Uutinen - 02.11.2018 klo 09.13
Jäsenpalvelu

Jyväskylän aluetoimisto siirtyi Torikeskukseen

Jyväskylän aluetoimisto sijaitsee nyt Torikeskuksen 2. kerroksessa. Kuva: Jani Korhonen.

Jyväskylän aluetoimisto sijaitsee nyt Torikeskuksen 2. kerroksessa. Kuva: Jani Korhonen.

Kauppakeskuksen yhteyteen avatut uudet tilat tuovat ammattiliiton lähelle jäseniä. Aluetoimiston uudet tilat otettiin käyttöön 18.10.

PAMin Jyväskylän aluetoimisto siirsi toimintansa Torikeskuksen 2. kerroksessa sijaitseviin tiloihin, jotka palvelevat jäseniä entistä paremmin. Muuton taustalla oli tarve löytää aiempia toimistotiloja sopivammat, käytännöllisemmät ja valoisammat tilat. Ne löytyivät Jyväskylän keskustassa sijaitsevasta kauppakeskuksesta, joka tuo ammattiliiton palvelut lähelle jäseniä keskeisen sijaintinsa vuoksi.

PAMin kiinteistövastaava Mikko Leskisen mukaan siirtyminen omista toimitiloista vuokratiloihin oli sekä taloudellinen että käytännöllinen ratkaisu. Uudessa aluetoimistossa on kiinnitetty erityisesti huomioita tilojen toimivuuteen esimerkiksi äänieristyksen sekä viihtyisyyden osalta.

Torikeskuksen toimistolla on nyt selkeä vastaanottotila sekä erilliset suljetut ja äänieristetyt tilat jäsenneuvontaan, jotka takaavat yksityisyyden suojan.

"Haaveilimme muutosta kauppakeskukseen jo pitkän aikaa, sillä on tärkeää olla siellä missä jäsenetkin ovat", Leskinen kertoo.

Aluetoimiston uusi sijainti on otettu toimitsija Jani Korhosen mukaan hyvin vastaan niin henkilökunnan kuin jäsentenkin taholta. Häntä itseään tosin epäilytti aluksi muutto uuden tyyppiseen tilaan, joka toimi aiemmin täysin erilaisessa tarkoituksessa, myymälän liiketilana.

Korhosen pelot osoittautuivat kuitenkin turhiksi, sillä uusissa tiloissa on ollut ensimmäisten kahden viikon aikana vilkkaasti kävijöitä, mukaan lukien myös paljon uusia jäseniä.

"Uudet tilat ovat herättäneet uteliaisuutta niin uusien kuin vanhojenkin jäsenten keskuudessa. Meillä on käynyt yllättävän paljon uusia jäseniä, mutta myös paljon järjestön aktiiveja ja luottamusmiehiä uteliaina katsomassa, miltä uudet tilat näyttävät", Korhonen kertoo.

Vaikka ovet ovat olleet avoinna vasta kaksi viikkoa, on uusissa tiloissa ehditty järjestää myös useita tapahtumia, esimerkiksi vartijoiden lakkokahvit ja yhden majoitus- ja ravitsemusalan yrityksen luottamusmiesvaalit.

"Vaikka muutto aluksi jännitti, niin olen nyt kaikin puolin tyytyväinen tähän ratkaisuun. Ei ole ikävä enää vanhaan toimistoon", Korhonen naurahtaa.

Hän toivottaa kaikki kiinnostuneet tervetulleeksi tutustumaan uusiin tiloihin.

"Kun tulee esimerkiksi ostoksille keskustaan, niin samalla voi tulla piipahtamaan toimistollamme. Kyllä meillä kahvit tarjotaan", Korhonen kannustaa.

Jyväskylän aluetoimisto palvelee Torikeskuksessa (Väinönkatu 11) seuraavasti:
ma, ti, to ja pe 9-12 sekä 13-16
ke suljettu

Avajais- ja joulukahvit 5.12.

Jyväskylän aluetoimistossa järjestetään avajais- ja joulukahvit keskiviikkona 5.12. klo 10-15. Tilaisuus on kaikille avoin. 

Tervetuloa mukaan!

 

 

 

 

Uusimmat

Suosituimmat