ensi vuonna kuluneeksi 15 vuotta. Edellisen liittokokouksen jälkeen ilmoitin, että jos asetun vielä seuraavassa ehdokkaaksi johtotehtäviin, niin pyydän, taluttakaa terveyskeskukseen. Huumorilla, mutta tosissaan: on aika tehdä muutoksia sekä itsensä että yhteisön kannalta.

Olen saanut vuosien varrella pyyntöjä ryhtyä ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin, mutta olen kieltäytynyt, koska olen halunnut keskittyä työhöni ay-liikkeessä. En ole kuitenkaan ollut tyytyväinen siihen, miten työelämää koskeva lainsäädäntö on viime vuosina kehittynyt ja miten pieni- ja keskituloisten ääni on eduskunnassa kuulunut. Niinpä olen lupautunut entisille kotikonnuilleni Savo-Karjalan alueelle Vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokkaaksi. Yksi ihminen ei voi yksin muuttaa kaikkea, mutta se ei ole syy jättää yrittämättä.

Halusin kertoa tämän tässä kahdesta syystä. Ensinnäkin halusin kirjoittaa asian tiedoksi omin sanoin. Jatkossa en tällä palstalla enää käsittele vaaliaiheita. Toinen ja tärkeämpi syy on, että halusin kirjoituksella rohkaista Sinua ottamaan myös askeleita vastuuseen, päättäjäksi. Ensi kesän liittokokouksemme tarvitsee jokaisen pamilaisen panosta. Jos et ole vielä asettunut liittokokousehdokkaaksi, pyydän: tee se nyt netissä tai vaikka aluetoimistossa.

Tällä hetkellä tunnen olevani jollakin tavoin se pieni (vaikka minua "Isokalleksi" kutsutaankin) poika ukin mopon tarakalla, vastuuta ottaen ja Sinua vastuuseen pyytäen.

 

 

Teksti: Kaarlo Julkunen, PAMin 2. varapuheenjohtaja

 

Uusimmat

Suosituimmat