Uutinen - 28.01.2014 klo 18.00

Ammattiliitoista apua vastuullisuuden valvontaan

Finnwatch paljasti entistä pahempia loukkauksia ananasmehujen valmistuksessa. Thaimaan tuotannon ongelmiin voidaan puuttua painostamalla valtiota huolehtimaan ihmisoikeuksista ja sallimalla ammattiliitot.

SOK:n, Keskon ja Tuko Logisticsin uutta ananasmehutoimittajaa Vita Food Factorya epäillään vakavista ihmisoikeusloukkauksista, kertoo Finnwatchin raportti Ojasta allikkoon. Vaikka kaupan ketjut ovat hankkineet lisää tietoa alihankintaketjuistaan, Pirkka-, Rainbow- ja Eldorado-mehujen tuotanto on nyt jopa vastuuttomampaa kuin vuosi sitten, kun Finnwatch toi ongelmat esiin ensi kertaa.

SOK, Kesko ja Tuko kertovat seuraavansa tavarantoimittajiensa vastuullisuutta kansainvälisillä valvontajärjestelmillä niin, että tuotantomaissa sijaitsevat auditointiyritykset käyvät tarkastamassa tehtaiden toimintaa. Jo Finnwatchin vuoden mittainen tarkasteluväli kuitenkin osoittaa, etteivät yritysten omat valvontajärjestelmät riitä. Mitä sitten pitäisi tehdä?

Palvelualojen maailmanliiton UNIn Aasian-pääsihteerin Christopher Ngin mukaan tärkeintä on auttaa thaimaalaisia ammattiliittoja vahvistumaan ja vaikuttaa siihen, että Thaimaa kunnioittaa ja suojelee työntekijöiden ja ammattiliittojen oikeuksia.

Suomi voi edistää asioita esimerkiksi EU-tasolla, kun Thaimaan kanssa neuvotellaan kauppasopimusta. Aasialaisten ammattiliittojen vahvistumista suomalaiset veronmaksajat tukevat Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen SASKin kautta.

Ng kehottaa yrityksiä valvomaan tuotantoa yhdessä ammattiliittojen kanssa, vaikka liitot ovatkin Thaimaassa heikkoja.

"Jos yrityksessä ei ole työntekijöitä edustavaa liittoa, valvonta ei ole tehokasta, koska silloin kukaan ei valvo valvojia", Ng sanoo puhelimessa Singaporesta. Hän pitää osaa auditointiyrityksistä korruptoituneina "siivousfirmoina".

Keskon mukaan kaikki Pirkka-ananasmehutiivisteen toimittajat ovat läpäisseet BSCI- tai Sedex-auditoinnin. "Olemme huolissamme siitä, että Finnwatchin tutkimuksen mukaan Vita Food Factory olisi toiminut vilpillisesti auditoinnissa. Olemme pyytäneet auditoinnit tehneeltä Bureau Veritakselta selvitystä auditointitulosten ja Finnwatchin raportin löydösten välisestä ristiriidasta", kertoo vastuullisuusjohtaja Matti Kalervo Keskon tiedotteessa.

Thaimaalaisessa ananasmehukonsentraattia valmistavassa Vita Food Factoryssa on töissä paljon siirtotyöntekijöitä. Finnwatchin mukaan tehtaan johto takavarikoi työntekijöiden passeja, käyttää väkivaltaa työntekijöiden rankaisemisessa ja pitää heitä velkaorjuuden kaltaisissa olosuhteissa.

Siirtotyöläisillä ei ole Thaimaassa oikeutta muodostaa omia liittoja, ja valtio sekä työnantajat vastustavat heidän liittymistään ammattiliittoihin. Suuri osa maan 2,5 miljoonasta siirtotyöntekijästä on Burmasta.

Thaimaa on sitoutunut useisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, jotka velvoittavat valtiota suojelemaan ihmisten hyvinvointia ja oikeuksia. Kansainvälisen työjärjestön ILOn kahdeksasta perussopimuksesta Thaimaa on ratifioinut viisi. Ratifioimatta ovat työntekijöiden järjestäytymis- ja neuvotteluoikeuksia sekä työelämässä tapahtuvaa syrjintää koskevat sopimukset. Thaimaa on kuitenkin ILOn jäsenenä velvoitettu sitoutumaan työelämän perusoikeuksiin.

Aiheesta aiemmin:

Pam-lehden Facebook-kuvareportaasi thaimaalaiselta tonnikalatehtaalta.

Pam-lehden 1/2013 juttu Pirkkaa purkkiin pakkotyönä.

 

 

Teksti: Josetta Nousjoki

 

Uusimmat

Suosituimmat