Uutinen - 28.02.2019 klo 10.36
Politiikka

Edunvalvontajohtaja Ylitalo eurovaaliehdokkaaksi

 Jaana Ylitalo muistuttaa, että moni työelämän sääntelyn keskeisistä perusteista pohjaa EU-lainsäädäntöön. Siksi EU:hun vaikuttaminen on osa edunvalvontaa. Kuva: Eeva Anundi

Jaana Ylitalo muistuttaa, että moni työelämän sääntelyn keskeisistä perusteista pohjaa EU-lainsäädäntöön. Siksi EU:hun vaikuttaminen on osa edunvalvontaa. Kuva: Eeva Anundi

PAMin edunvalvontajohtaja Jaana Ylitalo on tänään asetettu SDP:n eurovaaliehdokkaaksi. ”Lähdin ehdokkaaksi, jotta suomalaisten työntekijöiden ääni tulisi kuulluuksi EU:ssa”, Ylitalo sanoo.

PAMin edunvalvontaosastoa johtava Jaana Ylitalo tuumaa, että viime vuosina EU:n oikeistolainen talouspolitiikka on heikentänyt työntekijöiden asemaa ja palkkakehitystä työmarkkinoilla. Hän toivoo, että tulevien parlamenttivaalien jälkeen suunta muuttuisi.

”Haluan olla rakentamassa Euroopalle tasa-arvoisempaa ja vastuullisempaa tulevaisuuden suuntaa. Jokaisella palkansaajalla tulee olla oikeus toimeentulon turvaavaan työsuhteeseen – työhön, josta maksetaan elämiseen riittävä palkka ja missä riittävät työtunnit takaavat toimeentulon”, Ylitalo kuvailee tavoitteitaan SDP:n tiedotteessa.

Tällä hetkellä Ylitalo edustaa PAMia puheenjohtajana kiinteistö- ja turvallisuusalan Pohjoismaisen ja Eurooppa-järjestön hallituksissa sekä jäsenenä palvelualojen työntekijöitä järjestävän UNI Euroopan hallituksessa.

”Oikeastaan ehdokkuuteni on vain jatketta nykyiselle työlleni. Pohjaahan moni työelämän sääntelyn keskeisistä perusteista EU-lainsäädäntöön”, Ylitalo sanoo.

Hän muistuttaa, että Suomen linjasta EU:ssa päättää maan hallitus. Siksi niin huhtikuun puolivälin eduskuntavaalit kuin toukokuun lopun EU-vaalitkin ovat erittäin tärkeät.

Euroopan parlamentin vaalien varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 26.5. Ennakkoäänestys on kotimaassa15.-21.5. ja ulkomailla 15.-18.5.

 

 

 

 

Uusimmat

Suosituimmat