Artikkeli - 13.02.2015 klo 09.25

Puh.Joht.: Ann Selin

#PAMin #liittokokousvaalit ovat herättäneet kiinnostusta. Se ennustaa äänestysaktiivisuutta.

Ehdokkaita PAMin liittovaaleihin on hankittu joka käänteessä jo viime vuoden puolelta. Vieläkö saamme ammattiosastojen ehdokasasettelukokouksissa muutaman ehdokkaan viime metreillä mukaan? Tavoite 1500 ehdokkaasta on kuitenkin ylitetty. Sen toivon tietävän hyvää äänestysaktiivisuutta. Mitä useampi pamilainen tunnistaa jonkun ehdokkaan, sitä helpommin tulee ääni annettua.

Huhtikuussa tiedetään, ketkä ovat ne 393, jotka tulevat kesäkuun alussa Helsinkiin liiton seuraavaa neljää vuotta linjaamaan.

Uuden ammatillisen keskusjärjestön perustamisesta on aloitettu selvitys. PAMin hallitus on päättänyt, että liitto on siinä mukana. Tämän lehden ilmestyessä tiedämme jo, kuinka moni muu ammattiliitto on mukana. Liittojen mahdollisiin yhdistymisiin tällä hankkeella ei ole vaikutusta.

Nyt pohditaan, tarvitaanko palkansaajien keskusjärjestöinä sekä SAK, STTK että AKAVA vai riittäisikö vähempikin. Me PAMissa haluamme vaikuttaa siihen, minkälainen uudesta keskusjärjestöstä tulee, miten teemme asiat tehokkaammin, mikä on keskusjärjestön ja liittojen välinen työnjako ja ennen kaikkea kuinka saamme lisää vaikuttavuutta.

Myös muutama työehtosopimus on katkolla tänä keväänä. Kasvu- ja työllisyyssopimuksen mukaisesti kesäkuussa ratkeaa, jatketaanko sopimusta vielä vuodella, jolloin neuvoteltaisiin vuodeksi vain palkankorotukset. Nyt ei taida olla suurten ideologioiden aika. Talouskurimuksessa on paremminkin valttia mahdollisimman hyvä käytännönläheisyys.

Huhtikuun eduskuntavaalit tuovat yhtälöön oman mausteensa. Monista jäseniä koskettavista asioista tehdään päätökset poliittisella areenalla. PAM ajaa uuden hallituksen ohjelmaan palvelualojen omaa työllisyys- ja kasvuohjelmaa. Talous ja työllisyys tulevat olemaan keskeisiä vaaliteemoja.

Yksityisellä palvelusektorilla työskentelee jo 1,2 miljoonaa ihmistä. Sitä ei voi valtiokaan sivuuttaa. Ohjelman tulee ottaa huomioon myös työntekijöiden asemaan liittyviä seikkoja. Tätä on hyvä pitää esillä.

 

 

Teksti: Ann Selin, PAMin puheenjohtaja

 

Uusimmat

Suosituimmat