Uutinen - 22.02.2017 klo 12.29

Hotelliketju kysyi työntekijöiden ay-jäsenyyttä ja etnistä taustaa

Nordic Choice -hotelliketjun työntekijät saivat Ruotsissa alkuvuodesta työpaikkaviihtyvyyttä koskevan kyelykaavakkeen. Kaksi kysymystä herätti huomiota: "Kuulutko etniseen vähemmistöön?" ja "Oletko ammattiliiton jäsen?"

Kyselykaavakkeen takana ei ollut hotelliketju vaan yhdysvaltalainen konsulttiyritys Great place to work. Se toimii Suomessakin ja kertoo verkkosivuillaan tekevänsä työpaikkaselvityksiä vuosittain yrityksissä, joissa työskentelee yhteensä kymmenen miljoonaa ihmistä. Yhtiö julkaisee vuosittain parhaiden työpaikkojen listoja.

Kyselyn saivat eteensä Selma Span työntekijät Sunnessa. Hotelli- ja ravintolatyöntekijöiden HRF-liiton paikallinen työntekijöiden edustaja ja työsuojeluvaltuutettu Mathias Berntsen sanoo, että kysely ei tuntunut hyvältä.

- Erityisesti ajatellen sitä, että työehtosopimusneuvottelut ovat käynnistymässä. Silloin on ehkä valtavan käytännöllistä tietää, kuinka moni on järjestäytynyt eri työpaikoilla.

Berntsen ihmettelee kysymystä etnisestä taustasta. - Mitä se oikein on? Ja miksi he haluavat tietää sen?

Hotellrevyn-lehden haastattelema Nordic Choice -hotelliketjun henkilöstöpäällikkö Ann Ekengren sanoo, että he eivät ole kysymyksiä laatineet. Hänen mukaansa he olivat jo aiemmin pyytäneet konsulttiyritystä poistamaan nämä kysymykset.

Great place to workin toimitusjohtaja Norjassa, Jannik Krohn Falck sanoo Hotellrevylle olevansa pahoillaan, jos työntekijät ovat loukkaantuneet kysymyksistä.

Hän korostaa, että vastaaminen on vapaaehtoista. Nordic Choice -hotellien kerätyt tiedot ay-jäsenyyksistä on jo poistettu eikä niitä voida käyttää, hän lisää.

Great place to work tarjoaa asiakkailleen Trust Index -kyselynsä pohjalta aineistoa, jolla yrityksen johto pystyy paremmin arvioimaan tuloksia ja perehtymään niihin yksityiskohtaisesti.

Verkosta löytyvässä kanadalaisessa esimerkissä näkyy, että ammattiliittoon kuuluminen on yksi muuttuja, jolla työntekijöiden tyytyväisyyttä pystyy seuraamaan.

 

 

Teksti: Heikki Jokinen

 

Uusimmat

Suosituimmat