Nuoret - 26.05.2020 klo 10.09

Kesätyöstä tuli kesäpainajainen

Neea Lindbergin ensimmäinen kesätyökokemus johti irtisanoutumiseen koeajalla. Kuva: Eeva Anundi

Ensimmäinen työpaikka voi sävyttää nuoren kokemusta työelämästä pitkälle tulevaisuuteen. Esimiehen epäasiallinen käytös sai Neea Lindbergin irtisanoutumaan jo muutaman työpäivän jälkeen.

Vuosi sitten 16-vuotias helsinkiläinen Neea Lindberg päätti hakeutua kesätöihin. Paikka löytyi Espoosta vuokratyöfirman asiakasyrityksestä.

"Kävin tutustumassa työpaikkaan etukäteen. Silloin kaikki vaikutti hyvältä", Lindberg muistelee.

Kesätyöpaikka oli pienen perheyrityksen logistiikkavarasto, josta lähetettiin muun muassa kuivaelintarvikkeita brändeistään tunnettuihin liikkeisiin. Lindbergin oli määrä sijaistaa vakituista työntekijää tämän kuuden viikon kesäloman ajan. Vuokratyöfirman kanssa oli solmittu toistaiseksi voimassaoleva työsopimus.

"Minun oli tarkoitus jatkaa työssä viikonloppuisin lomittamisen jälkeen", Lindberg toteaa.

Työhön perehdyttäjänä toimi perheyrityksen omistavan pariskunnan toinen puoliso, joka toimi yhtiön työntekijöiden esimiehenä. Varastossa Lindberg vastasi omasta hyllyalueestaan. Hän pakkasi tuotteita lähetyskuntoon tilausten perusteella, täytti lähetyslomakkeita ja purki tulevia lähetyksiä.

Esimiehen antama perehdytys ei kuitenkaan ollut kattavaa.

"Jos en yhden kerran työvaiheen nähtyäni osannut toimia oikein, työnantaja saattoi sanoa, että ”kyllä sinun jo pitäisi osata".

Esimerkkinä Lindberg kertoo, että hänen olisi pitänyt tietää yhden opastuskerran jälkeen yksityiskohtaisesti, miten postilähetys vastaanotetaan ja merkitään.

"Puhe oli vähättelevää ja alistavaa. En uskaltanut huomauttaa siitä, koska olin ensimmäisessä kesätyöpaikassani ja halusin tehdä työt kunnolla", kuvailee Lindberg. Kuva: Eeva Anundi

Ensimmäiset työpäivät kuluivat sopeutuessa fyysiseen työhön. Tauoilla Lindberg riisui painavat ja kovat vuokrafirman lainaamat turvakenkänsä ja verrytteli jalkojaan.

Henkistä jaksamista koettelivat työnantajan epätarkat ohjeet, epäonnistumisen pelko ja jopa kiusaamiseksi luettava työnantajan käytös.

"Kun sain työvaiheen tehtyä, työnantaja kehotti tekemään sen nopeammin. Kun tein nopeammin, tapahtui virheitä, joista työnantaja moitti. Loppujen lopuksi en tiennyt, miten olisin tehnyt työt oikein."

Lindbergin kysyessä, mitä töitä hän seuraavaksi voisi tehdä, omistajapariskunta remahti nauramaan. Esimies totesi Lindbergille, että ”tilauksiahan on vaikka kuinka paljon, ota joku sieltä”.

"Kun tein pinon päällimmäisen tehtävän, työnantaja tulikin sanomaan, ettei sitä olisi saanut tehdä."

Kesätyöntekijöidenkin kannattaa liittyä PAMiin

PAMiin kannattaa liittyä silloinkin, jos menet kesätöihin palvelualalle tai työskentelet palvelualalla vaikka opintojen lomassa.  Koskaan ei tiedä, millaisten kysymysten eteen joudut työpaikalla, ja liitosta saat apua mm. työsuhdetta ja palkkaa koskevissa asioissa.

Varsinaisena jäsenenä kerrytät myös työssäoloehtoa ansiosidonnaista päivärahaa varten. Työssäoloehtoa kerryttää, kun työskentelet vähintään 18 h/vko. Lue tästä lisää PAMin jäsenyydestä

Lisäksi Lindbergiä nimiteltiin toistuvasti ”lapsipieneksi” ja ”tyttöhyväksi”. Jos jonkin työvälineen käyttö oli hänelle vieras, työnantaja oli sitä mieltä, että se johtuu Lindbergin ”kaupunkilaisuudesta”.

"Puhe oli vähättelevää ja alistavaa. En uskaltanut huomauttaa siitä, koska olin ensimmäisessä kesätyöpaikassani ja halusin tehdä työt kunnolla."

Lindberg muistaa saaneensa yhden kerran hyvää palautetta, jonka työnantaja kuitenkin seuraavassa lauseessaan mitätöi.

Työnantajan tavoitteena oli, että Lindberg tekisi töitä yksin ja mahdollisimman itsenäisesti. Kolmantena työpäivänään Lindberg saikin tehdä työtä suurimmaksi osaksi yksin.

"Se päivä meni hyvin, sillä kukaan ei ollut vieressä tarkkailemassa ja kommentoimassa."

Työantaja ei kuitenkaan seurannut työaikojen noudattamista ja siksi Lindberg teki päivittäin noin puoli tuntia ylitöitä.

"Jos olin saanut etuajassa työt tehtyä, minua kehotettiin tekemään vielä joku tehtävä. Sen suorittaminen menikin lopulta ylitöiksi."

Työnantajan tyly käytös koetteli Neea Lindbergin henkistä jaksamista. Kuva: Eeva Anundi

Jatkuva vähättely ja ristiriitaiset ohjeet kuormittivat Lindbergiä niin, että jokaisen työpäivän päätteeksi stressi purkautui itkuna. Nopeasti paha mieli ja pelko muuttuivat fyysisiksi oireiksi. Lindberg arvioi saaneensa lopulta paniikkikohtauksen.

"Neljäntenä työpäivänä minulle tuli pahoinvointikouristuksia. Minulla oli niin paha olo, että vain itkin ja kouristelin työpaikan vessassa."

Esimies suhtautui nuoren työntekijän pahaan oloon toteamalla ykskantaan, että jos on sairas, pitää lähteä kotiin. Kotiin päästyään Lindberg otti yhteyttä vuokrafirmaan ja sanoutui irti. Firma tyytyi toteamaan, että irtisanoutuminen koeajalla on täysin hyväksyttävää. Esimiehelleen Lindberg lähetti viestin, jossa kertoi irtisanoutumisestaan. Esimies ei vastannut viestiin.

"Ei omaa arvoaan kannata väheksyä, vaikka olisikin nuori."

Lindbergin vanhemmat olivat sitä mieltä, että irtisanoutuminen oli hyvä ratkaisu, sillä mielenterveyden säilyttäminen on palkkarahoja tärkeämpää.

"Toisaalta he muistuttivat, että työelämässä on myös huonosti käyttäytyviä ihmisiä. Sekin kuuluu elämään."

Tällä hetkellä, kun kurjasta kesätyökokemuksesta on lähes vuosi, Lindberg on pestautunut kesätöihin myymään marjoja.

Kesätöihin meneviä nuoria Lindberg opastaisi irtisanoutumaan heti, jos työnteko alkaa aiheuttaa pahaa oloa.

"Kokemuksestani sanon, ettei ole hyväksi olla huonossa työympäristössä. On parempi lähteä kuin jäädä kärsimään", Lindberg sanoo.

"Pitää uskaltaa sanoa omat tuntemuksensa myös esimiehelle. Ei omaa arvoaan kannata väheksyä, vaikka olisikin nuori."

Neea Lindbergillä on tulevaksi kesäksi uusi työ marjojen myyjänä. Kuva: Eeva Anundi

Laki suojelee nuoria työntekijöitä

Onpa ollut ikävä kokemus nuorelle, kommentoi PAMin työympäristöasiantuntija Merja Vihersalo Neea Lindbergin kesätyörupeamaa.

"Tässä on ollut ilmeisen huono työnantaja ja työpaikka. Valitettavasti tällainen esimerkki ei ole ainut."

Alle 18-vuotiaat työntekijät ovat työturvallisuuslain mukaan erityisen suojelun kohteena. Nuoret ovat esimerkiksi alttiimpia tapaturmille kuin kokeneet työntekijät.

"Työ ei saa vahingoittaa nuoren terveyttä tai kehitystä. Siksi nuoren työn opastus ja valvonta on toteutettava erityisen hyvin", Vihersalo muistuttaa.

Kaikissa työhön liittyvissä ongelmissa auttaa oma ammattiliitto. Työelämän kysymyksiin vastaa myös palkansaajakeskusjärjestöjen Kesäduunari-info maksuttomassa numerossa 0800 179 279 maanantaista perjantaihin kello 9–15. Kysymyksiä voi esittää myös WhatsAppilla numerossa 040 747 1571 sekä nettilomakkeen kautta.

 

Merja Vihersalon ohjeet kesätyöntekijälle, työtoverille sekä työnantajalle

Ohjeet nuorelle

  • Kysy jo työsopimusta tehdessäsi, miten perehdytys työpaikalla toteutetaan.
  • Kysy perehdytyksessä kaikesta sinua askarruttavasta, esimerkiksi miten työpaikalla ehkäistään epäasiallista käytöstä ja seksuaalista häirintää.
  • Älä hyväksy epäasiallista käytöstä kenenkään taholta, vaan kerro siitä rohkeasti esimiehellesi, työpaikan luottamusmiehelle tai työsuojeluvaltuutetulle. Oma kokemuksesi on tärkeä. Voit esimerkiksi kysyä suoraan, miksi joku puhuu tietyllä tavalla epäkunnioittavasti ja ilmaista, ettet pidä siitä.
  • Kirjaa työsuhteesi aikana tehdyt työtunnit muistiin itsellesi.
  • Pyydä lopuksi työtodistus, vaikka työsuhde olisi lyhyt. Työtodistuksesta on hyötyä seuraavaa työpaikkaa hakiessa.

Ohjeet työtoverille

  • Muista, että jokainen aloittaa työuransa ensimmäisestä työpaikastaan. Työkokemus voi olla merkittävä nuoren valitessa uraa.
  • Varaudu selittämään asioita ystävällisesti useamman kerran.
  • Huomioi, että itsellesi jo rutiiniksi muodostuneet asiat ovat nuorelle uusia.
  • Ole kiinnostunut nuoren työtoverin näkemyksistä sekä hänen tavastaan tehdä töitä.
  • Ole nuorelle roolimalli alalla toimivasta ammattilaisesta.

Ohjeet työnantajalle

  • Valmistaudu perehdyttämään nuori hyvin. Esittele hänelle, miten työpaikalla toimitaan eri tilanteissa. Perehdytykseen kuuluu keskeisten työtehtävien lisäksi henkinen ja fyysinen työturvallisuus.
  • Valitse työntekijöiden joukosta joku helposti lähestyttävä, nuorten kanssa työskentelyyn motivoitunut ”kummi” kesätyöntekijälle. Arvosta ”kummin” erityistehtävää nuoren hyvän työkokemuksen tukena.
  • Osoita olevasi kiinnostunut työntekijän mielipiteistä. Nuoren tuoreet havainnot saattavat olla arvokkaita työpaikan kehittämiseksi.
  • Muista, että nuoret jakavat kokemuksiaan keskenään. Työntekijöiden kohtelu vaikuttaa nuoren mielikuvaan työnantajasta, sen työkulttuurista ja jopa yrityksen tuotteiden maineeseen.

Teksti: Tiina Tenkanen

Uusinta uutta

Puhelinpalvelu ma–pe

PAMin ja työttömyyskassan puhelinpalveluissa on ruuhkaa. Huomioithan, että suurin ruuhka on puhelinpalveluiden avautuessa. Moniin kysymyksiin löydät vastauksia verkkosivuiltamme

Jäsenyys ja liittyminen 

030 100 600 klo 10-14

Jäsenten työsuhdeasiat

030 100 620 klo 10-14

Työttömyyskassa,
Unemployment benefit advice,
Arbetslöshetsskydd

020 690 211 klo 10-14

Frågor om medlemskapet, anslutning och anställning på svenska

030 100 640 klo 10-14

Membership services in English

030 100 630 klo 10-14

Employment advice in English

030 100 625  klo 10-14

Muut palvelukanavat

Siirry Yhteystiedot-sivulle