Uutinen - 14.09.2015 klo 14.15

Jo kymmenet ammattiliittot ilmoittaneet työtaistelutoimista perjantaille

Perjantain mielenilmaus hallituksen leikkaussuunnitelmia vastaan kasvaa jatkuvasti. Kymmenillä aloilla on ilmoitettu työtaistelutoimista. PAM kannusti jo aiemmin jäseniään osallistumaan.

Yhä uusia aloja on tulossa mukaan perjantain mielenilmaukseen, joka vastustaa Juha Sipilän (kesk.) hallituksen aikeita leikata pakkolaeilla muun muassa sairausajan palkkaa sekä sunnuntai- ja ylityökorvauksia. Valtakunnansovittelijan toimiston mukaan ilmoituksia poliittisista lakoista on tullut tähän mennessä 20–30 ammattiliitolta, STT uutisoi.

Mukana on muun muassa useita kuljetus- ja lentoliikenteen liittoja, paperityöläiset, poliisit ja metalliteollisuus. Toimenpiteet riippuvat alasta, mutta erilaisia työnseisauksia on luvassa. Esimerkiksi paperitehtaat on määrä laittaa kiinni. Maanantain aikana on odotettavissa, että vielä uudet ammattiliitot tekevät päätöksiä osallistumisestaan. Maanantaina puolenpäivän aikaan noin 6000 ihmistä oli ilmoittanut Facebookissa saapuvansa Rautatientorille, ja määrä kasvaa jatkuvasti. Hurjimmissa ennusteissa paikalle odotetaan jopa sataatuhatta ihmistä.

PAM on kehottanut jäseniään ja muitakin palvelualojen työntekijöitä osallistumaan mielenilmaukseen: joko saapumaan perjantaina Helsingin rautatientorille tai lopettamaan työnteon klo 11–13. PAM muistuttaa, että poliittinen mielenilmaus on laillinen, siihen on oikeus osallistua eikä työnantaja saa syrjiä tai painostaa mielenilmaukseen osallistuvia.

Leikkaussuunnitelmat ovat suututtaneet pamilaisia, sillä ne voisivat viedä ennestäänkin pienistä tuloista 4–8 prosenttia. Uusien jäsenten virta onkin kasvanut, ja kaupan alalla on nähty ulosmarsseja.

Hallitukselle voi lähettää kantansa leikkaussuunnitelmista sivustolla terveisethallitukselle.fi

 

 

Teksti: Tuomas Lehto

 

Uusimmat

Suosituimmat