Lehdistötiedotteet - 25.11.2014 klo 12.19

PAM haluaa selvityksen uuden keskusjärjestön perustamisesta

PAMin hallitus käsitteli uuden keskusjärjestön perustamisen selvittämistä puheenjohtaja Ann Selinin esityksestä. Hallitus piti aloitetta erittäin tervetulleena, oli yksimielinen selvitystyön käynnistämisen tarpeellisuudesta ja koki, että nyt oli jo korkea aika saada tämä asia kunnolla työn alle.

Hallitus näki, että jäsenten edunvalvonnan parantaminen ja järjestäytymisen edistäminen vaativat myös rakenteellisia muutoksia ay-liikkeessä ja erityisesti keskusjärjestöissä. Tarvitsemme myös yhtenäisen palkansaajarintaman riittäväksi vastavoimaksi työnantajille.

- Olen erittäin iloinen, että olemme saaneet liikkeelle liittojen ja keskusjärjestöjen yhteistyön tiivistämisen. Hallituksen antaman tuen perusteella voin jatkaa työtä palkansaajien uuden keskusjärjestön perustamiseksi, toteaa Selin tyytyväisenä hallituksen päätöksestä.

Tammikuussa on tilaisuus, johon kutsutaan edustaja jokaisesta suomalaisesta ammattiliitosta. Selin toivoo, että tähän tilaisuuteen osallistuttaisiin laajasti.

Lisätietoja:

Ann Selin, puheenjohtaja, puh. 0500 750 405