Tiedote - 26.02.2019 klo 15.35
Liittokokous

PAMin liittokokousvaalit käynnistyvät maaliskuussa, ehdolla liki 1000 palvelualojen työntekijää

Palvelualojen ammattiliitto PAMin liittokokousvaalien ehdokkuus kiinnosti laajasti. Vaaleilla valitaan lähes 400 liittokokousedustajaa. He päättävät ensi kesäkuussa kuka on PAMin uusi puheenjohtaja ja linjaavat liiton toiminnasta.

PAMin liittokokousvaaleihin asetettiin yhteensä 997 ehdokasta ympäri Suomea. Ehdokkaiden keski-ikä on 43 vuotta. Naisia ehdokkaista on 57 % ja miehiä 43 %. Kaksi prosenttia ehdolle asetetuista ehdokkaista puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea.

”Runsas ehdokasmäärä kertoo ammattiliiton vetovoimasta. Jäsenet tahtovat vaikuttaa päätöksiin ja toimivat tällä hetkellä ärhäkkäästi kentällä puolustaen omia etujaan ja tehden vaalityötä, kertoo PAMin järjestöpäällikkö Heidi Lehikoinen ja jatkaa

”Reippaaseen ehdokasaktiivisuuteen ja liikehdintään on varmasti syynä myös eduskuntavaalien läheisyys. Pettyminen Sipilän hallituksen toimintaan, jonka on koettu huonontavan työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia. Nyt kaikki ovat valmiita tekemään yhdessä vahvempaa ammattiliittoa, jonka ääni kuuluu entistä voimakkaammin myös politiikassa”, Lehikoinen sanoo.

Asetettujen liittovaaliehdokkaiden joukosta löytyy lähes 300 eri ammattinimikkeellä työskentelevää pamilaista ja kaikki PAMin sopimusalat ovat edustettuina.

Kaikilla ehdokkailla on mahdollisuus esitellä itsensä PAMin jäsenille 18.3.2019 aukeavassa PAMin ehdokasgalleriassa.

Vaaleissa äänestetään sähköisesti - puheenjohtajakisaan on ilmoittautunut kaksi henkilöä

Liittokokousvaalit järjestetään 25.3.-8.4.2019 ja äänestys vaaleissa tapahtuu ensimmäistä kertaa pelkästään sähköisesti. 

”PAMin historiassa tämä on ensimmäinen kerta, kun äänestäminen tapahtuu vain sähköisesti. Toivomme sähköisen äänestystavan ja sen helppouden tukevan jäsenten äänestysaktiivisuutta", Lehikoinen toteaa.

Liittokokousvaalin tulos vahvistetaan 10.4.2019 juuri eduskuntavaalien alla.

PAMia 17 vuotta johtanut Ann Selin on ilmoittanut jäävänsä pois puheenjohtajan paikalta, ja PAMille valitaan liiton historiassa sen kolmas puheenjohtaja. Puheenjohtajuutta ovat kertoneet tavoittelevansa Annika Rönni-Sällinen, joka toimii SAK:n työehdot-osaston johtajana sekä pamilainen jäsen ja ay-aktiivi Jouni Tallgren.

Kerran neljässä vuodessa kokoontuva PAMin liittokokous päättää muun muassa PAMin tavoiteohjelmasta ja liiton toiminnan linjoista seuraaviksi vuosiksi sekä valitsee liitolle uuden puheenjohtajan, hallituksen ja valtuuston. Liittokokous järjestetään 4.-6.6.2019 Helsingin Messukeskuksessa ja se käyttää PAMin ylintä päätösvaltaa. 

PAMin liittovaaleissa ehdolla olevien ehdokkaiden vaalinumerot toimitetaan ehdokkaille ja julkaistaan liiton verkkosivuilla keskiviikkona 27.2. klo 12.00.

 

 

 

 

Uusimmat

Suosituimmat