Työelämä - 14.09.2021 klo 11.59

Korona-ajan talousluvut kääntyneet parempaan suuntaan

Erityisesti matkailu- ja ravintola-alan työntekijöiden toimeentuloon korona-ajan rajoitukset ovat vaikuttaneet rajusti. Kuva: GettyImage

PAMin kokoaman korona-ajan välitilinpäätöksen tuoreessa versiossa talousluvut menevät hyvään suuntaan, mutta työntekijöiden tilanne ei ole kehittynyt paremmaksi samassa tahdissa.

PAM kokosi ensimmäisen kerran vajaa vuosi yhteen erilaisia kyselyjä ja tunnuslukuja korona-ajan vaikutuksista palvelualojen ihmisten kannalta olennaisiin asioihin. Keväällä lukuja päivitettiin ja nyt on julkaistu uusi suppeampi paketti tietoja. Osa aiemmin julkaistuista on jätetty pois tästä versiosta, jos olennaista uutta ei ole tapahtunut.

Työttömyys ja talousluvut ovat vaihdelleet koronan aikana rajusti. Esimerkiksi vähittäiskaupan myynti kasvoi keväällä ja kesällä 2020 voimakkaasti kriisistä huolimatta. Vuonna 2021 vahva trendi jatkui. Marava-alalla myyntiä taas ovat heikentäneet rajoitukset rajusti.

Ravitsemistoiminnassa kesä 2021 tilanne oli jo parempi, mutta deltavariantin aiheuttama uusi epidemia-aalto toi loppukesästä alalle jälleen epävarmuutta. Matkailussa kotimaanmatkailun kesä 2021 on ollut ennätyksellinen, mutta se ei riitä paikkaamaan ulkomailta Suomeen suuntautuvan matkailun puuttumista.

Erityisesti marava-aloilla työntekijöiden toimeentulokriisi on ollut koronan vuoksi vaikea ja se on syventynyt epidemian aikana. Elokuussa 2020 alan jäsenistä 39 prosenttia sanoi toimeentulonsa heikentyneen merkittävästi. Puoli vuotta myöhemmin maaliskuussa 2021 toimeentulo oli heikentynyt merkittäväsi jo liki puolella, 48 prosentilla, vastanneista.

Korona-aikana mielenterveysdiagnoosit ovat lisääntyneet mm. myyjien, siivoojien ja ravintola-alan työntekijöiden keskuudessa. Tieto käy ilmi Helsinki GSE tilannehuoneen raportista.

Koko raportin ja yhteenvedon löydät tästä linkistä.

 

Uusinta uutta

Puhelinpalvelu ma–pe

Moniin kysymyksiin löydät  vastauksia verkkosivuiltamme

Jäsenyys ja liittyminen 
Esimerkiksi jäsenyyteen, jäsenmaksuihin sekä jäsenetuihin liittyvät asiat
030 100 600 klo 10-14

Jäsenten työsuhdeasiat
Esimerkiksi palkkaan, työaikoihin, lomiin ja irtisanomisiin liittyvät asiat
030 100 620 klo 10-14

Työttömyyskassa,
Unemployment benefit advice,
Arbetslöshetsskydd

020 690 211 klo 10-14

Frågor om medlemskapet, anslutning och anställning på svenska
Ärenden som bland annat hänför sig till medlemskapet, medlemsavgifter samt medlemsförmåner och frågor som bland annat hänför sig till lön, arbetstider, semester och uppsägning.
030 100 640 klo 10-14

Membership services in English
Matters concerning among others your membership, membership fees and benefits
030 100 630 klo 10-14

Employment advice in English
Questions you have about salary, working hours, holiday and dismissal etc.
030 100 625  klo 10-14

Muut palvelukanavat

Siirry Yhteystiedot-sivulle