Toimeentulo - 18.03.2021 klo 08.32

Elämää veitsenterällä

Kuvitus: Anja Reponen

Ravintola-alan työntekijät ovat eläneet jo vuoden veitsenterällä koronan varjossa. Riittävätkö rahat vai eivät, selviänkö ensi kuusta vai en? Lue tästä, miten työntekijät kertoivat omin sanoin vuodestaan PAMin kyselyssä.

"Kuluneen vuoden aikana on ollut pitkäaikaisia lomautus jaksoja, jolloin taloudellinen tilanne on ollut todella haastava. Työttömyyskassan pitkät käsittelyajat ovat hankaloittaneet tilannetta entisestään. Harrastuksista on pitänyt luopua. On täytynyt ottaa luottoa ja siirtää maksujen eräpäiviä. Myös perheen menoista on joutunut karsimaan esimerkiksi vaatehankintojen suhteen. Jatkuvasti eletään "veitsenterällä"..."

"Koronakriisi on vaikeuttanut elää elämää. Lomautettuna ja työttömänä. Kaikesta mahdollisesta on joutunut luopumaan. Monesti miettii kuollako nälkään vai koronaan."

"Jäin työttömäksi melkein heti kun korona alkoi. Olen tinkinyt ruuasta, matkustelusta, harrastuksista, hiuksien leikkauksesta ja vaatteita en ole ostanut. Lääkkeet olen vielä saanut ostettua, kun olen välillä käyttänyt luottoa ja lainannut perheeltä." 

"Muutenkin on pieni palkka ja on ollut useampaan otteeseen lomautettuna, niin kyllä menee talous todella kuralle. Juuri tänään allekirjoitin jo viidennen lomautuslapun. Alkoi just näyttään siltä, että saisi rästilaskut maksettua ja pääsisi normirytmiin, niin taas lomautus. Ja duunissa vielä kilpailutus, et jos hävitään, ni ei pahemmin avoimia paikkoja firmassa ole, et se on sit kengän kuva persuuksissa kaiken lystin lisäks."

"Jo ennestään pienet tulot on tippuneet huomattavasti. Asuntolaina oli puoli vuotta tauolla mutta nyt pitäisi alkaa maksaa taas täyttä lyhennystä ja työt loppuu taas kuin seinään kun paikat pannaan kiinni. "

"Palkanalennus 20%, toimenkuvan muutos, osalomautus. Koulutuksella ja työkokemuksella ei tee mitään. Vain raha ratkaisee. Tämä jättää syvän epäluottamuksen työnantajaa kohtaan. Nyt on jo maahan lyöty, miten tästä enää saa omanarvontunnon. Lisäksi tulee ikärasismi."

"Joudun systemaattisesti laskemaan jokaisen pennin, jonka käytän. Elän liiton rahoilla, mutta eivät riitä ellen laske päivittäisiä menoja."

"Laskut jäävät jälkeen ja tulee muistutus maksuja paljon! Vuokrasta puuttuu tammikuun ja hammaslääkäri 800e, ruokaan 30e maksulippu diagonialta, ei paljon voi ostaa pesuaineita ja lääkkeet jäävät apteekkiin!!" 

"Olen karsinut monta asiaa elämästäni kuten liikkuminen, matkustelu, vaatteet ja ruoka. En raaski ostaa tietokonetta enkä imuria, koska ne ovat kalliita hankintoja, mutta tarpeellisia. Tarvitsisin tietokonetta työhakemusten ja opintopaikkojen hakuun, koska kirjastossa on rajoitettu aika tehdä sellaisia. "

Lääkkeet olen vielä saanut ostettua, kun olen välillä käyttänyt luottoa ja lainannut perheeltä.

"Elämänlaatu on huonontunut merkittävästi. Lomautukset ovat vaikuttaneet omaan jaksamiseen arjessa etenkin kun harrastustoiminta (ryhmäliikunnat mm.) on lakkautettu, lomailemaan ei pääse, töissä joutuu työskebnellä 3:n ihmisen työt lomautusten takia sekä työkavereita ei näe enää usein.
Asiakaspalvelussa asiakkaiden käyttäytyminen on hirviömäistä suorastaan. Mielenterveys sekä jaksaminen on koetuksella. Myös lomautusten aiheuttama taloudellinen ahdinko lisää ahdistusta ja stressiä elämässä. Stressi on kova myös töissä, en työskentele ketjuhotellissa vaan yksityisen omistamassa hotellissa.
On todella raskasta yrittää kantaa oma kortensa kekoon, ettei suuri hotelli menisi konkurssiin. Samalla parhaat työkaverit on ulkoistettu tai irtisanottu. Korona on vaikuttanut elämänlaatuun siten todella paljon :( "

Rahat arjen menoihin monesta lähteestä 

Vuosi sitten alkaneella ravintola-alan koronapiinalla on ollut raskaat seuraukset toimialan työntekijöiden toimeentuloon.

PAM kysyi maaliskuun alussa matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajan palveluissa työskenteleviltä jäseniltään koronakriisin vaikutuksista heidän toimeentuloonsa. 

Yli 3 000 alan ammattilaista vastasi kyselyyn. Melkein puolet heistä kertoi avovastauksissa omian sanoin tilanteestaan.

Vastaushetkellä 32 prosenttia oli lomautettuna ja 15 prosenttia työttömänä. Työssä lomautus- tai irtisanomisuhka niskassaan oli joka neljäs vastaajista. 

Koronan seurauksena vastaajat olivat joutuneet tinkimään mm. ruoasta (64%) ja vaatteiden hankinnasta (63%). Kun nyt saatuja tuloksia vertaa elokuun tilanteeseen käy ilmi, että aikaisempaa isompi osuus marava-alan työntekijöistä on joutunut tinkimään arkisista elämän kulueristä menojensa kattamiseksi.

Pienipalkkaisilla liikkumavara taloudessa on pieni normaalitilanteessakin. Kun työtulot ovat nyt pienentyneet tai tyystin loppuneet, on rahaa arkisten menojen kattamiseen kaivettu eri lähteistä.

Vastaajista hieman yli puolet (55%) on joutunut käyttämään aikaisemmin kartuttamiaan säästöjä. Osuus on kasvanut elokuun kyselystä. Toiseksi yleisin tapa (37%) kattaa menetettyjä tuloja on ollut turvautua läheisten antamaan taloudelliseen tukeen.

PAMin 3 esitystä ahdingon helpottamiseksi

  1. Tehdään ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan väliaikainen korotus. Se helpottaisi työntekijöiden tilannetta ennen kuin työntekijät pääsevät palaamaan tehtäviinsä.
  2. Luovutaan väliaikaisesti työttömyysturvan omavastuupäivistä
  3.  Valmistellaan yrityksille maksettava palkanmaksutuki, jonka avulla kyetään varmistamaan työsuhteiden jatkuvuutta rajoitusjakson päättymisen jälkeen.

 

Uusinta uutta

Yhteystiedot

Katso tarkemmat yhteystiedot

Jäsenyys ja liittyminen 

030 100 600 klo 10-14

Jäsenten työsuhdeasiat

030 100 620 klo 10-14

Työttömyyskassa,
Unemployment benefit advice,
Arbetslöshetsskydd

020 690 211 klo 10-14

PAMin toimistot
avoinna maanantaisin. Muina aikoina ajanvarauksella.

Frågor om medlemskapet, anslutning och anställning på svenska

030 100 640 klo 10-14

Membership services in English

030 100 630 klo 10-14

Employment advice in English

030 100 625  klo 10-14

Moniin kysymyksiin löydät vastauksia verkkosivuiltamme