03.03.2022 klo 15.37

Kiinteistötyönantajilta puuttuu visio alan kehittämisestä

Neuvottelut eivät PAMin puheenjohtajan mukaan edenneet, kun työnantajien tavoitteena oli vain pienentää henkilöstökuluja, nipistää työntekijöiltä ja siirtää yritykselle kuuluvaa riskiä työntekijöille.

Kiinteistöpalvelualan työntekijät ovat ansainneet paremman ja ennakoitavamman toimeentulon, PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen kirjoittaa kiinteistöpalvelualan tilanteesta.

Miltä tuntuu nyt, kun toissa päivänä julistimme ylityö- ja vuoronvaihtokiellon kiinteistöpalvelualalle, annoimme lakkovaroituksen ja huomiseksi kävi kutsu valtakunnansovittelijalta mennä yhdessä työnantajien Kiinteistötyönantajat ry:n kanssa etsimään sopua alan työehdoista?

Taidan yleisesti olla tunnettu melko rauhallisesta esiintymisestä, mutta nyt rauhallisen pintani alla tuntuu ainakin huolta, suuttumusta, tarmokkuutta, iloa ja luottamusta.

Sitä luulisi, ettei työvoimapulasta kärsivällä alalla olisi varaa tällaiseen.

Huolta aiheuttaa se, että kiinteistöpalvelualalla työntekijöiden toimeentulo on aina vain tiukemmassa. Jäsenkyselyn mukaan keskipalkka on 1837 euroa, kokoaikaisilla 2067 euroa. Osa-aikatyötä tekee PAMIn jäsenkyselyyn vastanneista alan työntekijöitä 29 prosenttia. Osa-aikatyön sisällä epävarmuus työtunneista kasvaa, kun entistä harvempi tekee kiinteää viikkotuntimäärää. Työntekijät kokevat työmääränsä lisääntyneen, mutta se ei näy palkassa.

Se suututtaa, että olemme työnantajaliiton kanssa neuvotelleet uudesta työehtosopimuksesta kuukauden edistymättä. Minusta Kiinteistötyönantajilta puuttuu visio alan kehittämisestä. Neuvotteluissa heidän ideansa on ollut kaikin keinoin pienentää henkilöstökuluja, nipistää työntekijöiltä ja siirtää yritykselle kuuluvaa riskiä työntekijöille, ei kehittää alaa. Esimerkkistä käyvät vaikkapa ehdotukset työajan pidentämisestä ilman asiaankuuluvaa korvausta ja äärimmilleen venytetystä työajan tasoitusjaksosta. 

Lämmitystä on säädettävä, lunta tulee  ja puhtaus on olennainen osa terveellistä ympäristöä.

Oikeassa elämässä työnantajapuoli taas tuntuu yrittävän keplotella aina kun mahdollista. Se näkyy vaikkapa arkipyhäkorvauksessa tai yrityksenä saada työntekijä luopumaan jo työsopimuslomakkeessa työehtosopimuksessa taatuista vapaapäiväyhdistelmistä. Sitä luulisi, ettei työvoimapulasta kärsivällä alalla olisi varaa tällaiseen.

Olen kuitenkin tarmoa täynnä, koska tiedän olevani oikealla asialla. On oikein, että siivoojien ja kiinteistöhoitajien toimeentulo paranee ja tulee ennustettavammaksi. Tarvitaan palkankorotus ja työntekijöille enemmän tunteja työsopimukseen paremman tuntitarkastelun avulla.

Arkipyhäkorvaus kuuluu kaikille siivoojille siinä missä muillekin työntekijöille.

Työntekijälle on saatava varmuutta työtuntien toteutumisajoista, jotta hän voi ennakoida tulojaan. Työaikoja taas emme missään suostu pidentämään ilman vastaavaa palkkaa. Arkipyhäkorvauksella keplottelulle on saatava stoppi. Se kuuluu kaikille siivoojille siinä missä muillekin työntekijöille.

Iloisesti olen yllättynyt siivoojien ja kiinteistönhoitajien toiminnasta eri puolilla Suomea. Työntekijät haluavat muutosta. Se on työnantajienkin nähtävä, jotta tavoitteet etenevät neuvottelupöydässä ja sovittelussa. Siksi huomenna perjantaina tarvitaan mukaan kaikki työntekijät silloin alkavaan ylityö- ja vuoronvaihtokieltoon. Lakkoja on varoitettu alkavaksi 15.3.

Varmaa on, että alan työntekijöitä tarvitaan aina. Lämmitystä on säädettävä, lunta tulee  ja puhtaus on olennainen osa terveellistä ympäristöä.

Teksti: Auli Kivenmaa

Uusinta uutta

Yhteystiedot

Katso tarkemmat yhteystiedot

Jäsenyys ja liittyminen 

030 100 600 klo 10-14

Jäsenten työsuhdeasiat

030 100 620 klo 10-14

Työttömyyskassa,
Unemployment benefit advice,
Arbetslöshetsskydd

020 690 211 klo 10-14

PAMin toimistot
Helsinki-Uusimaa avoinna ma-ti ja to-pe klo 9-16. Muut toimistot maanantaisin. Muina aikoina ajanvarauksella.

Frågor om medlemskapet, anslutning och anställning på svenska

030 100 640 klo 10-14

Membership services in English

030 100 630 klo 10-1H4

Employment advice in English

030 100 625  klo 10-14

Moniin kysymyksiin löydät vastauksia verkkosivuiltamme