Tiedote - 30.10.2018 klo 12.19
Työmarkkinat

PAMin kysely: Palvelualojen talouskehitys hidastuu – turvapalveluiden trendi jatkuu vahvana

Palvelualojen ammattiliitto PAMin tuoreen suhdannebarometrin mukaan palvelualojen talouskehitys hidastuu. Poikkeuksen tekee turvapalveluala, jossa usko työnantajayritysten talouteen säilyy pienestä kolauksesta huolimatta vahvana.

PAMin kyselyyn vastanneista 44,1 prosenttia uskoo turvapalvelualalla työnantajan myönteiseen talouskehitykseen seuraavan vuoden aikana. Edellisessä kyselyssä osuus oli vielä 52,8 prosenttia. Turvapalveluiden kysyntä on kuitenkin jatkunut korkealla tasolla, sillä vain 8,8 prosenttia katsoo työnantajan myynnin vähentyneen vuodentakaiseen verrattuna.

”Turvapalvelualan trendi on ollut erittäin nousujohteinen jo pitkään. Keväästä asti jatkunut sopimukseton tila vaikuttaa kuitenkin luonnollisesti työntekijöiden tulevaisuudenuskoon”, PAMin ekonomisti Olli Toivanen miettii.

Turvapalvelualalla uskotaan yhä menestykseen, mutta kyselyn mukaan muilla aloilla näkyy jo viitteitä kasvun hidastumisesta. Erityisesti kiinteistöpalvelu- sekä matkailu- ja ravintola-alan vastaajat kertovat nopeimman kasvun vaiheen olevan takana.

Vaikka usko työnantajayritysten tulevaisuuteen on tuoreessa kyselyssä alimmillaan sitten loppuvuoden 2016, on palvelualojen yritysten taloustilanne kokonaisuutena yhä vahva.

”Luottamus työnantajien talouteen on yleisesti ottaen yhä korkealla tasolla. Kovin nousukiito saattaa kuitenkin olla ohi”, Toivanen toteaa.

Suhdannebarometriin vastanneiden näkemys omasta taloustilanteesta oli tyypilliseen tapaan pessimistinen, mutta samalla odotus tulevan vuoden ansiokehityksestä on kääntynyt hieman parempaan suuntaan.

Positiivisin käänne nähtiin kiinteistöpalvelualalla. Peräti joka viides (20,6 %) vastanneista uskoo taloustilanteensa paranevan tulevan vuoden aikana, kun edellisessä kyselyssä tähän uskoi vain 9,6 prosenttia.

Enää 20,6 prosenttia kiinteistöpalvelualan vastaajista kertoo työnantajansa myynnin kuitenkaan kasvaneen vuodentakaiseen verrattuna. Vielä kolme kuukautta sitten vastaava osuus oli 31,9 prosenttia ja vuoden takaisessa kyselyssä peräti 40,9 prosenttia.

”Kiinteistöpalvelualan liikevaihdon kasvu hidastui hieman heinäkuussa vahvan kevään jälkeen. Suhdannebarometrin perusteella voi siis olettaa, että myös kuluvan syksyn myynnin kasvu on jäänyt vuosi sitten nähtyjä hurjia lukuja vaatimattomammaksi,” Toivanen kertoo.

Matkailu- ja ravintola-alalla työntekijöiden oma taloustilanne hieman kohentunut

Suhdannehuipun ylitys näkyy vahvan vuoden jälkeen myös matkailu- ja ravintola-alalla, jonka vastaajien näkemykset työnantajan taloustilanteesta, myynnistä ja tulevasta talouskehityksestä ovat kaikki laskeneet edellisestä kyselystä. Alan työntekijöiden oma taloustilanne on kuitenkin kohentunut hieman kolmannella neljänneksellä.

Palvelualojen tilanne myötäilee Tilastokeskuksen alkusyksyn kuluttajabarometrejä, joissa usko kansantalouden kehitykseen on kääntynyt laskuun. Huolena on, että samalla kärsivät kotimaiseen kulutukseen nojaavat yksityiset palvelualat.

”Kuluttajien luottamuksessa nähdään nyt korjausliike, kun jatkuvasta kasvu-uutisoinnista on siirrytty maailmantalouden riskien korostamiseen, vaikka talouskasvun hidastuminen olikin odotettavissa”, Toivanen huomauttaa.

”Viimeisimmässä Tilastokeskuksen kuluttajabarometrissa mitattu vahva luottamus omaan talouteen tarkoittaa kuitenkin, että palvelualoilla riittää kysyntää myös jatkossa.”

 

 

 

 

Uusimmat

Suosituimmat