Lehdistötiedotteet - 10.12.2014 klo 17.11

UNIn puheenjohtaja Ann Selin: Ihmisarvoinen työ on jokaisen oikeus

Palvelualojen ammattiliiton puheenjohtaja Ann Selin on valittu yli 20 miljoonaa työntekijää edustavan palvelualojen maailmanliitto UNI Global Unionin uudeksi puheenjohtajaksi. Valinnasta päätettiin tänään UNIn maailmankongressissa Etelä-Afrikan Kapkaupungissa.

-Haluan sydämeni pohjasta kiittää teitä luottamuksesta, jota olette minulle osoittaneet. Valinta valtavan kansainvälisen järjestön puheenjohtajaksi tekee nöyräksi, mutta on samalla hyvin innostavaa, Selin sanoi kiitospuheessaan.

Selin lupaa nelivuotisen puheenjohtajuutensa aikana tehdä kaikkensa UNIn jäsenten puolesta. Hän toteaa, että rauhan edistämisen on mentävä kaiken muun edelle.

- Sotatilanteessa ei ole mitään mahdollisuuksia parantaa työntekijöiden elinoloja. Ammattiyhdistysliikkeen on ymmärrettävä tämä ja ajettava rauhaa kaikkiin maapallon osiin.

Kolmikannan ajatus kantaa Selinin mielestä rauhan edistämisessä pitkälle. Kansainvälinen työjärjestö ILO on yhä ainoa maailmanlaajuinen organisaatio, jolle kansainvälinen yhteistyö ei ole vain diplomaateille ja hallituksille kuuluvaa toimintaa, vaan siinä ovat mukana myös työntekijät ja työnantajat.  Viime aikoina kolmikanta-ajattelua on alettu vastustaa monissa maissa.   

- Uusliberalistiset poliitikot eivät ole juurikaan valmiita antamaan puheoikeutta työntekijöille. Tietyt yritykset ovat mukana samassa kuorossa, joka veisaa jatkuvasti yhtä ja samaa – ’raha ja vain raha on valtaa’.

Rikkaimmalla 0,5 prosentilla koko maailman väestöstä on käsissään 36 prosenttia maailman varoista, ja köyhimmälle 70 prosentille jää vain 4,2 prosenttia.  Vaikka kaikkialla maailmassa työntekijöitä vaaditaan tyytymään yhä vähempään, siihen ei kuitenkaan tule tyytyä, korostaa Selin.

- Me haluamme ihmisarvoista työtä. Haluamme työpaikkoja, joista saa toimeentuloon riittävän palkan, turvallisen työympäristön ja arvostavan kohtelun.

Selin haluaakin UNIn asialistalle työpaikkojen laadun parantamisen ja kestävän kasvun, jotta korkeatasoisten palvelujen saatavuus voidaan taata. UNI Europa on jo laatinut ”palvelumanifestin”, eli eri palvelualoja kattavan poliittisen ohjelman.

UNIn maailmankongressin teema ”Ole mukana” tarkoittaa Selinille sitä, mistä koko ay-liikkeessä on pohjimmiltaan kyse: järjestöjä, jotka antavat työntekijöille äänen ottamalla kaikki mukaan.

- Ay-liikkeen toimintaan on saatava mukaan koko työtä tekevä maailma. Meidän on kuunneltava jäseniämme ja kysyttävä, mitä he haluavat liitoiltaan. Vain yhdessä saamme sen joukkovoiman, jota tarvitsemme ja jonka ansaitsemme, Selin päättää.

Palvelualojen maailmanliitto UNI edustaa yli 20 miljoonaa työntekijää yli 900 ammattiliitosta. PAMin aloista UNIin kuuluvat mm. kauppa, vartiointiala, kampaamoala, siivous ja kiinteistönhoito. UNI neuvottelee monikansallisten yritysten kanssa puitesopimuksia, jotka koskevat työelämän perusoikeuksien noudattamista.

Lue lisää:

Ann Selinin puhe 10.12. (englanniksi)