Tapahtuma - 15.07.2020 klo 08.00

Kauppakeskus REDI kiitti koronasankareita taideteoksilla

Taideteokset julkistettiin 12.6. järjestetyn Helsinki-päivän kunniaksi. Kuva: Kauppakeskus REDI

Helsingin kalasatamassa sijaitseva kauppakeskus REDI julkisti Helsinki-päivänä kaksi taideteosta, jotka ovat kunnianosoitus korona-aikana työskennelleille ammattiryhmille.

“Nämä sankarit ovat tulleet töihin ja asettaneet itsensä vaaraan, jotta muilla pyörisi arki mahdollisimman tavallisesti”, sanoo työryhmän kanssa teokset maalannut Jukka Metsäaho kauppakeskuksen tiedotteessa.

Hän maalasi työryhmän kanssa Helsingin Konepajan alueelle keväällä sairaanhoitajia kiittävän suurikokoisen teoksen, jonka innoittamana REDI otti yhteyttä teoksen tekijöihin ja ehdotti koronasankarit -sarjan täydentämistä. Jukka Metsäaho, taiteilijanimeltään JUGIX2, innostui heti ja REDI tilasi kaksi teosta, jotka Metsäaho työryhmineen suunnitteli ja toteutti kesäkuussa 2020.

Teoksiin valittiin ammattikuntiaan laajemminkin edustavat ammattilaiset, jotka palvelevat kaupan kassalla ja linja-auton ratin takana, sillä juuri heidän turvallisuutensa on ollut kaikkein eniten tuurin ja muiden ihmisten vastuullisen käyttäytymisen varassa.

”Kiitos siitä, että olette laittaneet itsenne likoon riskeistä ja epävarmuuksista huolimatta. Kiitos teidän, on elintarvikkeet, ihmiset ja lääkkeet kulkeneet, ja ihmiset saaneet ruuan ja muun tarpeellisen myös rajoitusten aikana”, sanoo kauppakeskusjohtaja Aleksi Salminen REDIn tiedotteessa.

Teokset ovat pysyvästi yleisön nähtävillä Kalasataman metroaseman läheisyydessä REDIn kolmannessa kerroksessa ja suurten ruokakauppojen lähellä kerroksessa K1.

Kuva: Kauppakeskus REDI

 

Uusinta uutta

Puhelinpalvelu ma–pe

PAMin ja työttömyyskassan puhelinpalveluissa on ruuhkaa. Huomioithan, että suurin ruuhka on puhelinpalveluiden avautuessa. Moniin kysymyksiin löydät vastauksia verkkosivuiltamme

Jäsenyys ja liittyminen 

030 100 600 klo 10-14

Jäsenten työsuhdeasiat

030 100 620 klo 10-14

Työttömyyskassa,
Unemployment benefit advice,
Arbetslöshetsskydd

020 690 211 klo 10-14

Frågor om medlemskapet, anslutning och anställning på svenska

030 100 640 klo 10-14

Membership services in English

030 100 630 klo 10-14

Employment advice in English

030 100 625  klo 10-14

Muut palvelukanavat

Siirry Yhteystiedot-sivulle