Artikkeli - 02.12.2016 klo 09.15

Ikuisella koeajalla

Ikuisella koeajalla

Anne-Maarit Järvinen ja Jani ovat kotiutuneet Tornioon, vaikka siellä ei ole sukulaisia eikä äidillä varmaa työtä. Kuva: Jaakko Heikkilä

Nollatyöntekijänä Anne-Maarit Järvinen on tilivelvollinen kaikille: pankille ja luottofirmalle, työvoimatoimistolle, lapsen päiväkodille ja työnantajalle.

Auto kaartaa linja-autoaseman suunnalta Tornion keskustaan vievälle tielle. Marraskuinen harmaa päivä on puolessa, ja la­veasta lumimaisemasta aimo palan ahmaiseva sinikeltainen Ikea jää taakse. Anne-Maarit Järvinen, 38, hiljentää valoihin tultaessa ja sipaisee tukkaansa.

– Jumalaton menoerä tää auto. Tässä kuussa oli katsastus, ja piti vaihtaa takaiskarit. Viissataa meni siihen.

Valot vaihtuvat, ja Tornion keskusta vilahtaa ympärillä nopeasti.

– Mutta auto on ollut aina pakko olla. Mun kaikki työpaikat on olleet sellaisia, että jos pääset töihin ilman autoa, et pääse sieltä enää pois.

Pam-lehden nollatyöstä tekemän kyselyn kyselyn vastausten perusteella Järvinen on monessa suhteessa tyypillinen nollatyöntekijä: hän elää kuin ikuisella koeajalla. Hänen toistaiseksi voimassa olevat työsopimuksensa pikaruokaravintolassa ja vuokrafirmassa eivät lupaa yhtäkään työtuntia. Käytännössä hänellä on noin 10 tuntia töitä viikossa, joskus ei sitäkään. Hän kokee, että tarjotuista työvuoroista kieltäytyminen vähentää tarjouksia entisestään. Hän on tehnyt nollatyötä jo pari vuotta, eikä työsuhteeseen ole luvassa muutoksia. Ja hän haluaisi mieluummin kokoaikatyön tai edes taatun tuntimäärän.

Kuten yli 70 prosentilla vastanneista, hänelläkin on toimeentulovaikeuksia. Järvisen ominaisuuksista vain yksinhuoltajuus oli kyselyn perusteella harvinaista.

Järvinen muutti pienen poikansa kanssa Ylitorniolta Tornion lähiöön 1,5 vuotta sitten, eron jälkeen. Ylitorniolle jäi Jani-pojan isä ja kokoaikatyö huoltoasemalla. Muutto ei ole työvoimaviranomaisen mielestä syy lähteä työpaikasta, joten Järviselle pamahti 3 kuukauden karenssi sovitellun päivärahan maksamiseen. Järvinen haki asumistukea pientä kerrostalokolmiotaan varten ja viimeiselle karenssikuukaudelle myös toimeentulotukea.

Heti muutettuaan hän ilmoittatui paikalliseen TempNor-vuokratyönvälitysfirmaan ja alkoi saada satunnaisia vuorotyökeikkoja hotellin kerroshoitajana. Janikin sai paikan vuoropäiväkodista läheltä kotia.


Ohi vilahtaa vaalea rakennus, jonka kyljessä lukee Park Hotel.

– Viime talvena oli tosi hyvin tunteja tuolla, kiitos maahanmuuttajien, Järvinen sanoo.

Keväällä työvuorot harvenivat, ja Järvinen haki töihin keskustan kauppakeskuksen Pizza Raxiin. Työhaastattelussa huhtikuussa hänelle sanottiin, että työntekijöitä on lähdössä pois ja tunteja tarjolla hyvin, vaikka niitä ei sopimukseen kirjatakaan. Vasta yli kuukauden kuluttua Järvinen allekirjoitti työsopimuksen ja sai ensimmäisen työvuoronsa. Kesäkuussa 4–6 tunnin vuoroja oli pari viikossa.

– Tajusin, että tämä on ihan samanlainen nollatyö kuin se toinenkin Park Hotellissa.

Kun Raxissa oivallettiin, että Järvinen tekee tunteja myös hotellilla, oli siitä syntyä ongelmia: kilpailijalla työskentely on kielletty. Vaikka työnantaja ei lupaa yhtään työtuntia eikä niitä montaa anna, hän silti rajoittaa entisestään työntekijän mahdollisuuksia tulla toimeen. Asian annettiin kuitenkin olla, koska toinen työ oli siivousta eikä ravintolapuolen työtä. Järvistä moinen sääntö ällistytti.

– Luulisi, että työnantajalle olisi eduksi, jos kävisin muuallakin oppimassa.

Kun kauppakeskukseen kesällä avattiin uusi kauppa, joka haki työntekijöitä, Järvinen innostui hetkeksi. Jos nyt saisi osa-aikatyön, voisi irtisanoutua koeajan puitteissa Raxista. Vaan ei. Työvoimatoimisto olisi palkinnut taas karenssilla.

Edellisestä kerroshoitajan työvuorosta on vierähtänyt aikaa.

– Tänä syksynä hotellilta ei vain ole enää soiteltu. En tiedä johtuiko se siitä, kun en aina pojan takia päässyt, Järvinen sanoo.

Jani on isällään joka toinen viikonloppu, eikä Padasjoelta kotoisin olevalla Järvisellä ole Torniossa muuta turvaverkkoa kuin miesystävänsä. Päiväkotiin on ilmoitettava viikottain työvorot edeltävän viikon maanantaina.

Järvinen kurvaa päiväkodin parkkipaikalle. Jani, 5, on tähän asti ollut päiväkodissa täsmällisesti vain ne tunnit, jotka äiti on töissä. Tänään poika on kuitenkin ollut viitisen tuntia hoidossa, vaikka Järvisellä on vapaapäivä. Sosiaalivirasto myönsi hiljattain oikeuden ”ylimääräiseen” hoitoon silloin tällöin, koska Järvinen alkoi uupua yksin vilkkaan lapsen kanssa. Kuukauden kokonaishoitoaika on tällä hetkellä kuitenkin pienin mahdollinen: 80 tuntia.

– Jos esimies pyytääkin jäämään pari tuntia pidemmäksi aikaa jonain päivänä, päiväkoti ei jousta yhtään, Järvinen sanoo ja harppaa tottuneesti pienten saappaiden täyttämän tuulikaapin läpi naulakoille. Jani pyyhältää eteiseen ja alkaa reippaana vedellä haalaria päälle. Järvinen katselee rauhallisena vieressä.

– Se etu Torniossa on, että gluteenittomat tuotteet on tossa Ruotsin puolella halvempia. Pojalla on allergioita.

Janin vilkkautta tutkitaan nyt neuvolassa. Poika on iloinen, touhukas ja taitava monessa, mutta epäsäännöllisyys ja yllättävät tilanteet hermostuttavat häntä tavanomaista enemmän. Toimittajan vierailuakin varten Järvinen on valmistanut lasta huolellisesti.


Kerrostaloasunnossa on siistiä, mutta sen näköistä, että siellä eletään. Janin huoneen matolla aaltoilee legomeri ja olohuoneessa ompelukoneen ympärillä projekteja. Lipaston päällä keikkuu jo pieni jouluenkeli. Järvinen on rakentanut elämänsä itse, melko pienestä pitäen.

– Äiti oli aina sairas. Päässä syöpä. Kun aloitin koulun vuonna kaheksanviis, äiti leikattiin ensimmäisen kerran. Otettiin pois sen verran, että pysyi hengissä, Järvinen sanoo ja silittää sohvatyynyä vieressään.

– Varmaan noin 10-vuotiaasta lähtien olen kantanut vastuuta.

Järvinen lähti Padasjoelta 16-vuotiaana Lahteen opiskelemaan pukuompelijaksi. Käsityöt oli ollut lempiaine koulussakin.

– Heti sen jälkeen ne ompelutyöt just alkoi siirtyä jonnekin indokiinaan, Järvinen naurahtaa.

Nuori nainen päätyi Himoksen hotellin vastaanottoon, ensin harjoittelijaksi ja sitten oppisopimusopiskelijaksi. Miessuhde heitti sen jälkeen Jyväskylään, vuodeksi kerroshoitajan sijaisuuteen täysillä työtunneilla. Sitten vastaanottovirkailijan koulutukseen aikuisopistoon, sitten Valkeakoskelle respan vuorotteluvapaan sijaiseksi. Kun sijaisuus päättyi, oli myös suhde Jyväskylässä tiensä päässä.

– Olin melkein 30-vuotias eikä mulla ollut kämppää eikä työpaikkaa, Järvinen sanoo kepeästi. Jani syöksähtelee lattialla pikkuautoineen.

Mutta aina löytyy jostain asunto – ja nollatyö. Järvinen meni Orituvan ABC:lle. Kun Himoksella tarvittiin apua, hän alkoi tehdä sesonkien aikana siellä täysiä tunteja. Muuten töitä oli vähän, ja 1,5 vuoden kuluttua Järvisen oli taas tähyiltävä uusia maisemia.

– Pääsin Länkipohjan Nesteelle ja sain täydet tunnit kesäksi. Sieltä sitten miehen perässä Ylitornioon.

Järvistä naurattaa oma poukkoileva menneisyys katkeilevine työ- ja muine suhteineen.

Nykyinen ”hellu” tulee hyvin toimeen Janin kanssa.

– Muuten se ei onnistuisikaan. Jani ja minä ollaan paketti, Järvinen sanoo.

Hän odottaa joulua kaikkine askarteluineen. Hiljattain käyty huovutuskurssi on nyt ”se ykkösjuttu”. Haaveissa olisi joskus oma pieni paja, jossa syntyisi käsitöitä.

– Mutta jos sitä saisi nyt kunnon työn, jossa on ne tunnit. Kun me ollaan kumminkin tänne kotiuduttu, hän sanoo.


Jutunteon loppusuoralla tulee Torniosta sähköpostia: ”Meen aamupalatarjoilijaksi/siivoojaksi eli aamiaisen jälkeen siivousta majoitustiloissa. Viikolla 50 on jo 30 tuntia :) Ja toivottavasti jatkuu semmoisena talvikauden!”

Raxissa on ymmärretty, että Kemin Matkailun tarjoama nollatyö on nyt Järvisen päätyö.

Pam-lehdessä 14/2016 myös kolmen muun nollatyötä tekevän tarinat. Lehdessä julkaistiin 2.12. nollatyöaiheesta laaja paketti. Voit lukea Pam-lehden verkkosivuilta myös koosteen nollatyötä koskevan kyselyn tuloksista ja sen avovastauksista sekä nollatyötä koskevan kansalaisaloitteen tilanteen työministerin kommenteilla.

Kirjoittanut: Sini Saaritsa

Uusimmat

Suosituimmat