Uutinen - 30.05.2016 klo 16.30

Vammaiset samalle viivalle

Vammaisia ihmisiä on Suomessa vähemmän työelämässä kuin muualla. Töiden ja työolojen mukauttaminen on usein vain tahdosta kiinni. Kuva: iStockphoto

Vammaisia ihmisiä on Suomessa vähemmän työelämässä kuin muualla. Töiden ja työolojen mukauttaminen on usein vain tahdosta kiinni. Kuva: iStockphoto

Suomi sitoutuu parantamaan vammaisten asemaa. YK:n vammaissopimus tulee kohta voimaan.

Vammaisten ihmisten oikeudet vahvistuvat, kun Suomi ottaa käyttöön niin kutsutun YK:n vammaissopimuksen. Vammaisten henkilöiden oikeuksista tehty yleissopimus tulee voimaan 10. kesäkuuta.

Yleissopimuksen keskeiset periaatteet ovat yksilön itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen, syrjimättömyys ja yhdenvertaisuus, vammaisten henkilöiden osallistuminen ja osallisuus yhteiskuntaan sekä esteettömyys ja saavutettavuus. Valtio sitoutuu takaamaan, että vammaisten oikeudet toteutuvat samalla tavalla kuin muiden oikeudet. Julkisen vallan on kuultava vammaisia ja heidän järjestöjään esimerkiksi silloin, kun heitä koskevaa lainsäädäntöä ollaan tekemässä tai uusimassa.

YK:n yleiskokous hyväksyi yleissopimuksen ja sen valinnaisen pöytäkirjan joulukuussa 2006, ja ne tulivat kansainvälisesti voimaan toukokuussa 2008. Suomi on viimeisiä EU-maita, joissa se on saatettu kansalliseen lainsäädäntöön eli ratifioitu.

Yleissopimuksen sovittaminen suomalaiseen lainsäädäntöön on edellyttänyt muutoksia muun muassa kotikuntalakiin ja sosiaalihuoltolakiin sekä kehitysvammaisten erityishuollosta annettuun lakiin.

Lue perjantaina 3.6. ilmestyvästä Pam-lehdestä 7/2016 kuuron kiinteistönhoitajan Jukka Jouhkin haastattelu.

 

 

Teksti: Tiina Ritala

 

Uusimmat

Suosituimmat