Uutinen - 01.02.2018 klo 12.12

Kiinteistötyönantajien heikennysesitykset suututtavat - siivoojat keskeyttivät työt Saariselän alueella ja Rovaniemellä

Kiinteistötyönantajien heikennysesitykset suututtavat - siivoojat keskeyttivät työt Saariselän alueella ja Rovaniemellä

Joukko N-Clean Oy:n Saariselän ja Ivalon alueen siivoojia on marssinut ulos työpaikaltaan torstaina noin kello 12. Ulosmarssi vaikuttaa keskellä sesonkiaikaa muun muassa hotellien ja mökkien siivoukseen. Ulosmarssilla vastustetaan työnantajien aikomuksia heikentää alan työehtoja merkittävästi ja tes-neuvottelujen hidasta etenemistä.

Ulos marssiineet N-Cleanin työntekijät ovat PAMin saamien tietojen mukaan poissa työpaikalta pääosin torstain työvuoronsa loppuun saakka, yhden iltavuorolaisen osalta arviolta 2 tuntia.

Työntekijöitä edustava pääluottamusmies Tiina Koivisto kertoo, että poissaolo vaikuttaa yrityksen hotellisiivouksiin sekä mökkien ja iglujen siivoukseen eri puolilla Saariselän ja Ivalon aluetta. Myös muutama muuta siivoustyötä tekevä työntekijä poistui työkohteestaan. Lisäksi 3 siivoojaa marssi ulos N-Cleanin Rovaniemen toimipisteessä. Koiviston tietojen mukaan lähteneitä olisi kaikkiaan yli 20.

N-Cleanilaiset kertoivat mielipiteensä Saariselällä.

”Hitaasti etenevät neuvottelut ovat harmittaneet työntekijöitä”, Koivisto kertoo.

”Lisäksi haluamme palkan kautta lisää arvostusta siivoojien työlle. Siitä porukalla on päällimmäinen huoli”, hän toteaa.

Koiviston mukaan tilanne siivoojien keskuudessa on rauhaton. Alalle ei ole saatu solmittua työehtosopimusta ja työnantajien esittämät heikennystavoitteet on otettu työntekijöiden keskuudessa vastaan vakavin mielin.

Myös Rovaniemen N-Cleanilaiset marssivat ulos.

PAMin ja Kiinteistötyönantajat ry:n neuvottelut alan uudesta työehtosopimuksesta ovat edenneet hitaasti ja neuvotteluilmapiiri on ollut heikko. Työnantajat ovat esittäneet mittavia heikennyksiä alan työehtoihin. Jos ne toteutuvat, tarkoittaa se, että työnantajien palkkakulut - ja sitä myötä työntekijöiden tulot - laskisivat yli 8 %.

Työnantajat ovat esittäneet muun muassa sunnuntailisistä luopumista, työpäivän pidentämistä ja sitä, että ylitöistä ei makseta enää rahaa. Lisäksi työnantajat tavoittelevat koeajan pidentämistä.

Koska Kiinteistöpalvelualan työehtosopimuksen voimassaoloaika päättyi eilen, eikä uutta sopimusta ole vielä solmittu, alkoi tänään sopimukseton tila. Sopimuksettoman tilan aikana ei ole työrauhavelvollisuutta. Vanhan työehtosopimuksen ehtoja noudatetaan kuitenkin alan työssä niin kauan kuin uusi sopimus on solmittu.

 

Uusimmat

Suosituimmat