Järjestöuutinen - 01.06.2015 klo 19.38

Liitto saa uuden johdon tiistaina

PAMin hallintopaikoille hakee yli 300 henkilöä. Tiistai on henkilövalintojen päivä.

PAMin liittokokouksen toinen kokouspäivä tiistai on henkilövalintojen päivä. Liiton hallintoon on paikkoja auki 239, ja halukkaita paikoille on yli 300. Tiistaina siis äänestetään. Myöhään maanantai-iltana käydyssä lähetekeskustelussa vaadittiin valittavalta johdolta rohkeutta asettua puolustamaan tavallista pamilaista palkansaajaa.

- Tehdään PAMista yhdessä radikaali ammattiliitto! vaati Helsinki-Uusimaan nuori edustaja Niko Ravanttinen.

Liiton puheenjohtajalle Ann Selinille ei ole ilmaantunut vastaehdokkaita. Sen sijaan hallituksen puheenjohtajan henkilökohtaisen varajäsenen paikalle on ehdolla kaksi henkilöä, PAMin Häme-Pirkanmaan aluepäällikkö Niina Koivuniemi ja lopettavan edustajiston puheenjohtaja Joonas Tuomivaara.

PAMin uuteen hallitukseen valitaan 15 jäsentä sekä 3 yleisvarajäsentä. Valtuusto on 50-jäseninen. Jokaiselle valitaan lisäksi 3 henkilökohtaista varajäsentä ja lisäksi 10 yleisvarajäsentä.

Tiistain valinnat alkavat aamupäivällä liiton puheenjohtajan valinnalla.

Kirjoittanut: Tiina Ritala