Artikkeli - 04.09.2017 klo 08.00
Palkkasaatava

Myyjä taisteli itselleen kokemuslisät pomon vastustuksesta huolimatta

Kuvitus: Anja Reponen

Kuvitus: Anja Reponen

Vaateliikkeen myyjän tilille tuli lopulta yli tuhat euroa aiemmin saamatta jääneitä palkkoja.

Helsinkiläinen myyjä päätyi lähiesimiehensä kanssa hankalaan sana sanaa vastaan -tilanteeseen vuosi sitten.
”Työskentelen myyjänä tunnetussa kotimaisessa tekstiilialan yrityksessä. Työkokemukseni oli karttunut, joten olin jo vuoden ajan kuulunut parempipalkkaiseen kokemusluokkaan. Palkkani olisi siis pitänyt nousta 12,64 eurosta 13,33 euroon tunnilta.”
”Pomoni lupasi korottaa palkkaani keskusteluhetkestä eteenpäin, mutta samalla totesi tiukasti, että takautuvasti firma ei korotusta voisi maksaa. Hän sanoi, että minun olisi pitänyt olla tarkempi ja pyytää korotusta vuosi sitten. Olin vihainen. Kohtelu tuntui todella epäoikeudenmukaiselta”, myyjä kertoo.

Hän kuitenkin tiesi, että samassa ketjussa työskentelevä kaveri oli saanut kokemuslisät jälkikäteenkin.

”Vetosin siihen. Esimieheni vatvoi asiaa viikkotolkulla, joten käännyin toisen esimieheni puoleen. Kun hän näki työtodistukseni aiemmista kaupan alan työpaikoista, asia oli sillä selvä. Tililleni ilmestyi yli tonnin verran saamatta jääneitä palkkoja.”

Liisa, Helsinki
Haastateltavan nimi on muutettu.

PAM kommentoi:
Hyvä Liisa, että otit palkkasaatavat saman tien puheeksi työnantajansa kanssa ja asia korjautui nopeasti ilman pitkiä neuvotteluja tai oikeudenkäyntiä. Lopputulos oli varmasti myös työnantajan kannalta paras mahdollinen.

Edunvalvontayksikön neuvontapäällikkö Juha Ojala

Onko sinulla ollut palkkasaatavia?
Ja miten olet tilanteen ratkaissut? Kerro kokemuksesi palautelomakkeella.

Lue myös: 
Palvelualojen työnantajat pimittävät palkkoja satojen tuhansia euroja vuosittain

Onko sinulla palkkasaatavia - Toimi näin

Oululaismiehen palkkasaatavat kipusivat 5000 euroon

 

 

Teksti: Kaisa Viitanen

 

Uusimmat

Suosituimmat