Uutinen - 28.09.2018 klo 12.00
Politiikka

Mikkelin Prisman kassat pysähtyivät mielenilmauksessa

Mikkelin Prisma hiljeni minuutiksi perjantaina puoleltapäivin. Kuva: Akseli Muraja

Mikkelin Prisma hiljeni minuutiksi perjantaina puoleltapäivin. Kuva: Akseli Muraja

Prisman kassat Mikkelissä pysähtyivät minuutiksi tänään perjantaina klo 12. Tempauksella vastustettiin maan hallituksen suunnitelmaa heikentää irtisanomissuojaa.

Mikkelin Prisman kassatyöntekijät ottivat perjantaina puoliltapäivin kantaa irtisanomissuojan puolesta. Henkilökunta järjesti hiljaisen mielenilmauksen ja pysäytti koko kassalinjaston minuutiksi. He eivät hyväksy lakivalmistelua, jolla maan hallitus aikoo heikentää henkilöperusteisia irtisanomisia pienissä alle 20 työntekijän yrityksissä.

"Me emme hyväksy  tätä", muotoilee Ulla Leskinen, Osuuskauppa Suur-Savon kaupan puolen ja liikenneasemien pääluottamusmies.

Etelä-Savossakin on Leskisen mukaan paljon pieniä yrityksiä, joissa on alle 20 työntekijää. Irtisanomislaki vaikuttaisi työpaikoilla niin, että työntekijät kokisivat olevansa jatkuvalla koeajalla. 

"Sehän on ihan selvä, että työelämässä ei sitten enää olisi ihmisiä, jotka uskaltaisivat antaa palautetta siitä, mitä työssä voisi tehdä paremmin ", Leskinen sanoo.

Asiakkaille kerrottiin kuulutuksella, mistä kassojen pysäytyksessä on kysymys. Myös plakaatit paljastivat, että mielenilmauksen kohteena on Juha Sipilän hallitus eikä työnantaja.

Tämän viikon tiistaina vastaavia mielenilmauksia järjestettiin Oulussa ja  Raahessa, silloin K-citymarkettien työntekijöiden tekemänä.

 

 

 

 

Uusimmat

Suosituimmat