Uutinen - 12.05.2015 klo 16.45

Kauppa niukasti plussalle

Koko kaupan toimialan myynti oli maaliskuussa 0,1 prosenttia vuoden takaista suurempi.

Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto koko kaupan toimialalla  jää kuitenkin vielä viimevuotista alhaisemmaksi, vaikka maaliskuun myynti niukasti kasvoitkin.

Eniten maaliskuussa kasvoi autokauppa, 5,6 prosenttia. Tavaratalokaupankin liikevaihto oli kasvanut 2,5 prosenttia viime vuoden maaliskuuhun verrattuna. Myös vähittäiskauppa ylsi niukasti kasvun puolelle, 0,4 prosenttia. Sen sijaan tukkukaupan ja päiväittäistavarakaupan maaliskuun myynti oli viime vuotista pienempi.
Ensimmäisen vuosineljänneksen myynti jäi kaikilla kaupan sektoreilla viime vuoden vastaavaa aikaa alhaisemmaksi.

 

Suosituimmat