Uutinen - 19.12.2014 klo 21.00

Äitelle töitä! – liittojen yhteinen asia

Puolisensataa ihmistä osoitti Tampereella mieltään Tampereen Lielahden K-Citymarketilla pätkätyön vähentämiseksi.  Kuva: Ari Korkala

Puolisensataa ihmistä osoitti Tampereella mieltään Tampereen Lielahden K-Citymarketilla pätkätyön vähentämiseksi. Kuva: Ari Korkala

Ammattiliittojen väki kokosi voimiaan Tampereen Lielahden K-Citymarketilla samalla kun osoitettiin mieltä Tuija Hanhisalon ja Nadja Nurmisen oikeustaistelun tueksi.

"Halutaanko me lisää osa-aikatyötä?" huutaa Jussi-Pekka Ahonen, Metallityöväenliiton nuorisotoimitsija ja tapahtuman liikkeelle paneva voima.

"Ei!", yli puolensataa mielenosoittajaa vastaa jämerästi sateesta huolimatta.

Megafoni laitetaan kiertämään, sillä monella on huoli siitä, että osa-aikakäytäntö on riistäytymässä käsistä:

"Kukaan ei tee kohta täyttä työpäivää jos asiaan ei puututa!"

"Kohta kaikki ovat freelancereita ja yrittäjiä!", tiivistyy toisen puhujan työelämän analyysi.

Ylöjärven kaupungin työsuojeluvaltuutettu ja JHL:n jäsen puhuu historian toistumisesta:

"Ihan kuin oltaisiin palattu 1900-luvun alun pestuumarkkina-aikaan. Ei 2000-luvulla voi olla tällaista!"

"Saarioisten jouluruoka on äitien tekemää, mutta liian moni äiti tekee osa-aikatyötä!", pauhaa PAMin Hämeen ja Pirkanmaan aluepäällikkö Niina Koivuniemi megafoniin.

"Jos tahtoa on, näin isossa kaupassa voidaan taata kokoaikatyö 80 prosentille työntekijöistä. Lempäälässä on pienempi kauppa ja siellä se onnistuu. Suomen lähikaupassa nollatuntisopimuksista pyritään eroon ja osa-aikaisille pyritään tarjoamaan kokoaikatyötä", Koivuniemi jatkaa.

Sairaanhoitaja Anne-Mari Thomassen on saapunut paikalle puolisonsa kanssa Tampereen keskustasta. Thomassenin oma järjestö on Tehy, mutta asia on yhteinen.

"Arvostan ihmisiä, jotka uskaltaa lähteä peräämään omia oikeuksiaan ja ovat valmiita altistamaan oman maineensa. Nämä naiset ovat antaneet alan ihmisten ongelmille omat kasvonsa lähtiessään käräjöimään K-Citymarketin kanssa osa-aikatyöstä."

"Työnantajan on helppo toimia tilanteen mukaan ”joustavuuden nimissä”. Kysymys on kuitenkin tavallisista suomalaisista naisista, jotka kaikki elättää perhettään", Thomassen näkee.

Jussi-Pekka Ahonen toteaa, että pätkätyöt sopivat kyllä hyvin opiskelijoille, mutta asia muuttuu, kun palkan pitäisi riittää toimeentuloon ja perheen elättämiseen kunnollisesta työeläkkeestä puhumattakaan:

"Kyse on ihmisten arvostamisesta."

Alkupään lämmittelyksi mielenilmauksen osanottajat tekevät Citymarketin pihalla pienen kunniakierroksen ja lopuksi marssitaan sisälle liikkeeseen antamaan asiakaspalautetta. Kaavakkeiden täytön jälkeen yhdelle kassalle muodostuu pitkälle marketin uumeniin ulottuva jono. Tuija Hanhisalo on työvuorossa.

Mielenilmaus oli osaltaan myös voimien kokoamista ay-kenttää yhdistävään Operaatio Vakiduuniin. Tarkoitus on laittaa 15.1.2015 vireille kansalaisaloite, jossa vaaditaan nollatuntisopimuksista luopumista ja 18 viikkotunnin vähimmäistyöaikaa vuokratyöläisille.

Ahosen mielestä tärkeää on paitsi vaikuttaa kauppoihin, myös herätellä palkansaajia vaikuttamaan omaan asemaansa.

"Pitää pistää hanttiin, ei vain hyväksyä tilanne."

"Nyt sekä poliittisten päättäjien että ay-liikkeen olisi aika miettiä naisten työmarkkina-asiaa", Anne-Mari Thomassen muistuttaa.

Samaan aikaan mieltä osoitettiin myös Helsingissä. Vastavoima – Kansanliikkeen järjestämä tukimielenosoitus marssi Rautatientorilta Keskon pääkonttorin kautta Eteläranta 10:n eteen.

Lisää aiheesta

Helsingin mielenosoitus

 

 

 

 

Uusimmat

Suosituimmat