Artikkeli - 09.05.2019 klo 12.25
EU

Europarlamentti säätää Suomenkin työelämän pelisääntöjä – ja poliittisissa ryhmissä on eroa

Europarlamenttiin valitaan Suomesta 13 edustajaa. Kuva: Getty Images

Europarlamenttiin valitaan Suomesta 13 edustajaa. Kuva: Getty Images

Eurovaaleissa valituksi tulevat kuuluvat parlamentissa poliittisiin ryhmiin. He eivät siis järjestäydy kotimaansa perusteella. Parlamentti muokkaa ja hyväksyy yhdessä EU:n neuvoston kanssa laki- eli direktiiviesityksiä, joita EU-komissio valmistelee.

Europarlamenttivaalit käydään 26.5. Moni ajattelee, että sinne äänestetyt edustavat ensisijaisesti Suomea. He liittyvät kuitenkin koko EU:n laajuisiin poliittisiin ryhmiin puoluekannan mukaan, ja suomalaiset parlamentaarikot saattavat siis äänestää hyvinkin eri tavoin eri kysymyksissä.

Euroopan parlamentti edustaa unionin päätöksenteossa EU:n kansalaisia. Se osaltaan muokkaa ja hyväksyy direktiivi- ja asetusesityksiä, siis melko samoin kuin lakiesityksiä käsitellään Suomen eduskunnassa.

Muut tärkeät osapuolet EU:n lainsäädäntötyössä ovat EU-komissio, jonka rooli muistuttaa hallitusta Suomessa, sekä Euroopan Unionin neuvosto, joka edustaa eri jäsenmaiden hallituksia. Tyypillisesti komissio, jossa myös on jäseniä eri maista, tekee esityksen uudesta direktiivistä tai asetuksesta. Tämän jälkeen neuvosto ja europarlamentti käsittelevät asian. Usein sisältöön tehdään merkittäviäkin muutoksia, vaikka se hyväksyttäisiin – tai parlamentti voi myös hylätä koko paketin.

Kun direktiivi on hyväksytty, se siirtyy käsiteltäväksi jäsenmaihin, joissa se siirretään osaksi kansallista lainsäädäntöä. Asetus taas astuu voimaan kaikissa jäsenmaissa heti kun se on EU:n elimissä hyväksytty. Näin päätökset vaikuttavat myös Suomessa.

Allaolevassa infografiikassa on esitelty päättyvän vaalikauden poliittiset ryhmät ja mihin niistä suomalaisten puolueiden edustajat ovat kuuluneet. 

 Graafin tekstit: Tuomas Lehto. Visualisointi: Tuuli Lähteenmäki

 

 

Teksti: Tuomas Lehto

 

Uusimmat

Suosituimmat