Jäsenpalvelu - 08.04.2020 klo 12.30

Huoltokatko katkaisee sähköiset jäsenpalvelut pääsiäisenä – verkkosivut ovat käytössä

PAMin palvelimiin tehtävä huolto katkaisee sekä liiton että työttömyyskassan kirjautumista vaativat jäsenpalvelut. Työttömyyskassan osalta huolto on tehty ja palvelu toimii. Liiton palveluiden käyttöönotto venyy.

Päivitys kestää noin 3 vuorokautta, jona aikana liiton ja työttömyyskassan kirjautumista vaativat jäsenpalvelut eivät ole käytettävissä. Kirjautumista vaativia jäsenpalveluita ovat esimerkiksi työttömyyskassapalvelut ja jäsenrekisteri.  Katko alkoi torstaina 9.4. klo 17.00 ja palvelut palaavat jäsenten käyttöön jälleen sunnuntaina 12.4. Työttömyyskassapalvelu on saatu jäsenten käyttöön jo 11.4. Uutisoimme, kun loput palvelut, kuten jäsenrekisteri, ovat taas käytettävissä. Tämä tapahtuu aikaisintaan 13.4.

Ansiopäivärahahakemuksen tekemisen voi huoletta jättää palvelukatkon jälkeiseen aikaan, sillä aikaa hakemuksen tekemiselle on 3 kuukautta. Hakemuksen voi jättää katkon jälkeen niin monelta työttömyys- tai lomautuspäivältä kuin niitä siihen mennessä on.

Pääsiäisestä johtuen myös PAMin palvelulinjat ovat suljettuina 10.4.-13.4. Linjat palvelevat normaalisti tiistaina 14.4.

Mikäli etsit vastauksia koronaepidemian vaikutuksista, löydät lisätietoa täältä

Uutista muokattu 12.4. klo 15.00 työttömyyskassan huoltokatkon  päättymisen ja 17.25 liiton palvelukatkon venymisen osalta.

 

Uusinta uutta

Puhelinpalvelu ma–pe

Moniin kysymyksiin löydät  vastauksia verkkosivuiltamme

Jäsenyys ja liittyminen 
Esimerkiksi jäsenyyteen, jäsenmaksuihin sekä jäsenetuihin liittyvät asiat
030 100 600 klo 10-14

Jäsenten työsuhdeasiat
Esimerkiksi palkkaan, työaikoihin, lomiin ja irtisanomisiin liittyvät asiat
030 100 620 klo 10-14

Työttömyyskassa,
Unemployment benefit advice,
Arbetslöshetsskydd

020 690 211 klo 10-14

Frågor om medlemskapet, anslutning och anställning på svenska
Ärenden som bland annat hänför sig till medlemskapet, medlemsavgifter samt medlemsförmåner och frågor som bland annat hänför sig till lön, arbetstider, semester och uppsägning.
030 100 640 klo 10-14

Membership services in English
Matters concerning among others your membership, membership fees and benefits
030 100 630 klo 10-14

Employment advice in English
Questions you have about salary, working hours, holiday and dismissal etc.
030 100 625  klo 10-14

Muut palvelukanavat

Siirry Yhteystiedot-sivulle