Uutinen - 15.02.2017 klo 15.01

Kaupan ala piristyi viime vuonna – kasvun odotetaan jatkuvan

Kaupan ala piristyi viime vuonna – kasvun odotetaan jatkuvan

Kaupan jäteillä meni viime vuonna hyvin, mutta sekä S-ryhmässä, Keskossa että Stockmannilla yt-neuvottelut seurasivat toisiaan.

Huomattavimmin viime vuonna tulostaan paransi tänään tilinpäätöksensä julkaissut Stockmann, joka palasi voitolliseksi. Vaateketju Lindex oli Stockmannin kannattavin yksikkö.

Stockmannilla oli viime vuonna töissä 1 700 työntekijää vähemmän kuin toissa vuonna johtuen pääosin tavaratalojen irtisanomisista ja Seppälän myymisestä vuonna 2015. Tänä vuonna Stockmann avaa uuden tavaratalon Espoon Tapiolaan. Lisäksi uusia Lindex-myymälöitä avataan ja vanhoja suljetaan.

S-ryhmän operatiivinen tulos parani viime vuonna hotellien ja käyttötavarakaupan ansiosta. Sokos oli voitollinen ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen. Myös ABC-ketjun tuloskehitys oli hyvä viime vuonna, vaikka aukioloaikojen vapautuminen ja polttoaineen hinnan lasku laskivat ketjun myyntiä. Päivittäistavarakaupassa tulos oli nipin napin toissa vuoden tasolla, sillä aukioloaikojen pidentyminen on lisännyt asiakasmääriä ja siten kompensoinut ruoan halpuuttamisen tulosvaikutusta.

SOK-yhtymässä oli vuoden lopussa 550 työntekijää vähemmän kuin toissa vuonna, eli jopa 8 prosenttia vähemmän. Sekä Sokoksissa että Marks & Spencereissä käytiin viime vuonna yt-neuvotteluja.

Keskon liikevaihto kääntyi kasvuun yritysostojen eli Suomen Lähikaupan, Onnisen ja Auto Carreran ansiosta. Vuoden loppuun mennessä 223 Siwaa ja Valintataloa oli muutettu K-marketiksi. Päivittäistavarakaupassa vertailukelpoinen liikevoitto pysyi samalla tasolla kuin toissa vuonna, mutta rakentamisen ja talotekniikan kauppa sekä autokauppa vahvistuivat.

Suomen Lähikaupan ja Onnisen ostojen vuoksi Keskolla oli viime vuonna Suomessa vajaat 500 työntekijää enemmän kuin toissa vuonna, vaikka Keskolla käytiin lukuisia yt-neuvotteluita.

Tokmannin liikevaihto kasvoi ja kannattavuus parani, vaikka Anttilan konkurssi näkyikin loppukesästä liikevaihdossa. Tokmannin henkilöstömäärä pysyi suunnilleen ennallaan toissa vuoteen nähden, mutta syyskuussa kaikki 35 Tokmannin logistiikkatyöntekijää siirrettiin henkilöstöpalveluyrityksenä tunnetun Baronan palvelukseen.

Tokmanni uskoo, että vaikka heikko taloustilanne on lisännyt halpakauppojen myyntiä, ihmiset jatkavat niissä asiointia myös talouden elpyessä, koska ovat tottuneet halpakauppoihin. Tänä vuonna Tokmanni suunnittelee avaavansa ainakin 11 uutta myymälää.

Kirjoittanut: Solja Virkkunen

Uusimmat

Suosituimmat