Tiedote - 19.09.2017 klo 13.50
Alkoholipolitiikka

PAMin Selin: Alkoholilain uudistuksessa paljon hyvää – tärkeintä on turvallisuus

PAMin Selin: Alkoholilain uudistuksessa paljon hyvää – tärkeintä on turvallisuus

Eduskunnassa käydään tänään tiistaina lähetekeskustelu hallituksen esityksestä alkoholilain uudistamiseksi. Uudistus on herättänyt vilkasta keskustelua, jossa on puntaroitu niin kansanterveyttä kuin kaupan ja ravintola-alan uudistustarpeita. Palvelualojen ammattiliitto PAM pitää lakiesitystä oikeansuuntaisena.

Hallitus esittää, että uudessa alkoholilaissa ravintola-alan säätelyä kevennettäisiin. Näin alkoholin kulutus siirtyisi aiempaa enemmän kotisohvilta ravintoloihin. Tämä lisäisi työllisyyttä sekä suuntaisi alkoholikulttuuriamme sosiaalisempaan suuntaan.

“Kevennyksiä ei kuitenkaan pidä tehdä työntekijöiden ja asiakkaiden turvallisuuden kustannuksella. PAM pitää erittäin hyvänä, että laissa määritellään riittävän tarkasti järjestyksenvalvojien työtehtävät. Riittävä ja oikein kohdennettu valvonta lisää asiakkaiden viihtyvyyttä ja tukee alan yrittäjän toimintaa – ei estä niitä“, PAMin puheenjohtaja Ann Selin toteaa.

Selinin mukaan myös kauppojen henkilökunnan turvallisuus tulisi huomioida paremmin lakiesityksessä. Kauppojen aukioloaikojen vapautuminen on lisännyt yksintyöskentelyä varsinkin pienissä kaupan yksiköissä. Yksintyöskentely sijoittuu tyypillisesti iltoihin ja öihin. Monet myyjät työskentelevät haja-asutusalueilla pienissä myymälöissä, joissa häiriötilanteet ja väkivallan uhka ovat yleisempiä kuin hyvin vartioiduissa pääkaupunkiseudun ostoskeskuksissa.

“Yksintyöskentelevän myyjän on haastavaa hallita tilanteita, joissa hänen on kieltäydyttävä myymästä alkoholia asiakkaalle ikärajan, päihtymyksen tai kellonajan vuoksi. Aina paikalla oleva, näkyvä vartiointi ehkäisisi uhka- ja häiriötilanteita sekä parantaisi niin asiakkaiden kuin työntekijöiden turvallisuutta“, Selin sanoo.

Hän muistuttaa myös, että PAM kannattaa käymisteitse valmistettujen alle 5,5-prosenttisten tuotteiden myymistä päivittäistavarakaupassa, sillä se voi osaltaan vähentää muualta Euroopasta ostettujen juomien kulutusta. Samoin PAMin mielestä pienpanimoille voidaan myöntää vähittäismyyntilupa käymisteitse valmistetuille juomille – kunhan verokohtelu on samankaltainen kuin tilaviineillä ja sahdilla.

Ei-käymisteitse valmistettujen alkoholijuomien eli esimerkiksi long drink -juomien myynti tulisi PAMin mukaan sallia jatkossakin vain Alkossa. Näiden usein makeiden, houkuttelevien ja värikkäissä pakkauksissa myytävien juomien on todettu useissa kansainvälisissä tutkimuksissa lisäävän nuorten juomista. Lisäksi nuoret, jotka aloittavat alkoholinkäytön varhain, juovat todennäköisesti myöhemmin säännöllisesti ja suurina alkoholimäärinä. Muun muassa näistä syistä näiden tuotteiden myyntiä ei tulisi sallia päivittäistavarakaupoissa jatkossakaan.

 

Uusimmat

Suosituimmat