Artikkeli - 13.03.2017 klo 10.24

Täysi työ – Osa-aikaisena Lidlissä työskentelevän Sonja Harmaalan arki vaatii kylmähermoisuutta, järjestelykykyä - ja asumistukea

Täysi työ – Osa-aikaisena Lidlissä työskentelevän Sonja Harmaalan arki vaatii kylmähermoisuutta, järjestelykykyä - ja asumistukea

Osa-aikatyötä tekevät Suomessa Sonja Harmaalan kaltaiset nuoret, kaupan alalla työskentelevät naiset. Elämiseen riittävä palkka vaatisi kokoaikatyön, mutta sitä ei ole tarjolla. Kuva: Miisa Kaartinen.

Harmaala kuuluu nuorten osa-aikaisten naisten sitkeästi kasvavaan massaan.

Pulkat ja liukurit lojuvat koskemattomina tamperelaisen kerrostalon rappukäytävässä. On hiihtolomaviikko, mutta tihkusade ei houkuttele edes ykkös- tai kakkosluokkalaisia mäenlaskuun. Eipä sen väliä, kun on kaverit, kirjasto ja lupaus iltapäiväretkestä pelimuseoon.

Myös Sonja Harmaalalla on vapaapäivä keskellä viikkoa, lasten hiihtoloman kunniaksi. Hän kiittelee työpaikkansa vuorolistoja, joissa otetaan lähes poikkeuksetta huomioon toivevihon merkinnät. Se on nelilapsisessa yksinhuoltajaperheessä elinehto.

– Etukäteissuunnittelu on älyttömän tärkeää, Harmaala sanoo.

Sen huomaa. Vaikka Harmaalan kerrostalokolmiossa asustaa parhaimmillaan kuusi henkeä poikaystävä mukaan lukien, epäjärjestyksestä ei ole tietoakaan: jopa eteisessä jokainen hanska, pipo ja kurainen kenkä on jollain ihmeellä onnistuttu sullomaan omalle hyllypaikalleen.

– Meidän arkemme on sitä, että kalenteri on täynnä merkintöjä harrastuksista ja lapsilla on miljoona herätystä herätyskelloissa, Harmaala naurahtaa.
Se toimii. Särön järjestelmällisyyteen tuo Harmaalan työ, tai tarkalleen ottaen työtunnit. Lidlin kanssa solmitussa osa-aikaisessa työsopimuksessa lukee 30 tuntia viikossa, mutta tasausjärjestelmän vuoksi työtunnit sahaavat 22:n ja 41:n välillä. Niin sahaavat myös tulot.

– Kokoaikatyö loisi jatkuvuutta. Ei tarvitsisi repiä itseään, kun tunteja on tarjolla ja sitten kituuttaa, kun ei olekaan, Harmaala sanoo.


Lievästi todettuna, Harmaala ei ole lajinsa ainoa. Suomessa on 320 000 osa-aikaista työntekijää, joista 74 prosenttia työskentelee palvelualalla. Harmaalan lailla vajaat 40 prosenttia vähittäiskaupan työntekijöistä teki vuonna 2014 osa-aikatyötä. Tiiviimmin Harmaalan liittää osaksi suuria massoja kuitenkin se, että hän on nainen.

Tuoreen, osa-aikatyötä yksityisillä palvelualoilla käsittelevän tutkimuksen mukaan vähittäiskaupassa työskentelevistä osa-aikaisista liki 90 prosenttia on naisia. Muita tutkittuja aloja olivat majoitus- ja ravitsemisala sekä kiinteistöpalveluala. Niilläkin osa-aikaisten miesten osuus oli naisiiin verrattuna häviävän pieni.

Harmaalan toive kokoaikatyöstä jaetaan kaupan alan kanssasisarten keskuudessa varsin laajasti. Heistä lähes kaksi kolmesta ilmoittaa osa-aikatyön syyksi kokoaikatyön puutteen. Miehistä näin ilmoittaa vain alle puolet. Lähes yhtä moni miehiestä työskentelee osa-aikaisesti opintojen vuoksi. Tutkimus kertoo myös, että vähittäiskaupan ja majoitus- ja ravitsemisalan osa-aikaisten työtunnit sijoittuvat kaikkiin vuorokauden aikoihin yleisemmin kuin kokoaikaisten. Osa-aikaiset myös työskentelevät useammin tasausjärjestelmän piirissä. Niin myös tamperelainen Harmaala.


PAMin tutkimuspäällikkö Antti Veirto lehteilee juuri julkaistua osa-aikatutkimusta PAMin keskustoimiston neuvotteluhuoneessa ja huokaisee.

– Eihän tässä ole mitään uutta.

Naisten yksinvaltijuus osa-aikatyön huipulla on tiedetty jo pitkään. Sekin on tiedetty, että heidän määränsä on vain kasvanut, ja Veirron epäilyksen mukaan kasvu on vain jatkunut viime ja kuluvana vuonna. Veirtoa vaivaa osa-aikatyössä eniten sen työnantajalähtöisyys.

– Kyse on lähes aina siitä, että työnantaja sovittaa työvoiman tarvettaan yhteen kaupan kysynnän kanssa. Ei lähtökohtana työmarkkinoilla ole koskaan se, miten työntekijä sovittaisi työnteon muuhun elämäänsä.

Työnantajien tarpeet palvelualojen osa-aikaisuuden syynä ovat Suomessa nykyään selvästi yleisemmät kuin muissa EU-maissa.

– Tämähän on se maailma, mitä erityisesti digitalisaation ja sen mahdollistamien joustojen kautta haetaan. Mutta kyllä nyt aletaan olla aika lailla sen tien päässä, eli että työnantajan tarpeet on maksimoitu.

Veirron johtaman tutkimusyksikön sosiaalipoliittinen asiantuntija on hiljattain selvittänyt, miten kauppojen aukiolouudistus on vaikuttanut pamilaisten mahdollisuuksiin sovittaa yhteen työ- ja perhe-elämä. Tämäkin kysely osoitti selkeästi, että naiset tekevät eniten osa-aikatyötä. He myös sompailevat miehiä useammin vuorotyössä, vaikka epätyypilliset työajat rasittavat suurinta osaa kaikista myyjistä, sukupuoleen katsomatta. Harmaalankin työvuoroja osuu päivien lisäksi iltoihin ja viikonloppuihin, mikä tuo 4 lapsen äidin ajanhallintahaasteisiin vielä pientä lisävipinää. Hän ei kuitenkaan ole harkinnut nykyisestä työstä luopumista perhesyistä, kuten 67 prosenttia kyselyyn vastanneista naismyyjistä.


Harmaala on työskennellyt myyjänä Lidlissä kaksi vuotta. Hän tuli taloon oppisopimuksella ja eteni viime marraskuussa vuoropäälliköksi.

– Tässä mielessä olen TE-toimiston silmissä ideaalitapaus, hän sanoo.

Sitä ennen kului monta vuotta pienten lasten kanssa kotona. Kaupan ala houkutti Harmaalaa, mutta vaihtelevat työajat olisivat pakottaneet taaperot vuoropäiväkotiin toiselle puolelle kaupunkia ja jättäneet pienet eka- ja tokaluokkalaiset pärjäämään keskenään.

Harmaala lähestulkoon huokaisee onnesta, kun häneltä kysyy, viihtyykö hän työpaikassaan. Työ on motivoivaa ja työkaverit ovat mahtavia. Harmaalan onnen huokaisu tukee osa-aikatutkimuksen tulosta: työtyytyväisyys on osa-aikaisilla samoissa mitoissa kuin kokoaikaisilla, korkealla.

Sitten tulee se mutta: palkalla tulee toimeen, mutta vain asumistuen kanssa. Tyypillisenä kuukautena palkasta jää käteen verojen jälkeen 1 395 euroa. Se ei ole tarpeeksi. Esimerkiksi tammikuussa summasta piti maksaa tavanomaisten laskujen lisäksi lasten jalkapallo, salibandy ja käsityökerho. Harmaala paikkasi harrastusmaksuja kirppispöydästä tienaamillaan säästöillä.

Harmaala kuuluu siihen reiluun kymmenekseen osa-aikaisista kaupan työntekijöistä, joka tarvitsee palkkatulon lisäksi yhteiskunnan maksamaa asumistukea. Vähittäiskauppa elinkeinona nauttiikin massiivisella osa-aikaisten määrällään sievoista kakkusiivua sosiaalisista tulonsiirroista, kuten käy ilmi tämän lehden sivulta 29. Kokoaikaisen myyjän palkalla hyvin harva on oikeutettu asumistukeen. Kokoaikaisista siivoojista reilu neljännes ei pärjää ilman asumistukea ja kokoaikaisista tarjoilijoista lähes puolet.

Jos Harmaala siis olisi kokoaikainen, eikä hän olisi oikeutettu asumistukeen, hänen tulonsa olisivat samaa luokkaa kuin nytkin. Vaikuttaisiko kannustinloukku Harmaalan halukkuuteen saada työsopimukseen 37,5 viikkotyötuntia?

– Tietysti ottaisin mieluummin palkan. Eipä tarvitsisi enää selitellä Kelalle epätasaisia tuloja, Harmaala toteaa napakasti.

Kaikkien alojen osa-aikaisten pienituloisimman joukon tittelistä kisannevat nollatyöntekijät. Tutkimus kertoo, että vastanneista osa-aikaisista viitisen prosenttia tekee töitä sopimuksella, jossa tunteja on 0. Tähän verrattuna Harmaalan 30 viikkotyötuntiaan eivät edes ole mahdottoman vähän. Kaupan alallakin osa-aikatyöntekijän keskimääräinen työtuntimäärä on 26 tuntia viikossa. Mutta kun palkat ovat pieniä, jokaisella eurolla on väliä.

– Palkka vaikuttaa suoraan lomarahaankin, hän huomauttaa.

Harmaala ei ole perehtynyt osa-aikatyötä koskevan tutkimuksen tuloksiin, mutta kuten tutkimuspäällikkö Veirto, hänkin sanoo pohtineensa osa-aikaisuuttaan nimenomaan tasa-arvokysymyksenä.

– Miksi kaupan ala on niin vahvasti naisten ala? Tämähän on rankkaa ja fyysistä työtä. Olemmeko me naiset alistuneet siihen, että meillä on huono työehdot? Ehkä me emme vain pidä tarpeeksi ääntä.

Vaikka Harmaala on kuullut naisista, jotka ovat tehneet osa-aikatyötä vastentahtoisesti vuosikymmeniä, hän on toiveikas oman tulevaisuutensa suhteen.


Harmaalan työpaikalla lisätyötä tarjotaan aina jo olemassa oleville työntekijöille, ja viikkotyötuntimääriä pyritään nostamaan, jos niin toivoo. Esimiehiä lukuun ottamatta kaikki työntekijät ovat kuitenkin osa-aikaisia. Siksi Harmaala toivookin etenevänsä jonain päivänä vuoropäälliköstä ylempiin esimiestehtäviin.

Sen aika ei ole kuitenkaan aivan vielä, sillä vuoropäällikön tehtävissä on vielä opettelemista. Ensin pitää sitä paitsi ratkaista polttavampia ongelmia, kuten esimerkiksi se, että 12-vuotias Venny on luvannut lähteä hohtokeilaamaan, vaikka koko perheen piti mennä yhdessä pelimuseoon.

– Perhepalaverin paikka, Harmaala sanoo ja viittoo Vennyn juttelemaan kahden kesken.

Muut kiskovat sillä välin eteisen kaapeista esiin lenkkareita ja pipoja. 8-vuotias Moona tarkistaa peilistä, että takki ja huivi sointuvat yhteen. Kriisi on nopeasti selätetty: Venny menee keilaamaan, muut museoon. Ongelmat ratkeavat, jos se on Harmaalasta kiinni.

Lähteet:

Merja Kauhanen: Osa-aikatyö yksityisillä palvelualoilla. Palkansaajien tutkimuslaitos, 2017.
Egezona Kllokoqi-Bublaku: Kaupan aukioloaikojen vapauttamisen vaikutuksia -kysely. PAM, 2017.


Yhteiskunta maksaa palkanjatkeet

Vähittäiskauppa maksattaa työntekijöidensä toimeentuloa yhteiskunnalla, vaikka sillä olisi rahkeita kunnolliseen palkanmaksuun. Niina Tanner selvitti, paljonko työssä oleville maksetaan sosiaalitukia vaillinaisten palkkatulojen jatkeeksi.

Vähittäiskaupan alalla työskenteleville maksettiin vuonna 2015 sosiaalisia tulonsiirtoja arviolta 30 miljoonan euron edestä. Arvioon on sisällytetty valtion ja kuntien osuudet sovitelluista päivärahoista sekä yhteiskunnan kokonaan rahoittama yleinen asumistuki ja toimeentulotuki. Tuona vuonna koko kaupan alan 284 000 työntekijästä hiukan yli puolet työskenteli vähittäiskaupassa. Osa-aikaisia oli vähittäiskaupan henkilökunnasta 38 prosenttia, eli arviolta 53 700 ihmistä.

Niina Tannerin selvityksestä ilmenee sekin, että vähittäiskaupalle ei olisi ollut mikään vaiva maksaa näitä palkanjatkeita. 30 miljoonan tulonsiirrot kun vastasivat vain vajaata 10 prosenttia vähittäiskaupan kokonaistuloksesta eli 334 miljoonasta.

– Korostaisin, ettei kyse ole vähittäiskaupan rahapulasta vaan arvovalinnoista, Tanner sanoo.

Tanner pohtiikin keskustelunavaukseksi tarkoitetussa selvityksessään, että elämiseen riittämättömän palkan maksamisessa on kyse ennemminkin liikevoiton jakamisen oikeudenmukaisuudesta – tai oikeammin sen puutteesta.

Helsingin yliopistosta valmistunut Tanner on käyttänyt selvityksessä monipuolisesti Kelan, Finanssivalvonnan, THL:n eli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Tilastokeskuksen aineistoja sekä erilaisia tilastotietokantoja, joita ovat Kelasto, StatFin ja Eurostat. Hän myös haastatteli asiantuntijoita silloin, kun selkeät tilastot puuttuivat.


Suomessa ei palkanjatkeiden yhteiskunnallista hintalappua ole tiettävästi aiemmin laskettu tähän tapaan. Tanner otti omaan selvitystyöhönsä mallia Yhdysvalloista, jossa matalapalkkatyö löi itsensä läpi 1980-luvulla. Siellä on saatu hälyttäviä tutkimustuloksia liiketaloudellisesti kannattavista aloista, joissa työntekijä ei kuitenkaan tule palkallaan toimeen.

– Joka toisen (52 prosenttia) yhdysvaltalaisen pikaruokatyöntekijän kotitalous joutuu turvautumaan ainakin yhteen julkisin varoin rahoitettuun ohjelmaan. Näihin tukiin menee noin 7 miljardia dollaria vuodessa, Tanner tiivistää erään tutkimuksen. Miljardivoittoja tahkoava Yhdysvaltain yksityisen sektorin suurin työllistäjä, Wal-Mart-kauppaketju, puolestaan aiheuttaa pelkästään Yhdysvalloissa veronmaksajille arviolta 6,2 miljardin dollarin kustannukset vuodessa.

Aika ajoin korostetaan matalapalkkatyön välttämättömyyttä Suomessakin. Kaupan alallakin matalapalkkaisuus esitetään työttömyyden vaihtoehtona.

– Tässä päästäänkin asian ytimeen. Selvitykseni kyseenalaistaa tämän väitteen, Tanner sanoo.

Tanner ei vastusta sosiaalisia tulonsiirtoja, päinvastoin. Niiden avulla on hyvinvointiyhteiskunnassa olennaisesti vähennetty inhimillistä köyhyyttä ja kurjuutta. Näin tulee olla jatkossakin.

– Kyse on vain ja ainoastaan siitä, että työnantajien systemaattinen vapauttaminen palkanmaksusta palkan ja ja sosiaaliturvan yhdistämisen muodossa on epäilyttävää. Varsinkin nyt kun tiedetään, että työnantajalla ei ole siihen taloudellista pakkoa.


Osa-aikatyön teettäminen on yleisintä juuri vähittäiskaupassa. Pääkaupunkiseudulla vaikuttavassa alueosuuskauppa HOK-Elannossa on viime vuosina kasvatettu kokoaikatyöntekijöiden määrää 1 prosenttiyksikön vuosivauhdilla. Tämä pätee henkilöstöjohtaja Antero Leväsen mukaan koko henkilökuntaan myymälöissä ja ravintoloissa. Vuoden 2016 lopulla lähes 5 600 työntekijästä 49 prosenttia oli kuukausipalkkaisia kokoaikatyöntekijöitä ja 51 prosenttia osa-aikaisia.

Levänen allekirjoittaa väitteen, että riittävä työllistäminen on valintakysymys.

–Näemme, että sillä on vaikutusta niin moneen asiaan, toimeentuloon, työhön sitoutumiseen ja asiakaspalveluun. Mitä kokoaikaisemmin työtä tehdään, se näkyy monissa asioissa myönteisesti, jopa sairauspoissaoloissa, Levänen sanoo.

Kirjoittanut: Solja Virkkunen, Sini Saaritsa ja Marja Ikkala

Uusimmat

Suosituimmat