Artikkeli - 30.10.2018 klo 14.34
Työttömyysturva

Käänsikö tämä pamilainen pääministerin pään? Sauli Isokoski puhui Juha Sipilälle aktiivimallista

Ilmeet olivat viime viikolla vielä vakavia, kun Sauli Isokoski (etualalla) ja muut PAMin edustajat tapasivat pääministerin Helsingissä. Kuva: Jukka Rapo

Ilmeet olivat viime viikolla vielä vakavia, kun Sauli Isokoski (etualalla) ja muut PAMin edustajat tapasivat pääministerin Helsingissä. Kuva: Jukka Rapo

Kun PAMin hallitus kävi tapaamassa pääministeri Juha Sipilää, liiton aktiivi Sauli Isokoski ei odottanut paljoakaan. Hän kuitenkin puhui työttömyysturvan aktiivimallista ja sen epäreiluudesta. Pian Sipilä ilmoitti, että mallin ehtoihin palataan kolmikantaisesti.

Viime viikon tiistaina 23.10. PAMin hallitus kävi tapaamassa pääministeri Juha Sipilää, ja aiheena oli muun muassa kilpailukykysopimuksen (kiky) toteutuminen. Kikyn yhteydessä keväällä 2016 Sipilä antoi henkilökohtaisen vakuutuksen siitä, että lisäleikkauksia työttömyysturvaan ei tulisi ja että jatkossa asiat valmisteltaisiin kolmikantaisesti. Viime viikon tapaamisen aikaan kiista hallituksen irtisanomislaista kävi myös kuumana. 

"Etukäteen ajattelin, että tämä voi olla turha käynti", mukana ollut pitkäaikainen PAMin aktiivi, liiton valtuuston toinen varapuheenjohtaja Sauli Isokoski muistelee nyt viikkoa myöhemmin. Toisin kuitenkin kävi.

Kaksi päivää myöhemmin Sipilä tiedotti uudesta kompromissiesityksestä: irtisanomislaista poistettaisiin maininta yrityksen koosta, ja lain perustelut käytäisiin läpi kolmikantaisesti eli yhdessä työntekijäjärjestöjen kanssa. Lisäksi henkilöperusteisesti irtisanottujen työttömyysturan karenssiaikaa lyhennettäisiin nykyisestä ja – myös aktiivimallin ongelmia lähdettäisiin korjaamaan kolmikantaisesti. Blogissaan pääministeri kirjoitti, että PAMin hallituksen vierailulla oli aktiivimalliasiassa tärkeä merkitys. Mitä pietarsaarelainen Isokoski siis sanoi Sipilälle?

"Pääministeri itse kertoi, että hänestä aktiivimallin ei ollut tarkoitus olla leikkaus, mutta kuitenkin se leikkaa tänä vuonna SAK:n tutkimusten mukaan 80 miljoonaa euroa työttömyysturvasta. Tätä toin esille", Isokoski kertoo tapaamisesta.

"On ihmisiä, jotka hakevat vaikka satoja työpaikkoja, mutta eivät työllisty. Sitten heitä rangaistaan leikkauksella, kun muka eivät ole aktiivisia. Aktiivisuutta pitäisi pystyä osoittamaan useammalla eri tavalla. On myös ihmisiä, jotka työskentelevät palkatta esimerkiksi järjestöissä eli kolmannella sektorilla, tai tekevät yhteiskunnan eteen töitä luottamustehtävissä", hän täydentää.

"Työnantajat saattavat sanoa minulle työhaastattelussa, että olen liian aktiivinen."

"Nostin esiin myös oman tilanteeni: Minulla loppuu työsuhde joulukuun lopussa, ja luultavasti pienellä paikkakunnalla on taas vaikeata työllistyä uudelleen. Minulla on paljon luottamustehtäviä. Jotkut työnantajat ottavat sen taakkana, ja se vaikuttaa työllistymiseeni. Työnantajat saattavat sanoa minulle työhaastattelussa, että olen liian aktiivinen, ja sitten hallitus leikkaa minulta siksi, että en ole aktiivinen. Siinä on vähän ristiriitaa."

Isokosken mielestä aktiivimalli on siis epäreilu.

"Mieluiten leikkurin saisi mielestäni poistaa kokonaan, mieluummin porkkanaa kuin keppiä. Vaikka palkittaisiin niitä, jotka oikeasti ovat aktiivisia. Työttömien täsmäkoulutukset yritysten tarpeisiin voisivat myös usein toimia ja olla motivoivia", hän pohtii.

Sauli Isokoski ja Juha Sipilä Kesärannassa.Isokoski muistuttaa, että työttömiä on erilaisia. Joillekin sopii esimerkiksi kuntouttava työtoiminta, mutta sitä ei saisi käyttää korvaamaan palkattuja työntekijöitä tai luomaan kaksia työmarkkinoita. Toiset työttömät ovat täysin työkykyisiä ja vain etsivät uutta paikkaa.

"Siinä lähtiessä pääministeri kätteli, kiitti ja sanoi, että aikoo viedä omalta osaltaan eteenpäin näitä epäkohtia, joita olin tuonut esille. Mutta nythän se vasta lopullisesti nähdään, tuleeko niitä parannuksia."

Kuitenkin tällä hetkellä näyttää siltä, että pitkä kiista irtisanomislaista saattaa ratketa ja samalla ammattiiitot pääsevät mukaan korjaamaan aktiivimallin ongelmia. PAM ja monet muut ammattiliitot ovat ainakin toistaiseksi jäädyttäneet kiistaan liittyvät työtaistelutoimet.

"Tuli sellainen olo, että meidän tapaamisella ja ehkä jopa sillä omalla puheellani oli jotakin vaikutusta."

 

 

Teksti: Tuomas Lehto

 

Uusimmat

Suosituimmat