Uutinen - 13.07.2016 klo 20.34

Digitaalisuus muuttaa työn lisäksi johtamista ja sääntelyä

Digitaalisuus muuttaa työn lisäksi johtamista ja sääntelyä

Riikka Salminen (vas.) ja Hanna Oksa PAMin ständillä SuomiAreenassa.

Porin SuomiAreenassa keskustellaan kiihkeästi tulevaisuuden työelämästä.

Digitalisaatio tulee muuttamaan työn tekemisen muotoja valtavasti seuraavan kymmenen vuoden aikana. Tämä on tullut selväksi Porissa kolmatta päivää jatkuvan SuomiAreenan keskusteluissa. Myös PAMin esittelypisteellä on käynyt aiheen ympärillä kuhina.

- Digikehitys vaikuttaa esimiesten työhön ainakin niin, että kaikenlaisten raporttien tekeminen automatisoituu ja aikaa vapautuu muuhun. Jos esimerkiksi verottaja saisi vaatimansa tiedot suoraan kassasta, se helpottaisi hurjasti, visioi PAMin pääkaupunkiseudun esimiesten ammattiosaston puheenjohtaja Hanna Oksa.

Työn muuttumisen myötä myös johtajuutta on kehitettävä. Tulevaisuudessa ei liene niinkään tarvetta johtajille, vaikka johtajuutta ja ihmisten ohjaamista tarvitaankin.

- Kun työntekijälle tulee sellainen olo, että olen mukana jossain suuremmassa, olen luomassa yrityksen tarinaa, se on mieletön juttu, totesi PAMin puheenjohtaja Ann Selin keskustelussa tulevaisuuden johtajuudesta.  

Muutoksen tuomiin haasteisiin voi suhtautua vaikkapa niin kuin Nelson Mandela, jonka sanoja Selin kertoi pitävänsä ohjenuoranaan: "Kaikki näyttää mahdottomalta, kunnes se on tehty."

Mikä sitten on sopiva määrä sääntelyä digityömarkkinoilla? Markkinoiden pelisääntöjä pohdittiin PAMin järjestämässä tilaisuudessa tiistaina. Otsikolla "Pitääkö markkinoita suojata kapitalismilta?" käydyn keskustelun voi katsoa täällä.

Digitaalisaation vaikutukset palvelualoille -esite