Artikkeli - 02.12.2016 klo 08.51

Alf Rehn: Kunnioituksen korkea veisu

Kunnioitus, kuunteleminen ja kaikkien näkeminen tulisi olla jokaisen johtajan ensimmäinen tavoite.

Elämme aikaa, jossa jokainen yritys ja jokainen organisaatio pyrkii olemaan ketterämpi, muutosvoimaisempi, innovatiivisempi. Tämä pyrkimys on aiheuttanut varsinaisen räjähdyksen mitä tulee konsultteihin, innovaatio-ohjelmiin ja monenkirjaviin muutosprojekteihin.

Yhteistä näille kaikille on olettamus, että innovatiivisen organisaation rakentaminen on monimutkaista ja vaatii kaavioita ja seminaareja, työryhmistä puhumattakaan.

En ole aivan vakuuttunut, että tämä on totta. Ei sillä, etteikö muutos voi olla hankalaa ja vaativaa, mutta ei välttämättä. Päinvastoin, usein ensiaskeleet kohti uutta uljasta organisaatiota voivat olla kovinkin yksinkertaisia. Niinkin yksinkertaisia, että niitä tai niiden puuttumista ei edes huomata.

Prosessit, ohjelmat, projektit ja aloitteet ovat tietenkin tärkeitä nekin, mutta vain tilanteessa, jossa organisaation jäsenet kokevat ne merkityksellisiksi. Ja tämä on mahdotonta, jos he eivät koe, että heitä ja heidän työtään kunnioitetaan.

Kunnioitus ihmisiä ja ideoita kohtaan voi kuulostaa niin itsestäänselvältä asialta, ettei siitä pitäisi olla tarvetta erikseen puhua. Mutta kokemukseni suomalaisen organisaatiokehityksen ihmeellisessä maailmassa osoittaa, että sen puuttuminen on usein se kriittisin ongelma, kun pyritään muuttumaan ja innovoimaan.

Meillä on kyllä prosesseja ja seminaareja. Työryhmiä nousee kuin sieniä sateella, eikä kenenkään ole koskaan tarvinnut todeta ”olisipa täällä enemmän konsultteja ”. Mutta kunnioitusta, sitä, että jokaisen työtehtävä nähdään tärkeänä ja arvokkaana, ja sitä, että jokaisella on oikeus saada äänensä ja ideansa kuulluksi, siinä meillä on vielä opettelemista.

Kunnioitus, kuunteleminen ja kaikkien näkeminen tulisi olla jokaisen johtajan ensimmäinen tavoite. Jos tämä toteutuu, kyllä se innovatiivisuus ja sen kanssa muutos alkavat kyteä ja kukoistaa kuin itsestään.

 

 

Teksti: Alf Rehn, organisaation ja johtamisen professori Turusta.

 

Uusimmat

Suosituimmat