Artikkeli - 25.10.2016 klo 15.07

Anttilan jälkeen

Jaana Patrikainen miettii, haluaisiko jatkaa kaupan töissä vai löytyisikö uusi ala. Kuva: Miska Puumala

Jaana Patrikainen miettii, haluaisiko jatkaa kaupan töissä vai löytyisikö uusi ala. Kuva: Miska Puumala

Jaana Patrikainen sai heinäkuussa kuulla että työpaikka, jossa hän luuli viihtyvänsä eläkkeelle asti, pannaan kiinni muutamien viikkojen kuluttua. Ensin iski paniikki: uusi työ on löydettävä heti! Syksyn tuleentuessa hän on tullut toisiin ajatuksiin. Nyt on oikea hetki miettiä, mitä haluaisi oikeasti tehdä. Ehkä kaupan töitä on jo tullut tehtyä tarpeeksi.

Kajaanin Anttilan konkurssialennusmyynti oli alkanut. Kassoja oli 4 ja asiakasjono ulottui kaupan takaseinään asti.

– Jäin katsomaan sitä hirveätä ihmismäärää. Sanoin Tertulle, että tuonnehan me ei mennä. Mutta mentiin me kumminkin. 8 tuntia seisoin samassa paikassa. Rahastin ja kuuntelin sitä voivottelua.

Tavarataloketjun konkurssiuutinen ja noin 1 200 työntekijän irtisanominen tuli julki kuin salama taivaalta 19. heinäkuuta. Kajaanin Anttilassa alennusmyynti alkoi tästä viikon päästä, ja 22. elokuuta tavaratalo suljettiin. Asiakkaat, joita ei ollut vuosikausiin näkynyt, surkuttelivat, miten henkilökunnalle käy ja missä kaupassa he itse asioisivat.

– Siinä tuli sanottua muutamalle, että olisit aikoinasi käynyt täällä, niin ei ehkä oltaisi tässä tilanteessa, Jaana Patrikainen sanoo.

– Joskus tulee päästettyä pieniä sammakoita suusta, hän naurahtaa keittiössään Lehtikankaan omakotitaloalueella.

Näin kotioloissakin pöydän ääressä näkee, että Patrikaisessa on sitä pitkän linjan myy­jää, joka on sinut itsensä kanssa. Hän sanoo asiat suoraan, ei kaunistele ja nauraa päälle.

Joku vuosi sitten Anttilan työilmapiiri kiristyi. Moni työkaveri nosti kytkintä, ja lähtöä hänkin mietti, mutta jäi lopulta tuttuun työhönsä. Patrikainen teki tuolloin päätöksen, ettei ota työasioita liian vakavasti. Anttilassa pysymisessä auttoi se, että hän päätti ohittaa työssä kuullut, työtapoihin liittyvät tyhmät puheet:

– Sieltä sisään, tuosta ulos.

Käsi osoittaa korvaan ja toiseen.


Patrikainen palaa keskustelussa usein siihen heinäkuiseen päivään, jolloin konkurssista kerrottiin.

– Olin kahteen töissä. Tulin kotiin, söin pikkuisen ja jäin makoilemaan sohvalle ja lukemaan uutisia. Sitten velipoika soitti Kodin Ykkösestä, ja kysyi, olenko lukenut sähköpostia.

Veli työskenteli ja työskentelee yhä Oulun Kodin 1-tavaratalossa, samassa Anttila Oy:ssä siis.

– Kyllä siinä kirosana pääsi. Ajattelin, ettei voi olla totta! Olen puoli tuntia sitten lähtenyt töistä eikä kukaan kertonut mitään.

– Soitin johtajalle, ja hänkin oli vasta lukenut sähköpostin.

Sinä iltana tuli otettua olutta.

Paniikki iski. Hän ryhtyi etsimään Mol.fi-sivuilta uutta työpaikkaa, jollainen pitäisi löytää äkkiä ja mikä homma tahansa. Hän selvitti netistä, mikä on CV ja miten se tehdään. Paniikkia lisäsi se, että aviomies Pekka oli jäänyt toukokuussa työttömäksi. Jätteiden lajittelukeskus, jossa mies oli ollut pitkään hoitajana, lopetettiin yllättäen.

Ja sitten Patrikaiselle valkeni, että konkurssissa on vain kahden viikon irtisanomisaika palkkoineen. Anttilalaiset saivat seuraavana päivänä irtisanomislaput, mutta myöhemmin heidän työsuhdettaan jatkettiin elokuun loppuun asti. Se oli sitten siinä.


Patrikainen on 47-vuotias, kutakuinkin terve. Työelämää on jäljellä ainakin 16 vuotta eli tekemistä pitäisi keksiä.

Patrikainen oli Kajaanin Anttilan myyjänä yli 22 vuotta. Hän kuului tavaratalon työntekijöiden vanhempaan kaartiin.

Selvää on, että pöydässä ei istu mikään maansa myynyt nainen. Patrikainen katselee välillä hiljaisena pihan keltaisena helottavaa orapihlaja-aitaa, mutta jatkaa sitten polveilevaa puhettaan.

Patrikainen on vähitellen käynyt läpi sitä, että työt loppuivat kuin seinään, vaikka hänkin luuli olevansa Anttilan myyjänä eläkkeelle asti. Hän oli kenkäosastolla, pukeutumisosastolla ja lopuksi kassavastaavana – teki oikeastaan kaikkea paitsi pomon töitä.

– Tykkäsin olla Anttilassa, hän kertoo.

Loppuvuodet eivät silti olleet helppoja. Työssä seurattiin todella tarkasti, paljonko kukin myi.

Yhteys muihin saman kokeneisiin antaa virtaa. Patrikainen ihmettelee, miten töiden loppumiseen liittyviä tuntemuksia käsiteltiin silloin, kun ei vielä ollut sosiaalista mediaa. Hän kurkistaa kännykkäänsä. Facebookin Ex-anttilalaiset -ryhmässä on 976 jäsentä. Kajaanissa on myös oma WhatsApp-ryhmänsä nimeltään Anttilan poppoo.

– Aamulla puhelimesta rupeaa kuulumaan: pilipali, pilipali. Pekka sanoo, että jaahas, anttilalaiset on heränneet.

Työkaverukset kävivät irtisanomisiaan läpi myös kasvokkain, etenkin viimeisellä työviikolla, kun tavaratalo oli suljettu. Se oli tärkeä viikko. Silloin oli aikaa niihin yhteisiin kahvitaukoihin, joita ei väen vähennyttyä enää vuosiin ollut pidetty. Silloin tehtiin lopputilityksiä, pakattiin tavaroita, siivottiin sokkeloista tavarataloa ja purettiin loppuja hyllyjä.


Kun Patrikainen tuli Anttilaan vuonna 1994, työntekijöitä oli 35. Lopuksi heitä oli 18. Näihin 22 vuoteen mahtui 4 yhteistoimintaneuvottelut. Vuoden 2013 yt:t jäivät mieleen, sillä silloin osa-aikatyön tunnitkin tippuivat. Patrikainen jäi niiden 5 työntekijän joukkoon, jotka saivat 30 tuntia viikossa, lopuille luvattiin vain 20–24 tuntia.

Saksalainen pääomasijoittaja 4K Invest osti tappiota tehneen Anttila Oy:n Keskolta keväällä 2015. Työntekijät uskoivat ja toivoivat, että nyt se nousu alkaa. Siihen nousuun oltiin valmiit. Kävi kuitenkin niin, että tuotteiden tilaus siirtyi heiltä keskitetyksi toiminnaksi.

– Hyllyt huusivat tyhjyyttään, Patrikainen muistaa.

Torniossa, Turussa ja Lohjalla avattiin tavaratalot vielä keväällä ja kesällä 2016. Kajaanista siirrettiin niihin tavaroita.

– Siinä rupesivat kellot soimaan, mutta me luotettiin loppuun asti.

Patrikaiselle torin laidan Anttila tuli tutuksi jo kauppakoulun ajoilta. Hän istui tavaratalon silloisessa kahvilassa aina, kun koulu ei huvittanut. Hän valmistui myyntilinjalta 18-vuotiaana, mutta oli tehnyt kaupan ja kioskin töitä jo 15-vuotiaasta. Nuorena hän käväisi Helsingissäkin Valintatalon kassalla. Kajaaniin hän palasi, kun ”ukko tuli kuvioihin”.

– 24 vuotta on oltu naimisissa.

Myynnin ammattitutkinnon hän suoritti Anttilan aikana työn ohessa.


Konkurssiuutisen aiheuttama ahdistus raukesi sunnuntaina 21. elokuuta. Oli iltapäivä, eikä asiakkaita ollut juuri silloin paljon.

– Istahdin siinä kassalla penkkiin. Loppui se paniikki siihen. Hitto, enkö nyt voi hetken miettiä mitä haluan? Ei ole mitään järkeä lähteä väkisin jonnekin, mistä en tykkää.

Kotiin tultuaan hän sanoi Pekalle, että ”tiedätkö, aion miettiä”. Hän tekisi työelämän inventaariota, jossa pui, mitä kaupan ala oli tarjonnut hänelle ja miettisi, mikä hänestä tulee isona. Olisiko työelämää kaupan ulkopuolella?

Kajaanissa on tarjolla puhelinmyyntihommaa. Mutta ei se ole toivetyö sille, joka hädin tuskin vastaa kun puhelinmyyjä soittaa.

– Kaikki sanoo, että lähihoitajaksi, lähihoitajaksi, sillä heillä on töitä. Minusta ei ole siihen. Pikkuvauvojen pyllyjä voin kyllä pyyhkiä.

Patrikainen pohtii, ettei hänestä taida olla franchising-yrittäjäksikään. Mutta talvi on tulossa ja perheen 1970-luvulla rakennettu tiilinen omakotitalo on sähkölämmitteinen. Lainoja on neuvoteltu uusiksi pankin kanssa, mutta liiton päivärahaa ei ole vielä haastatteluhetkellä lokakuun alussa tullut.

– Taidan ajaa ukkelin töihin huilimasta.


Omakotialueen rauha katkeaa kertaheitolla. Talo tärisee. Isäntä siinä kaasuttaa V8-moottoria. Monen sydän sulaisi tulipunaiselle jenkkiauto Dodgelle, vuosimallia 1968, mutta vaimon ilme tiukkenee.

– Talo kaipaa remonttia, mutta remonttirahat kuluvat autotallissa, hän tuhahtaa.

Dodgen moottorin vaihto oli iso tikki ta­loudellisesti. Pihalla on myynnissä kaksi autoa, mutta toinen odottaa kytkinremppaa ja toiseen pitäisi uusia vaihdelaatikko.

Selviää kuitenkin, että pariskunta kruisailee jenkkiautollaan kerran kuukaudessa, kuten ennenkin. Uusia harrastuksia runsaan kuukauden työttömyysaika ei ole tuonut. Anttilan aikana vuorotyössä harrastukset jäivät. Et voinut vaatia jotain tiettyä hetkeä viikossa vapaaksi.

Mitä osaan, mitä haluan? Tätä Patrikainen on miettinyt TE-toimiston tilaamalla urapolkukurssilla. Siellä 9 ex-anttilalaista välillä tapaa toisiaan. Patrikainen harkitsee liiketalouden peruslinjaa, jonka voisi suorittaa oppisopimuskoulutuksena. Osana kurssia edessä on vierailu paikalliseen tilinpitoyritykseen.

– Olisin yli 50, kun valmistuisin.

Ikä on pelkkiä numeroita, mutta työllistyminen pohdituttaa.

– Joku työnantaja voi arvostaa kokemusta, mutta eräs Kajaanissa haki alle 29-vuotiasta työntekijää. Siis mitä järkeä!

Missä olet hyvä?

– Asiakaspalvelussa ja ihmisten kanssa. En välttämättä halua mennä sinne Transtechin varastoon.

Kaksi entistä anttilalaista siirtyi Otanmäkeen Transtechiin varastotöihin. Yksi on mennyt Citymarkettiin, yksi DNA:n liikkeeseen ja yksi Iskuun. Patrikainen sai allergian takia jättää kenkäosaston työt ja siirtyä kassalle. Hän harkitsee uusia töitä myös sen pohjalta, että allergia ei pahene.

Uutta alaa etsivä Patrikainen ei ole yksin. Kainuun TE-toimistosta kerrotaan, että noin puolet Kajaanin Anttilan työntekijöistä on halukkaita jatkamaan kaupan alalla. Toinen puoli miettii uudelleenkoulutusta tai heillä on tarkoitus jäädä eläkkeelle lähivuosina.


Patrikainen on odotellut ensimmäistä työttömyyspäivärahaansa samaan aikaan, kun työllisyystyöryhmä on yrittänyt päästä tuloksiin. Kolmikantainen työryhmä on miettinyt, miten patistaa työttömät äkkiä töihin. Patrikainen on pannut merkille myös keskustelun siitä, pitäisikö osan väestä mennä työehtosopimuksia matalammalla palkalla töihin.

– Niistä tulee niin pahalle päälle, että mieluummin vaihdan telkkarista kanavaa.

Olisitko valmis muuttamaan töiden perässä?

Ei enää kauas Helsinkiin, mutta ehkä Kuopioon. Mieluiten hän asuisi Kajaanissa, jossa ovat kaksi aikuista poikaa ja lapsenlapset.

– Mutta en tiedä, onko täällä enää niin kivaa, kun ei ole Anttilaakaan.

Tästä päästäänkin vieroitusoireisiin. Hän käväisi miehensä ja poikansa kanssa autojen varaosaliike Motonetissa ostoksilla. Siellä hän huomasi yhtäkkiä ruvenneensa – järjestelemään hyllyjä.

– Nostelin purkkeja ojennukseen. Minun oli lähdettävä pihalle odottamaan, hän nauraa.

Ja Anttilasta tuli ostettua loppuaikana ikivanha vihreä kaupan ostoskori. Se tuli yhteisiin hetkiin 4-vuotiaan pojantyttären Moonan kanssa.

– Me leikitään aina Anttilaa.

Patrikaisella on hakusessa, missä hän on 5 vuoden kuluttua. Urakurssilla voi käsitellä myös ristiriitaisia tuntemuksia.

– Hiukan on semmoinen epävarma olo. Onko minusta muuhun hommaan – siihen haluan varmuuden.

Mitä sanot ex-anttilalaisille?

– Varmaan vaan, että tsemppiä. Ja voimia niille, jotka ovat vielä viimeisiä päiviä töissä. Kyllä me tästä kuulkaa vielä noustaan.

Patrikainen sanoo, että työkavereista on tullut hyviä ystäviä. Heidän kanssaan on jaettu ilot ja surut.

– Se oli kuin toinen perhe.

 

 

Teksti: Marja Ikkala

 

Uusimmat

Suosituimmat